Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Kannattaako tunnustaa?

8.3.2017 06:03 | Juha Hakulinen
Ala-asteikäisenä pari luokkatoveriani puhuivat usein ivalliseen sävyyn uskovaisista, tarkoittaen eri hengellisyyksiin kuuluvia ihmisiä. Heillä oli vahva epäilys siitä, että meidänkin perheemme oli "niitä uskovaisia” ja jossain vaiheessa he ryhtyivätkin sitä minulta utelemaan. Muistin heidän halveksivat puheensa uskovaisista ja välttelin vastaamasta kysymyksiin ja pyrin aina vaivihkaa kääntämään puheenaiheen toisaalle.
 
Kerran he yllättäen pistivät minut kuvaannollisesti selkä seinää vasten ja tivasivat asiaa suoraan. Ajattelin olevani puun ja kuoren välissä: jos tunnustaisin, he hylkäisivät minut, mutta en pystyisi valehtelemaankaan – en haluaisi kieltää olevani uskovainen. Yritin pelata hieman aikaa ja pistää asiaa vitsiksi. Mutta kiemurtelut eivät enää auttaneet, he halusivat tietää vastauksen. Niinpä kyynelsilmin latasin heille: ”Olen minä!" Pettyneenä käännyin sitten kannoillani ja lähdin kävelemään pois paikalta uskoen, että ystävyytemme oli ohi.
 
Vaan enpä ehtinyt kauaa murehtia, kun pojat jo riensivät perääni ja sanoivat: ”Juha, ei se mitään haittaa, voidaan me olla silti ystäviä!” En ollut uskoa korviani. Kaiken sen jälkeen, mitä he olivat uskovaisista puhuneet, he olivatkin vilpittömästi valmiita olemaan ystäviä yhden sellaisen kanssa!
 
Varhaisnuoruudessa ja nuoruusvuosina koin usein syyllisyyttä keskusteluilloissa ja nuortenilloissa, kun joku reipas ja ulospäinsuuntautunut nuori kertoi, kuinka oli heti ensitöikseen tunnustanut uskonsa opiskelijatovereilleen tai armeijan tupakavereilleen. Usein näissä puheenvuoroissa kehotettiin muitakin toimimaan niin – se puhdistaisi pöydän ja säästäisi turhilta kiemurteluilta. Sen jälkeen olisi helpompi ja mutkattomampi toimia heidän kanssaan.

Koin syyllisyyttä, tunsin, että en kykenisi siihen. Se ei tuntunut minulle lainkaan luonteenomaiselta käytökseltä, sillä enhän muutenkaan puhunut henkilökohtaisista asioistani kuin harvoille ja luotetuille ihmisille. Miten saattaisinkaan ensi alkuun ottaa puheeksi minulle kaikkein arkaluonteisimman ja vaalituimman asiani tuntemattomien ihmisten edessä?
 
Muistin sanat: "Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä." (Luuk. 12:8–9.)
 
Tuskin niissä puheenvuoroissa oikeasti mitään sen suuntaista velvoittavaa vaatimusta oli, mutta sellaisen kaiun ne tahtoivat nuoren herkässä mielessä saada. Toisaalta lohdutusta tarjosivat puhujien toistuvat sanat siitä, että vaikka emme jaksaisi sanoillamme uskoamme tunnustaakaan, niin jo elämällämme tunnustamme sitä.
 
Senkin olen elänyt elämässäni todeksi. Varsinkin Oulun seudulla vanhoillislestadiolainen kristillisyys näkyy ja vaikuttaa voimakkaasti, niinpä meidät huomataan ja tunnistetaan. Eräässä työpaikassani minulla oli uskovainen kollega, tiimikaveri. Pari muuta työtoveriamme oli kerran työmatkalla tiedustellut kollegaltani, että oliko hän vanhoillislestadiolaisia. Kun hän oli vastannut myöntävästi, he olivat kertoneet arvailujaan lisääkin. Kaikki nimet, jotka kollegani oli luettelosta tunnistanut, olivat osuneet oikeaan. Myös minun nimeni oli tullut esiin. Kun uskovainen työtoverini oli hämmästellyt, että miten he olivat nämä henkilöt tienneet vanhoillislestadiolaisiksi, he olivat vastanneet, ettei heille ollut kukaan sitä kertonut vaan, ”sen näkee helposti, kun osaa katsoa”.
 
Oma ”mykän uskontunnustajan” roolini on muuttunut ja kääntynyt vuosien mittaan miltei päälaelleen. Monien vaiheiden jälkeen minua saatettaisiin pitää jonkinlaisena julkilestadiolaisena, kun siirryin joitakin vuosia sitten SRK:n palvelukseen ja viimeistään nyt, kun toimin Päivämiehen blogistina. Kumpaankin tehtävään lupautuessani tunsin arkuutta niiden julkisen luonteen vuoksi. Pelkäsin pelin menettämistä, sitä, että kohtaisin karttelua ja torjuntaa, tuhoaisin mahdollisuuksiani ja tulisin siten sulkeneeksi ovia elämässäni. Kaikki pelkoni ovat osoittautuneet turhiksi. Julkisuus on ollut sittenkin ulospäin melko vähäistä ja vaikutukset pikemminkin päinvastaiset.
 
Olen sittemmin tullut tunnustaakseni uskoni myös henkilökohtaisissa kohtaamisissani, vieläpä aivan oma-aloitteisesti. Sekin on ollut yllättävän kivutonta. Uskoisin osansa olevan sillä, että aikuistumisen myötä myös henkilökohtaisesta uskonvakaumuksesta on tullut syvällinen ja erottamaton osa arvomaailmaani ja persoonaani. Myöskin se on rohkaissut, että vastaanotto on ollut yleensä luontevaa ja kunnioittavaa. Voin näiden kokemusteni perusteella todeta vihdoin itsekin sen, että uskonsa tunnustaminen todella puhdistaa pöydän ja säästää turhilta kiemurteluilta. Lisäksi se lujentaa luottamusta keskustelukumppanin välillä ja saattaa jopa käynnistää uudentyyppisiä syvällisiä keskusteluja tärkeimmistä asioista.

Vanhemmat

Uudemmat

Juha Hakulinen

Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa.

Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.

Juha Hakulinen

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi