Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Jään reunalla

13.9.2017 06:30 | Juha Hakulinen
Kohtasimme rannalla. Kerroit aikovasi joen yli toiselle rannalle. Varoittelin heikoista syysjäistä. Väitit jään kestävän ja tunnistavasi vaaralliset kohdat. Kerroin parista vastaavasta tilanteesta, jossa oli käynyt huonosti.
 
Kysyit, miksi en tukenut sinua tavoitteessasi, vaan päinvastoin halusin kääntää pääsi. Yritin vakuutella, että aikeeni olivat pelkästään hyväntahtoiset. Tahdoin, ettei sinulle tapahtuisi mitään vahinkoa. Tunnustin kuitenkin, ettei minulla ole mitään omaa kokemusta juuri tämän kohdan virtauksista ja jäätilanteesta. Mutta tiesin, että ne myös muuttuvat talven mittaan.
 
Kerroit tietäväsi, että vaaralliset virtaukset ja heikot kohdat olivat toisaalla, ei tässä kohden jokea. Sanoit myös tietäväsi, että joki on tästä kohden niin matala, ettei jään pettäessä pääsisi edes mitään suurta vahinkoa syntymään.
 
Huoleni ei hellittänyt. Kehotin vielä harkitsemaan asiaa. Kerroin, kuinka vanhemmat olivat varoitelleet minua heikoista jäistä. Tuskastuit hieman: Ovatko motiivisi edes oikeat? Haluaisitko kenties pohjmmiltasi itsekin toiselle puolen jokea? Tai jospa oletkin kateellinen pyrkimyksilleni? Vai pelkäätkö liikaa seuraamuksia?
 
Pääni painui. Tuntui ahdistavalta, mutta en keksinyt enää juuri mitään sanottavaa. ”Tee niin kuin olet päättänyt, en voi sinua estää”, sanoin. Hyvästelimme pienen tunnekuohun vielä vallitessa. Käännyit kannoillasi joen suuntaan ja lähdit.

Ei, ei ollut kysymys luonnon jäälle lähtemisestä vaan uskon rajojen testaamisesta. Tässä tekstissä olen kuvannut keskusteluja, joita olen käynyt eri ihmisten kanssa. Ne ovat opettaneet minulle sen, että varoitukset uskonelämään liittyvistä vaaroista on aina syytä ottaa vakavasti. Liian usein jää on pettänyt ja elävä usko on kadonnut, kuollut. Ajalliseen kuolemaan verraten on erona kuitenkin se, että ihmisellä on vielä palaamisen mahdollisuus. Se luo toivoa. 
 

Vanhemmat

Uudemmat

Juha Hakulinen

Operoin tällä hetkellä monipuolisesti musiikin parissa yrittäjänä ja musiikkituottajana. Musiikki on minulle tärkeää myös vapaa-ajalla, muutoin saatan rentoutua pelikentillä, kalavesillä tai sukututkimuksen parissa.

Olen kiinnostunut muistakin taidemuodoista sekä filosofiasta ja teologiasta. Syvälliset pohdiskelut näiden aiheiden parissa ovat minulle ominaisia. Käyn tarpeen tullen mielelläni myös keskusteluja blogieni aiheista.

Juha Hakulinen

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi