Lauantai 17.11.2018
"
"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36

Päivystysosastolla

2.1.2017 06:45 | Juhatuomas Vuorisalo
Yritän lukea kirjaa ison sairaalan päivystysosastolla. Olo on huono, unikaan ei tule. Ihmettelen sairaalan patjan ohuutta.  

Kuuntelen ja katselen huoneen tapahtumia. Lääkäri ja hoitaja käyvät katsomassa vastapäätä työvaatteissa olevaa miestä. Hän on töissä kaatuessaan lyönyt kylkensä. Kylkiluita on murtunut, hän saa kipeitä kramppeja, jos yrittää vähänkin liikkua. 

Sitten on valloittavasti hymyilevä Jussi, vanhempi mies, joka puristaa pehmolelua, söpöä kissaa käsissään. Kuulen, että Jussilla on ainakin afasia, ilmeisesti muutakin. Hän ei puhu, mutta ottaa mielellään kiinni kädestä tai sitten mistä tahansa esineestä. Seuraan, kun hän ottaa antureitaan irti ja pyörittää niitä käsissään. Kohta hoitaja tulee nuhtelemaan, ettei saa repiä johtoja. Pehmolelukin hukkuu jonnekin tutkimuksissa käynnin aikana. Hoitajat alkavat etsiä sitä aamulla. Mietin, mitä Jussille on tapahtunut ja milloin, hän näyttää ulkoisesti hyväkuntoiselta.

Viimeiseksi huoneeseen tuodaan iso mies, joka ei puhu eikä liiku. Kuulen, kun hän hengittää vaivalloisen oloisesti.  Kuinkahan vakava hänen tilansa on? Ei hän kuitenkaan ole tehohoidossa.

Mieleen tulevat siionin laulun 190 sanat: ”On lyhyt hauras elämä maan päällä, ei pysyväistä sijaa ole täällä.” Mietin, kuka tämän huoneen miehistä voisi olla ensimmäinen lähtijä? Ehkä vaikeasti hengittävä iso mies. Jussi näyttää fyysisesti niin hyvävoimaiselta, että elinvuosia saattaa olla paljonkin edessä. Ensimmäinen lähtijä voin hyvinkin olla minä itse. Entä jos auto, jonka puskuria vasten kolmas huonekaverini kaatui, olisi ajanut hänen päältään? Lähdön aika on ihmisiltä salassa, sen tietää vain Jumala. Lähtöjärjestys ei ole niin merkittävä asia, mutta se on, onko synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. 

Ihmettelen, miten minä olen saanut säilyä uskon omistajana, Jumalan lapsena, puutteistani ja heikkouksistani huolimatta. Se on järjelle käsittämätöntä. En tunne olevani sitä hyvää maaperää, josta kylväjävertauksessa puhutaan. Entä ovatko huonetoverini saaneet koskaan olla tuon Jumalan sanan siemenen kanssa tekemisissä? Toivon, että hekin saisivat olla uskon lahjan omistajia. Jospa viimeistään ensi kesänä, kun suviseuratkin ovat Porissa, ainakin joku heistä kuulisi evankeliumin viestin. Sitä emme ihmisinä tiedä, kuka ottaa sanan uskolla vastaan ja kuka ei, sekin on Jumalan työ. Voimme kuitenkin rukoilla, että Jumalan valtakunta saisi lähestyä niitä, jotka ovat menettäneet uskon lahjan, vaikka sairaalan huonekavereita. Jumala on luvannut kuulla rukouksemme ja antaa tarpeen mukaan tilaisuuden ja sanojakin.

Olen viime kuukausina tavannut monia vakavien sairauksien ja kuoleman kanssa kasvotusten olevia ihmisiä. Yksi matkaystävä, perheenisä, oli viime keväänä tilanteessa, jossa lääkärit sanoivat läheisille, että elinaikaa on korkeintaan muutama tunti. Jumalan ajatukset olivat toiset. Näimme Jämsän seuroissa. Hän sanoi olleensa niin lähellä kuolemaa, ettei enää pelkää sitä, ja vaikka sairaus ei ole kokonaan voitettu, hän iloitsee jokaisesta uudesta päivästä. Sairaalassa tapasin pienten lasten äidin, joka oli iloinen ja tyytyväinen nykytilanteeseensa, vaikka oli käynyt vuosia taistelua useita syöpiä vastaan, ja taistelu jatkui yhä. Hän sai pääosin olla kotona. Harvoin olen tavannut niin positiivista ihmistä.

Silloin kun olemme vakavan sairauden, suuren surun tai jonkun muun koettelemuksen myrskyn keskellä, elämä saattaa tuntua aivan mahdottomalta, kärsimys liian suurelta, emmekä ollenkaan ymmärrä Jumalan tarkoitusperiä. Miksi-kysymyksiin ei löydy vastauksia. Uskovainen vanhus saattaa elinpiirin kaventuessa ja vaivojen lisääntyessä kysellä, miksi Jumala on unohtanut minut tänne. Jumalalla on silloinkin jokin tarkoitus, vaikka emme sitä ymmärrä. Jumala pitää meistä huolen: ”Kun koetuksiin joutuu elämämme, on Herra itse meidän vierellämme." Olemme matkalla taivaaseen, ja Jumala on luvannut valmistaa meitä myös viimeistä vihollista varten.    

Minä ja kylkiluunsa murtanut pääsemme kotiin seuraavan päivänä, Jussi ja iso mies jäävät osastolle.  Sanaakaan emme vaihtaneet.

Kotona luen Pirkko-Liisa Linjaman runoa:

Aamulla kello kahdeksan
tipat tippuvat solislaskimoon.
Vuode on siisti,
laboratoriohoitaja käynyt,
voisin vaikka lukea Bo Carpelanin runoja.
Mutta ajattelen pientä poikaa,
joka juuri nyt on lähdössä kouluun.
Onko syönyt mitään,
löytääkö villasukat,
onko nenäliina taskussa,
unohtaako luistimet tahallaan,
kun ei näin isona kehtaa
luistelemaan opetella.

Hänen silmänsä haluaisin nähdä
ja ovenraosta
pimeään aamuun sateella

                                                                                                                                                      
Kyyneleet tulevat silmiini. Saan nähdä lasteni silmät, ja heitä ovenraosta pimeään saatella. Tänään.
 

Juhatuomas Vuorisalo

Olen 55-vuotias yhdeksän lapsen isä. Lapsista nuorin on 7 vuotta, vanhin 27. Asumme tällä hetkellä Sirkka-vaimoni ja viiden lapsen kanssa Noormarkussa. Yksi lapsistamme on armeijassa, neljä on lähtenyt kotoa. 

Koulutukseltani olen kemisti. Olen ollut pitkään töissä pigmentti- ja maaliteollisuudessa sekä viitisen vuotta opettajana. Vapaa-aikana tykkään liikkua ja lukea. Erilaiset ihmiset, luonnon ihmeet ja ilmiöt sekä ympäristöasiat kiinnostavat erityisesti. Uskon kultaa on Taivaan Isä halunnut kirkastaa myös minun kohdallani monin tavoin, koettelemustenkin kautta. Näistä tai sitten jostain muusta päähän pälkähtävästä asiasta haluan kirjoittaa.

Palautetta ja ajatuksia kirjoituksistani voit laittaa osoitteeseen juhatuomas.vuorisalo@pp.inet.fi

Juhatuomas Vuorisalo

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi