Lauantai 22.9.2018
"
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään. Jes. 26:19

Ihmeellisen paljon sisältäviä sanoja

12.12.2015 06:39 | Juho Lehtola
Anteeksi – ihmeellisen paljon sisältävä sana. Rakkautta, armahtamista, unohdusta, siunausta ja hyväksymistäkin. Jostakin syystä usein vaikeaksi koettu: pyytää, antaa ja uskoa.
 
Kokosin lasten ajatuksia anteeksiantamuksesta keskusteluiltaa varten. Pienemmille lapsille mieleen tulivat ensimmäisenä lasten väliset riidat ja niiden sopiminen. Kouluikäiset osasivat jo puhua synnistä ja totesivat, että sellaiset saa pyytää anteeksi.
 
“Jos on tehnyt syntiä,
jotakin pahaa,

ne voi pyytää anteeksi.”
 
Synti. Ihmeellisen paljon sisältävä sana. Vihaa, katkeruutta, lankeamista, eksymistä ja luopumistakin. Usein ajassamme vaiettu, jonkun mielestä vanhanaikainen asia. Silti väistämätön osa ihmisen elämää. Emme kykene välttämään syntiä, mutta voimme kilvoitella sitä vastaan. Ja pyytää ja uskoa anteeksi. Jumala rakastaa syntistä ihmistä.
 
“Illalla annetaan synnit anteeksi,
se tuntuu hyvältä.”

 
Lapsi painaa päänsä tyynyyn. Laulamme iltalaulun säkeistön. Vaihdamme jonkun ajatuksen päivästä. Kerron lapselle, että hän on rakas, iskälle tärkeä. Siunaan ja peittelen. Hän nauttii lämmöstä peittonsa alla. Muistuttaa, että aamulla avataan kalenterin ensimmäinen luukku. Ja hymyilee onnellisena. Anteeksiantamus tuo rauhan.
 
“Jos satuttaa jotakin,
täytyy pyytää anteeksi.”


Satun paikalle kahden aikuisen väliseen tilanteeseen, jossa käytetään kovaa kieltä. Pahat sanat sinkoilevat kohti ihmistä, joka vaikenee hiljaa. Kun ryöpytyksen kohteeksi joutunut poistuu paikalta, toinen toteaa: “Tuolta ihmiseltä en anteeksi pyytele.”
 
Kovuus ja anteeksiantamattomuus pysäyttävät minut. Miksi ihminen suhtautuu toiseen näin kylmästi? Jään miettimään tätä. Löydän itsestäni tuomitsevan asenteen ja havahdun siihen, kuinka usein minunkin on vaikea pyytää anteeksi. Kovuus asuu minussakin.

Anteeksiantamus on suuri lahja. Ihmissuhteissa se on kantava voima. Ja anteeksiantamuksen evankeliumi on enemmänkin. Se on taivaan ovi.
 
“Halataan. Sanotaan anteeksi.”

Tunnisteet:


anteeksiantamus

Vanhemmat

Uudemmat

Juho Lehtola

Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä.

Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com.

 

Juho Lehtola


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi