Keskiviikko 24.4.2019
"
Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen. Joh. 21:13-14

Uupunut tarvitsee ymmärtämistä ja apua

6.10.2016 06:50 | Juho Lehtola
”Me olemme vain ihmisiä.” Näin on moni muistuttanut, kun on huomannut lähimmäisen voimavaroissa ehtymisen merkkejä. Muistutus siitä, ettei ihminen ole kone, voi herättää voimien ylärajoilla pakertavan suorittajan miettimään jaksamistaan.
 
Kun itse kokee uupumisen, oppii tunnistamaan väsymisen merkkejä paremmin myös muissa ihmisissä, esimerkiksi perheenjäsenissä ja työtovereissa. Kokemukset uupumisesta voivat rakentaa hyvän ”hälytysjärjestelmän” myös oman jaksamisen kuuntelemiseen. Voimme oppia puuttumaan tilanteeseemme ajoissa, vaikkapa konkreettisilla toimilla kiireen vähentämiseksi.
 
Yksi parhaita lauseita, joita olen kuullut työpaikalla, on tämä: ”Sinulla on lupa työskennellä puoliteholla.” Minulle tämän sanoi esimiesasemassa oleva henkilö, joka oli kuullut perhettämme kohdanneesta surusta. Ne olivat taidokkaat sanat. Sain kokea, että minulla on oikeus suruun myös työaikana ja siihen, etteivät voimavarani välttämättä ole sataprosenttisesti tallella. Oma reaktioni tuohon ei ollut laiskottelu työpaikalla, pikemminkin päinvastoin. Tunsin tekeväni työtäni kannustavassa ja ymmärtävässä ilmapiirissä ja halusin hoitaa työni surunkin keskellä mahdollisimman hyvin. Ymmärtävä suhtautuminen auttoi eteenpäin.
 
Voimme väsyä hyvin erilaisista syistä. Työuupumus on yleistä, mutta väsyminen ei tietenkään välttämättä johdu työstä. On hyvä etsiä syitä uupumiselle, jotta on helpompi myös löytää tilanteeseen pitkäaikaisia ratkaisuja. Syistä riippumatta uupunut tarvitsee ymmärtämistä ja apua. Monesti myös ammattiapua.
 
Miten sitten auttaa häntä, joka väsyy? Ihan ensimmäisenä on hyvä etsiä käytännöllisiä keinoja, jotka auttavat heti. Uupuneelle ihmiselle on iso asia, jos ympärillä olevat ihmiset pyrkivät huojentamaan taakkaa. Esimerkiksi lapsiperheessä tämä voisi olla vaikkapa säännöllisen lepoajan järjestämistä sekä menojen karsimista lähipäiviltä ja –viikoilta vain pakollisiin. Muut perheenjäsenet voisivat pyrkiä ottamaan enemmän vastuuta kotitöistä. Myös ulkopuolista apua kannattaa tarpeen tullen hakea.
 
Työpaikalla konkreettisia keinoja tarjoavat erilaiset työaikaan ja -tehtäviin liittyvät järjestelyt. Korjausliikkeet kannattaa tehdä ajoissa. Monet tilapäisestikin toteutettavat muutokset ovat hyväksi. Kannattaa hakea yhdessä keinoja työmäärän vähentämiseen ja vastuiden uudelleenjakamiseen. Työnantajan on tärkeää pitää esillä myös mahdollisuuksia hakea ammattiapua. Ajoissa saatu apu on tärkeää myös työnantajan näkökulmasta. Uupumista voi myös pyrkiä ennaltaehkäisemään monin eri keinoin.
 
Aina ympärillämme olevat ihmiset eivät osaa suhtautua elämäntilanteisiimme rakentavasti. Joku saattaa vähätellä uupumistamme ja työpaikalla saatetaan helpottavien ratkaisujen sijaan syyllistää. Olisi tärkeää, että työpaikoilla puhuttaisiin jaksamisesta avoimesti. Oma esimieheni aloitti kehityskeskustelumme kysymällä: ”Miten sinä jaksat?” Kysymykselle ei ollut mitään erityistä syytä, mutta se loi hyvän pohjan työasioiden käsittelylle. Siitä oli hyvä jatkaa keskustelua arvostavassa hengessä.

Vanhemmat

Uudemmat

Juho Lehtola

Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kuusi lasta. Työskentelen oppimisen, opettamisen, viestinnän ja näitä tukevan teknologian parissa. Vapaa-aikaani kulutan puuhastelemalla kotona, opiskelemalla milloin mitäkin ja harrastamalla musiikkia. Blogikirjoitusteni aiheet nousevat usein arkisista tilanteista perheessä ja työssä.

Voit antaa minulle palautetta kirjoituksistani osoitteeseen juho.lehtola@gmail.com.

 

Juho Lehtola

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi