Maanantai 24.9.2018
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Kielto ja pakko

8.10.2015 07:09 | Juho Mäenpää
Pari vuotta sitten ilmestyi Pauliina Rauhalan vanhoillislestadiolaisen nuoren perheen elämästä kertova romaani Taivaslaulu. Kirja herätti tuoreeltaan laajaa huomiota. Keskustelu jatkuu edelleen, sillä teoksesta on tehty näytelmä, joka sai hiljattain ensi-iltansa Oulun kaupunginteatterissa.

Pidän viisaana jättää kommentoimatta Rauhalan kirjaa, sillä en ole sitä lukenut. En myöskään voi antaa lausuntoa teatteriversiosta, joka sekin on kokematta. Sen sijaan teoksesta tiedotusvälineissä käyty keskustelu antaa aiheen lausua jotain, ovathan teemoina olleet suurperheellisyys, jaksaminen sekä lestadiolaisten opetus perhesuunnittelusta. Näissä asioissa olen kerännyt kokemusta, jopa asiantuntemukseen saakka. Eikä kaltaisistani ole vanhoillislestadiolaisten parissa puutetta.

Helsingin Sanomat oli mukana Taivaslaulun esityksessä, ja aiheesta oli kulttuurisivuilla iso juttu 22. syyskuuta. Toimittaja nimesi lestadiolaisuuden yhdeksi ongelmaksi lisääntymispakon. Tekstissä esiintyi myös sana ehkäisykielto. Nämä ovat varmaan keskenään läheisiä käsitteitä. Niiden taustalla on mielestäni sellaisia oletuksia, jotka perustuvat väärinymmärrykseen.

Ajatellaanpa ihan konkreettisesti. Ehkäisykielto tarkoittaa sitä, että joku on sanonut ehkäisyn olevan kiellettyä. Lisääntymispakko taas tarkoittanee, että perheellisten päämääränä on saavuttaa mahdollisimman suuri jälkeläisten joukko, maksoi mitä maksoi. Jos et lisäänny, et kuulu porukkaan.

On oikeastaan absurdia puhua ehkäisykiellosta. Itse uskon, että syntyvyyden säännöstely on Raamatun vastaista ja sellaisena synti. Jos ehkäisykielto tulee jostain, niin Raamatun sanaan sidotusta omastatunnosta. Ratkaisu lähtee siis uskonnollisesta vakaumuksesta, eikä sitä tee kielloksi edes se, että liikkeen johto opettaa samoin kuin tavallinen liikkeen jäsen elää.

Sanalla kielto luodaan kuvaa kontrollista. Minä panisin sen tilalle sanan opetus. Evankelis-luterilaisessa kirkossakin on ennen opetettu, että kielteinen suhtautuminen perhesuunnitteluun on Jumalan sanan mukaista. Kirkon kanta muutettiin piispojen päätöksellä vuonna 1952. Jumalan sana ei samassa yhteydessä muuttunut.

Lisääntymispakko on mielestäni alentava sana. Lestadiolaisuus nähdään monesti vain tämän yhden avaimenreiän lävitse, mikä on vahinko. Suhtautuminen lasten saamiseen on vain yksi seuraus uskosta, tosin näkyvä, mutta vain yksi osa. Ajassamme on ilmeisen vaikea ymmärtää, että joku ylipäänsä saarnaa, saati että joku tahtoo elää niin kuin saarnaa.

Niin sanottujen kieltojen ja pakkojen taustalla on uskonnollinen vakaumus, joka ohjaa valintoja. Uskonnollisuus ei ole havaintoni mukaan muotia. Tilannetta ei helpota se, että ainakaan länsimaissa ei uskontoon perustuva argumentti yleensäkään ole ymmärrettävä eikä hyväksyttävä. Väitän jopa, että vanhoillislestadiolaisuuden kaltaisen uskonnollisen ryhmän jäsenyys parantaa uskonnollista lukutaitoa, kykyä ymmärtää näennäisistäkin järkiperusteista riippumatonta menettelyä.

Tiedotusvälineet valitsevat sanansa usein varsin varoen käsitellessään vähemmistöjä. Yritän nyt itse parhaani mukaan sanoa kauniisti, että vanhoillislestadiolaisuudesta puhuttaessa varovaisuus on usein unohtunut. Ymmärrystä löytyy rajoitetusti, ja onpa uskonnollinen vakaumus toisinaan mainittu yhteyksissä, joihin se ei journalistin eettisten ohjeiden mukaan kuuluisi. Ehkä ilmiö sentään enemmän hymyilyttää kuin harmittaa, mutta mielestäni on kohtuullista lausua monien tuntema asia ääneen.

Taivaslaulun ympärillä käydyssä julkisessa keskustelussa on esitetty huoli suurperheiden vanhempien jaksamisesta. Huoli ei ole turha, voin kokemuksesta sanoa. Mutta jaksamista ei helpota yhtään, jos yleinen mielipide tuomitsee uskonnollisen vakaumuksen, selittää sen kielloiksi ja pakoiksi, pitää sitä ongelmana ja tarjoaa tilalle omia ihanteitaan avaimena onneen.

Vanhemmat

Uudemmat

Juho Mäenpää

Olen keski-ikää lähestyvä perheenisä Tuusulasta. Minulla on vaimo ja yhdeksän lasta. Työskentelen historian ja yhteiskuntaopin opettajana.
 
Opettelen isänä olemista. Koulussa opettelen nuoria. Halkokasan tai laastiämpärin vieressä fundeeraan maailman menoa. Yritän kasvattaa lapseni kristillisesti. Näiden tekemisten onnistumisia ja epäonnistumisia kirjoittelen blogiini.

Juho Mäenpää

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi