Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Muukalainen

28.1.2016 06:43 | Juho Mäenpää
Yleisradion verkkosivuilla oli kartta, johon sai merkitä henkisen kotikuntansa. Joillekin tehtävä on varmaan helppo, mutta itse en saanut ratkaisua aikaan. Muistan asuneeni Keminmaassa, Yli-Iissä, Keminmaassa, Espoossa, Helsingissä, Espoossa,Vantaalla ja Tuusulassa. Kesämökkimaisemat ovat olleet Kuusamossa ja Sysmässä. Laske noista sitten henkinen keskiarvo.

On kulunut kotvan vaille 20 vuotta muutostani Etelä-Suomeen. Pohjoisen poika temmattiin keskelle ruuhkaa ja väenpaljoutta. Maassamuutto synnytti muukalaisuuden kokemuksia. Murheineni ja murteineni tunsin välillä olevani oudolla planeetalla. Oli kummallista, että junia ja busseja saattoi kulkea kymmenen minuutin välein. Maantiedon kirjasta tutut rakennukset saattoi nähdä omin silmin! Eksotiikan pikkuhiljaa karistessa tunsin kuitenkin kotiutuvani. Eihän tällaisesta metsäläisestä koskaan täydellistä kaupunkilaista tule, pois se. Osaan silti seisoa liukuportaissa oikealla, että pääsevät kiireiset ohi. 

Sukuni levinneisyys päättyi pitkään Jyväskylän korkeudelle. Siitä etelään kartta oli valkoinen. Tunsin suurta skeptisyyttä rajaa ylittäessäni. Mutta pois pelko: ihminen voi elää varsin mukavasti ilman perhokalastusta tai hillareissujakin. Pitkin poikin Suomea kuljettuani en koe muukalaisuutta sen enempää Kemijoen kuin Lahdenväylänkään varressa.

Paikasta toiseen muuttaessani on ollut mukava havaita, että asuinpaikasta riippumatta olen voinut löytää samoin uskovien joukon. Uskossa ei ole alueellisia painotuksia. Tämän huomasin nuorena vietettyäni kesän Yhdysvalloissa: vaikka monet menettelytavat voivat olla omistamme poikkeavia, on uskon perussisältö sama. 

Kaikkea muukalaisuutta en voi itsestäni karistaa, asuinpa missä hyvänsä. Tällä tarkoitan sitä, että kohtaan jatkuvasti asioita, joita en vakaumukseni vuoksi pidä kannatettavina. Yhteiskunnassa yleisesti normaaleina pidetyt ilmiöt ja tavat saattavat olla minulle vieraita, kuten vaikkapa alkoholin käyttö ja siihen liittyvät kulttuuri- ja lieveilmiöt. Ei maailma koskaan ole ollutkaan kristittyjen mielen mukainen eikä ole sellaiseksi muuttumassa. Eikä muutosta pidä edes edellyttää, sillä ei Raamatussa anneta esimerkkiä kristitystä maailmasta vaan kristityistä osana maailmaa.

Vanhemmat

Uudemmat

Juho Mäenpää

Olen keski-ikää lähestyvä perheenisä Tuusulasta. Minulla on vaimo ja yhdeksän lasta. Työskentelen historian ja yhteiskuntaopin opettajana.
 
Opettelen isänä olemista. Koulussa opettelen nuoria. Halkokasan tai laastiämpärin vieressä fundeeraan maailman menoa. Yritän kasvattaa lapseni kristillisesti. Näiden tekemisten onnistumisia ja epäonnistumisia kirjoittelen blogiini.

Juho Mäenpää

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi