Tiistai 23.7.2019
"
Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan." 1 Moos. 12:1

Kiikkutuolissa

16.6.2014 06:21 | Kaija Lahtinen
Jos kotonamme on aamupäivällä  hiljaista, istahdan usein olohuoneen nurkassa olevaan kiikkutuoliin. Nykyään varmaan pitäisi sanoa keinutuoli, mutta keskipohjalaisessa lapsuuskodissani puhuttiin aina kiikkutuolista tai pelkästään kiikusta.

Aurinkoisena päivänä valo paistaa lämpimästi kiikkutuolin takaviistosta olohuoneeseen. Se osuu kauniisti myös viereiseen huoneeseen, joka oli aikaisemmin lasten käytössä. Siellä oli silloin punaiset kerrossängyt. Nyt siellä seinää peittävät lapsistamme kolmivuotiaana otetut valokuvat.

Kiikkuessani mietin hajanaisia asioita kuten esimerkiksi tätä blogia. Mistä kirjoittaisin? Häiritsee se, että suunnittelenpa tekstiä mistä aiheesta tahansa, palaan lähes aina vanhoihin asioihin. Tyttäreni lohdutti, että onhan sinulla takana enemmän vuosia kuin edessä. Siksi on ehkä luonnollista muistella menneitä vuosia. Tuoli keinuu. Kello tikittää vastapäisellä seinällä. Lyö puolen tunnin välein, ja ajatus harhailee.

Lapsuuskodissani oli myös kiikkutuoli. Sanottiin, että se oli ”vanhojen miesten” tekemä. Siivouspäivänä pienen tytön tehtävänä oli monesti pyyhkiä kostealla rievulla kaikki kiikun koukerot. Tuoli oli isälleni mieluisa, siinä hän tavallisesti istui. Myös vieraalle sitä tarjottiin istuimeksi. Pehmeitä tuolejahan ei maalaistuvassa ollut. Myös puolisoni lapsuuskodissa oli kiikku. Siksi oli luonnollista, että naimisiin mentyämme hankimme  ensimmäisten huonekalujen  joukossa sellaisen myös yhteiseen kotiimme.

Kiikkutuoli, jonka ostimme, oli nimeltään Matleena. Valkoinen väriltään, tukeva ja turvallinen malliltaan, eikä siinä ollut samanlaisia koukeroita kuin lapsuuskotini tuolissa. Melkein kaikissa kodeissamme se sijoitettiin nurkkaan, turvalliseen paikkaan. Siitä oli hyvä äidin tai isän tarkkailla lasten touhuja olohuoneessa ja keittiössä. Siinä tyynnyteltiin flanellivaippaan kiedottua vauvaa kohta synnytyslaitokselta tulon jälkeen. Se oli mitä mainioin imetystuoli. Oli myös paljon helpompi kiikuttaa siinä sairasta lasta, kuin kanniskella pientä ympäriinsä. Joskus lasta tuutiessani lauloin Suutarin äidin kehtolaulun tavoin: ”Ei saa mennä, ei saa mennä, ei saa mennä pihalle…” Lattialankut narisivat sopivasti säestäen.

Perheen ollessa suurimmillaan murehdin ystävälleni, kuinka en enää koskaan ehdi tehdä rakastamiani käsitöitä. Hän neuvoi ottamaan käsityön esille heti aamulla, kun kaikkein välttämättömimmät työt oli tehty. Pieni hetki mieluista harrastusta antoi intoa päivän töihin. Korkealla puupenkillä tai kiikussa istuen oli helpompi käsityötä tehdä. Lankakerä kainaloon ja eivätpä yltäneet pienet kädet puikkoihin! Tosin sai varoa, ettei pienokainen kontannut kiikun jalaksien alle.

Miten olisimmekaan pärjänneet ilman Matleenaa, tätä kotimme apua, joka edelleen tasaisesti keinahtelee  olohuoneemme nurkassa. Toivoisin, että kiikkutuoleja näkyisi enemmän hoitolaitoksissa ja muissakin  julkisissa tiloissa. Synnytyssaleissa niitä oli, kun nuorimmat lapsemme syntyivät. Keinunta rauhoittaa, lohduttaa ja on jopa lääke kipuun. Se pysähdyttää mielen arjen keskellä. Aivan niin kuin kehto keinunnallaan tyynnyttää lapsen.

Joskus nuorena mietin, että vanhana pariskuntana hankkisimme kotiimme kaksinistuttavan kiikkutuolin. Se haave tosin odottaa vielä toteutumistaan.

Vanhemmat

Uudemmat

Kaija Lahtinen

Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Tällä hetkellä olen eläkkeellä, ja asumme aviopuolisoni kanssa kahdestaan. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.

Kaija Lahtinen

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi