Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

Minulla on juuret!

21.8.2014 07:08 | Kaija Lahtinen
Kaikki alkoi reilu vuosi sitten, kun tyttäremme esitti toiveen:
 
– Olis, äiti ja isä, tosi mukava tutustua teidän lapsuutenne leikkipaikkoihin!
 
– Ei meillä mitään leikkipaikkoja ollut! Meidän lapsuudessamme tehtiin töitä! oli puolisoni vastaus.
 
Aloimme kuitenkin tarkemmin muistella. Molempien lapsuuden ympäristöstä löytyi paljon merkittäviä paikkoja, missä vapaa-aikaa vietettiin.
 
Ajatus kesäretkestä lapsuuspaikoille oli heitetty ilmaan. Maaliskuussa kyselin sähköpostilla lasten perheiden halukkuutta ”sukureissuun”, tämä nimi matkalle myöhemmin tuli. Hiljalleen alkoi tippua vastauksia: mukana reissussa, hauska idea, hyvä ajatus, kiinnostaa ja paljon. Toisenlaisiakin mielipiteitä tuli: En usko sukuintoni yltävän sille tasolle, että jaksaisin lähteä etelästä seikkailemaan sinne pohjoisemmaksi. Myös toiveita saatiin: Ei pelkkiä luentoja!
 
Toukokuun alussa teimme tarkemman suunnitelman kahden päivän matkasta. Yöpymispaikaksi löysimme iki-ihanan maatilamajoituspaikan. Yllättävää oli, että kaikki lapset perheineen lopulta kiinnostuivat matkasta, vaikka kaikista perheistä ei päästykään mukaan erilaisten esteiden takia. Yksi lapsista lupasi tulostaa tietoja lähisukulaisista ja tutustumiskohteiden karttoja. Niissä näkyi meidän vanhempien kotikylät, koulut ja koulutiet. Jopa ne pellot, joilla olin lapsena ollut paimenessa.
 
Suviseurojen jälkeisenä perjantaina kokoonnuimme puolisoni kotikirkon hautausmaalle, 20 aikuista ja 29 lasta ja nuorta. Alkoi matka menneeseen. Puolisoni sai vanhempiensa ja sukunsa haudoilla vastata kysymyksiin: oliko vaari sodassa, mihin tautiin hänen mummunsa kuoli ja millainen oli kummisetä, joka kaatui sodassa. Samat kysymykset toistuivat seuraavana päivänä oman isäni ja sukuni haudoilla. Isäni sisaruksista neljä kuoli lapsena tai nuorena. Lähellä oli myös kuukauden vanhana kuolleen suvun vauvan hauta. Tämän vauvan tarinan oli tyttäremme äskettäin kuullut kummitädiltäni.
 
– En enää kestä näiden pienten kuolemia! huokaisi toinen tytär, pienten lasten äiti.
 
Hautojen äärellä tuli puhetta myös uskomisen asiasta. Puolisoni sisar sai opiskelijatyttönä 60-luvulla parannuksen armon. Myös muut perheessä saivat omistaa uskomisen lahjan sekä myös suuri osa kotikylän väkeä. Omaan sukuuni elävä usko tuli 30-luvulla. Isäni lapsuuskodissa perheen palvelija saarnasi rippikouluikäiselle, keuhkotautia sairastavalle isäni veljelle kaikki synnit anteeksi. Kuoleva nuorukainen pyysi palvelijaa puhumaan uskomisen asiasta myös kotiväelleen ja erityisesti omalle äidilleen, koska ei enää itse jaksanut. Lauloimme hautapaasien äärellä. Voimakas laulu kuvasi ikävää ja kaipausta, mutta myös turvallista iloa ja kiitollisuutta.
 
Puolisoni kotikylään ajoimme autolla tietä, jota hän oli koulupoikana polkupyörällä sateella ja pakkasella ajanut. Lastenlapset uivat ja leikkivät samojen koskenkivien välissä kuin pappansa aikanaan. Omassa kotikylässäni osa lapsista ja lastenlapsista kiipesi ison kiven päälle. Kävimme kuuntelemassa vesimyllyn puron lirinää, mikä oli mielestäni lapsena kohinaa.

Lasten perheet täyttivät lapsuuskotini pihanurmikon. Katselimme vanhaa lipputankoa pihalla. Jatkosodan loputtua sodankäyneet isäni ja setäni ottivat sen pois pihalta ja kantoivat navetan vintille. Suomi oli saanut heidän mielestään huonot rauhanehdot. Salko palautettiin paikalleen, kun olin lukioikäinen tyttö. Nyt veljeni perheineen asuu lapsuuskotini tilaa. On heidän vuoronsa nostaa siniristilippu muistorikkaaseen salkoon.
 
Entä mitkä ovat mietteet sukureissun jälkeen? Nuoren polven mielestä tietoisuus suvusta lisääntyi. Tarinat, joita oli aikaisemmin kuullut, tulivat matkan aikana elävämmiksi. Yhteys sisarusten perheiden kesken koettiin tärkeäksi. Lastenlasten innokas mukanaolo ja yksinkertaisen selkeät kysymykset olivat puhuttelevia. Kun kävimme koko joukolla tervehtimässä 91-vuotiasta äitiäni, sanoi tyttäremme tytär, että oli niin mukava istua isomummun vieressä! Omia tunteitani on vaikea kuvata. Ne ovat niin vahvoja. Päällimmäisenä on  ilo, että saimme puolisoni kanssa jakaa suvun perintöä. Sukureissun järkevyyttä aluksi epäillyt tytär tiivisti tunnelmat:
 
– Kiitos parhaasta sukujuhlasta ikinä! Minulla on juuret!
 

Vanhemmat

Uudemmat

Kaija Lahtinen

Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Tällä hetkellä olen eläkkeellä, ja asumme aviopuolisoni kanssa kahdestaan. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.
Kaija Lahtinen

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi