Torstai 23.5.2019
"
Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Joh. 13:34

​Isänmaan puolesta

24.11.2014 06:16 | Kaija Lahtinen
Hoikka nuorukainen maastopuvussa nousee ripeästi mummulan mäkeä ylös. Kaksi pientä luonamme hoidossa olevaa pojannassikkaa huomaavat hahmon, juoksevat äkkiä ovesta ulos ja rientävät vinhaa vauhtia isoa veljeään vastaan. Veli kaappaa pojat käsivarsilleen, toisen vasemmalle ja toisen oikealle puolelleen. Jälleennäkemisen riemu on suuri! Myös itseäni tilanne koskettaa: ensimmäinen lastenlapsistamme suorittaa varusmiespalvelustaan, ja näen hänet nyt sotilaspuvussa.

Omista pojistamme kaksi vanhinta tuli kotilomalle sinisessä varusmiesasussa, kaksi seuraavaa harmaissa ja kahdella nuorimmalla oli yllään nykyinen maastopuku. Lasten kotoa lähtö on aina iso asia, vaikka vanhempana olen kokenut  iloa ja tyytyväisyyttä siitä, kun oma paikka nuorelle  on löytynyt. Erityistä haikeutta olen kuitenkin kokenut poikiemme lähtiessä armeijaan. Ulkopuolisesta armeijan ympäristö vaikuttaa karulta. Pojat asuvat isoissa tuvissa, miten siellä on yksityisyyden laita? Kielenkäyttö voi olla karskia. Mitä vaikeuksia uskovainen nuori kokee? Näitä olen äitinä miettinyt.

Olemme halunneet lähteä poikiemme valatilaisuuksiin. On ollut juhlallista seurata, miten sotilasosastot kokoontuvat valaa varten, ja varusmies lupaa ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä kunniani ja omantuntoni kautta” palvella maataan rehellisesti ja edistää sen parasta. Sekä vielä lupaus: ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa…” Vala kuulostaa niin velvoittavalta ja samalla liikuttavalta. Siinä on myös asioita, jotka olisivat meille kaikille tärkeitä arjen elämässä: kunnioittaa esivaltaa, olla tovereita kohtaan auttavainen ja alaisia kohtaan oikeudenmukainen.

Arvelen, että varusmiesaika on antanut kaikille pojillemme paljon tietoa ja kokemuksia, joita ei muualta saa. He ovat jopa näyttäneet viihtyneen armeijassa. Oman joukkonsa keskellä he ovat varmaan kokeneet yhteenkuuluvaisuutta ja kaveruutta.

Isäni puki harmaan sotilaspukunsa ylleen 19-vuotiaana. Suurin piirtein samanikäisenä, kuin parastaikaa varusmiespalvelusta suorittava lapsenlapsemme ja omat poikamme aikanaan. Hän kantoi tätä asua melkein viisi vuotta. Ensin oli lyhyt koulutusaika ja sitten ylennys korpraaliksi metsäisellä tiellä ilman juhlallisuuksia.

Sen jälkeen seurasi sota-aika, joka toi mukanaan paljon murhetta, kärsimyksiä ja menetyksiä. Taistelujen keskellä korostui sotilaiden keskinäinen kaveruus, aseveljeys. Pommitusten keskellä eräs isäni toveri, uskonsa menettänyt uskovaisen kodin lapsi, halusi saada kaikki syntinsä  anteeksi.

Sota-aikana katsottiin myös eteenpäin, vaikka ei tiedetty, mitä huominen tuo tullessaan. Äitini ja isäni solmivat avioliiton näinä vaikeina sodan vuosina. Siitä muistuttaa hääkuva, jossa sulhasella on yllään sotilaspuku ja morsiamella lottapuku.

Isäni kertoi joskus tarinoita sota-ajasta. Eräs tyttäristämme muistelee  papan juttujen aikana olleen aivan erityinen, jännittävä tunnelma. Näki, että hän ei halunnut kertoa kaikkea, mitä oli kokenut. Isäni kirjoitti ylös myös  päiväkirjamerkintöjä sota-ajastaan. Niissä hän toivoo, että jälkipolven ei tarvitsisi papan sota-ajan kaltaisia jalanjälkiä kulkea. Muistelmat päättyvät lauseeseen: ”Taivaallinen Isä Suomen kansaa varjelkoon.”
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Vanhemmat

Uudemmat

Kaija Lahtinen

Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Tällä hetkellä olen eläkkeellä, ja asumme aviopuolisoni kanssa kahdestaan. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.

Kaija Lahtinen

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi