Maanantai 23.9.2019
"
Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Ps. 92:2

​Isänmaan puolesta

24.11.2014 06:16 | Kaija Lahtinen
Hoikka nuorukainen maastopuvussa nousee ripeästi mummulan mäkeä ylös. Kaksi pientä luonamme hoidossa olevaa pojannassikkaa huomaavat hahmon, juoksevat äkkiä ovesta ulos ja rientävät vinhaa vauhtia isoa veljeään vastaan. Veli kaappaa pojat käsivarsilleen, toisen vasemmalle ja toisen oikealle puolelleen. Jälleennäkemisen riemu on suuri! Myös itseäni tilanne koskettaa: ensimmäinen lastenlapsistamme suorittaa varusmiespalvelustaan, ja näen hänet nyt sotilaspuvussa.

Omista pojistamme kaksi vanhinta tuli kotilomalle sinisessä varusmiesasussa, kaksi seuraavaa harmaissa ja kahdella nuorimmalla oli yllään nykyinen maastopuku. Lasten kotoa lähtö on aina iso asia, vaikka vanhempana olen kokenut  iloa ja tyytyväisyyttä siitä, kun oma paikka nuorelle  on löytynyt. Erityistä haikeutta olen kuitenkin kokenut poikiemme lähtiessä armeijaan. Ulkopuolisesta armeijan ympäristö vaikuttaa karulta. Pojat asuvat isoissa tuvissa, miten siellä on yksityisyyden laita? Kielenkäyttö voi olla karskia. Mitä vaikeuksia uskovainen nuori kokee? Näitä olen äitinä miettinyt.

Olemme halunneet lähteä poikiemme valatilaisuuksiin. On ollut juhlallista seurata, miten sotilasosastot kokoontuvat valaa varten, ja varusmies lupaa ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä kunniani ja omantuntoni kautta” palvella maataan rehellisesti ja edistää sen parasta. Sekä vielä lupaus: ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa…” Vala kuulostaa niin velvoittavalta ja samalla liikuttavalta. Siinä on myös asioita, jotka olisivat meille kaikille tärkeitä arjen elämässä: kunnioittaa esivaltaa, olla tovereita kohtaan auttavainen ja alaisia kohtaan oikeudenmukainen.

Arvelen, että varusmiesaika on antanut kaikille pojillemme paljon tietoa ja kokemuksia, joita ei muualta saa. He ovat jopa näyttäneet viihtyneen armeijassa. Oman joukkonsa keskellä he ovat varmaan kokeneet yhteenkuuluvaisuutta ja kaveruutta.

Isäni puki harmaan sotilaspukunsa ylleen 19-vuotiaana. Suurin piirtein samanikäisenä, kuin parastaikaa varusmiespalvelusta suorittava lapsenlapsemme ja omat poikamme aikanaan. Hän kantoi tätä asua melkein viisi vuotta. Ensin oli lyhyt koulutusaika ja sitten ylennys korpraaliksi metsäisellä tiellä ilman juhlallisuuksia.

Sen jälkeen seurasi sota-aika, joka toi mukanaan paljon murhetta, kärsimyksiä ja menetyksiä. Taistelujen keskellä korostui sotilaiden keskinäinen kaveruus, aseveljeys. Pommitusten keskellä eräs isäni toveri, uskonsa menettänyt uskovaisen kodin lapsi, halusi saada kaikki syntinsä  anteeksi.

Sota-aikana katsottiin myös eteenpäin, vaikka ei tiedetty, mitä huominen tuo tullessaan. Äitini ja isäni solmivat avioliiton näinä vaikeina sodan vuosina. Siitä muistuttaa hääkuva, jossa sulhasella on yllään sotilaspuku ja morsiamella lottapuku.

Isäni kertoi joskus tarinoita sota-ajasta. Eräs tyttäristämme muistelee  papan juttujen aikana olleen aivan erityinen, jännittävä tunnelma. Näki, että hän ei halunnut kertoa kaikkea, mitä oli kokenut. Isäni kirjoitti ylös myös  päiväkirjamerkintöjä sota-ajastaan. Niissä hän toivoo, että jälkipolven ei tarvitsisi papan sota-ajan kaltaisia jalanjälkiä kulkea. Muistelmat päättyvät lauseeseen: ”Taivaallinen Isä Suomen kansaa varjelkoon.”
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Vanhemmat

Uudemmat

Kaija Lahtinen

Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Tällä hetkellä olen eläkkeellä, ja asumme aviopuolisoni kanssa kahdestaan. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.

Kaija Lahtinen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi