Tiistai 20.11.2018
"
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Ps. 94:12-13

​Linssin läpi vai sielun silmin?

30.12.2014 06:40 | Kaija Lahtinen
Kääntelen upouutta puhelinta kädessäni. En oikein tiedä, millä nimellä tätä vekotinta kutsuisin. Olisiko älykännykkä? Pyydän puolison viereeni ihmettelemään uutukaista. Siihen tulee myös tytär, jonka opastuksella puhelimen aikaisemmin päivällä olin ostanut.

– Hei mamma ja pappa! Nyt kyllä otatte itsestänne selfien!

Hän opastaa, miten kuva otetaan. Teemme neuvojen mukaan.

– Ja laitetaan tämä nyt sitten perheen omaan WhatsApp-ryhmään!

Kuva lähetetään. Pian alkaa tulla ihmettelevää postia takaisin kasapäin:

– Kuka, äiti, sulle älärin oikein osti?

Lapset puolisoineen toivottavat tervetulleiksi joukkoon, ja samalla saan myös neuvoja ja varoituksia ärsyketulvasta. Ensimmäiset valokuvat lastenlapsistakin tulevat. Tajuan, että meidän vanhempien ja isovanhempien maailma tulee muuttumaan paljon tämän puhelimen oston myötä.    

Ihmettelen itsekin, että lopulta päädyin tähän nykyaikaiseen puhelimeen. Halu läheisempään kanssakäymiseen kaukana asuvien lasten perheiden kanssa oli yksi syy. Toinen oli varmaan valokuvien ottamisen ja lähettämisen helppous. Huolimatta siitä, että olen ollut aina filmikameran vannoutunut kannattaja.

Lapsuudessani tarjottiin vieraalle viihdykkeeksi usein valokuva-albumi. Valokuvat olivat arvokasta omaisuutta, koska niitä otettiin vähän. Isäni vanhin veli omisti kameran, ja hänen ottamiensa kuvien lasinegatiiveja on vieläkin tallella. Vanhat kuvat ovat kauniita ruskeine sävyineen. Niiden pintaa haluttaa ihan sivellä.

Olen  katsonut monesti pitkään kuvaa, joka on otettu vuonna 1936 isäni kotiväestä heidän juodessaan päiväkahvia kotipihallaan. Kuvassa on kolmea sukupolvea. Miehillä on työvaatteet, naisilla esiliinat edessään. Pöydällä on valkea liina ja kukkamaljakko. Tunnelma on pysähtyneen oloinen, mutta niin valoisa.

Lapsuuden perheestänikin on otettu muutama valokuva. Koulu- ja opiskeluaikana joku otti kuvia ja teetti niitä meille kamerattomille. Luokkakuvia onneksi myös otettiin. Olen onnellinen, että omistan jonkin verran kuvia lapsuudestani ja nuoruudestani.

Oli kuitenkin sattuma, että ostimme nuorena lähes rahattomana avioparina kunnon kameran. Muistelen, että mieheni opiskelukaveri vaikutti mielipiteillään kameran merkkiin. Valokuvaaminen jäi sitten lähes täysin minulle, koska se kiinnosti minua. Valokuvaamisen kohteista ei ollut pulaa ison perheen äitinä.



Eräs tyttäristämme sanoo, että olen systemaattinen valokuvaaja: valokuva lapsista puolivuotiaana, 1,5-vuotiaana, kouluun lähtevänä, rippikuva, syntymäpäiväkuvat, joulukuvat, juhlakuvat, suviseurakuvat ja niin edelleen. Tämä on taannut, että lapsista on edes jollain tavalla tasapuolisesti valokuvia. Ehkä se on kuvannut myös luonnettani. Enemmän kuitenkin olisi pitänyt ottaa lähikuvia ja kuvia arjesta. Onhan toki niitäkin. Lapsi, joka on nukahtanut auton konepellin päälle, tai pieni poika, joka on pitkän itkun jälkeen saanut luvan sahata kantoa. Paljon kuvia on lasten leikeistä.



Valokuvaamisella on myös varjopuolensa. Juhlissa kamera on ottanut osansa ajasta. Matkoilla olen saattanut kuvatessani jättäytyä joukon jälkeen. On ollut ihana valokuvata läheisiä kauempaa jossain historiallisessa maisemassa. Sitten joku lapsista tuskastuneena sanoo:

– Missä se meidän äiti taas luuhaa?



Kerran luin, että lapselle on tärkeä nähdä valokuvassa itsensä äidin sylissä. Piti hädissään selata albumeita taaksepäin. Onkohan meillä sellaisia kuvia? Olenhan itse yleensä ollut kuvan ottajana. Puolisoni on huolehtinut usein, että myös minusta otetaan valokuva. Hän on leikillään kyllä sanonut, että hänen itsensä tarvitsee muistaa elämästään vain se, minkä sielunsa silmillä muistaa.

Vanhoja valokuvia albumeihin järjestäessäni tulee samanlainen tunne, kuin katsoisi nukkuvaa lasta: kuinka olen koskaan voinut hermostua noin ihanille ipanoille, jotka suurin silmin katsovat kameraan? Tiedän toki, mikä sählinki on saattanut olla ennen kuvan ottamista. Joistakin kuvista muistaa viiman, mikä kuvaa otettaessa otti kasvoihin, tai auringon suloisen lämmön kuvanottohetkellä. On terapeuttista käydä mennyttä elämää läpi valokuvia katsomalla.



Myös kodissa esillä olevat kuvat ovat tärkeitä. Pysähdyn joskus pyykkikori kädessäni seinällä olevien lasten kuvien tai piirongin päällä olevien vihkikuvien ääreen. Saatan myös heittäytyä sohvalle levähtämään. Siitä näkee hyvin lastenlasten kuvat vitriinikaapissa. Tulee mieleen toivomus, että jospa mummelsson saisi olla edes pikkurillinä heidän elämässään. Näin pieni tyttö mummulleen kerran lupasi.

Viime kevättalvella iltapimeällä lähdimme puolisoni kanssa kävelylle kylätietämme pitkin. Ensimmäisen mutkan jälkeen edessämme oli uskomattoman kaunis näky: Synkät korkeat kuuset reunustivat tietä, jolle oli juuri satanut puhdas lumi. Täysi kuu loisti ylhäällä tien keskikohdalla. Tuli mieleen: mikä valokuvauksellinen näky! Tiesin kuitenkin, että jos palaisin kameraa hakemaan, tunnelma takaisin tullessani olisi ohi. Jatkoimme matkaamme kävellen rinnakkain. Tämän hetken tulen varmaan minäkin muistamaan sielun silmin.
 

Vanhemmat

Kaija Lahtinen

Olen 67-vuotias äiti, mummu ja anoppi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Elämäntyöni olen tehnyt suuren perheen kotiäitinä. Melkein kymmenen vuotta olen ollut myös hoitajana kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Tällä hetkellä olen eläkkeellä, ja asumme aviopuolisoni kanssa kahdestaan. Pidän käsitöiden tekemisestä, lukemisesta ja radion asiaohjelmien kuuntelusta. Järjestelen myös ruuhkavuosien valokuvia albumeihin. Koen perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat tärkeiksi ja arvelen, että tulen pohtimaan tätä aihepiiriä myös kirjoituksissani.
Kaija Lahtinen

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi