Tiistai 25.9.2018
"
Herra sanoo: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa." Jes. 1:16

Matkoja ja kulkijoita

2.10.2015 07:17 | Kaisu Tuomaala
Lämmin sunnuntaiaamu. Kesä ei loppunutkaan. Tyttö polkee innoissaan pienellä punaisella pyörällä hiekkatiellä. Kun katson, hän nostaa katseensa tiestä, nauraa onnellisena. Hölkkään vieressä koiran kanssa, välillä takana, välillä edessä. Sopiva vauhti.

Meri kimaltelee kävelytien vieressä. Puut tekevät varjoja toisella puolen, syvänvihreitä. Metsä elää omaa aikaansa, kaatuu ja maatuu, kasvaa uutta. Metsässä mikään ei ole suorassa, kaikki on omassa epäjärjestyksessään. Korkeintaan valon eteneminen on suoraa, muistan kaukaiselta oppitunnilta. Tienvarren ruusupensaissa oransseja marjoja, tulenoransseja. Lämmin, ja syksy tulossa, lämpimiä sävyjä. Keltainen puu varistanut lehtensä tielle. Voi olla liukasta, sanon, aja varovasti. Matkalla näemme vesilintuja, mustia sonneja pellolla ääriviivoina, kaupungin auringonkukkapeltoja, ihmisiä pellolla poimimassa.

Hiekasta kuuluu nopea ääni kengän alla, sora sirisee tasaisesti pyörän renkaan alla. Koiran hengitys läähättää, sillä on kuuma. Meri kohahtelee. Tuuli on lämmin. Katson pientä tyttöä, joka polkee. Askelissani on rytmi, ja unohdan kaikki muut. Jossakin etäällä mielen takana ovat uutiset liikkuvista ihmisistä, kansoista, askelista, jotka etsivät uutta kotimaata. Matkasta, jossa on alku, mutta määränpää on tuntematon. Hiljaa toivon, että Jumala siunaisi näitä matkaajia, ihmisiä, kaltaisiani Jumalan luomia. Johdattaisi heitä, että he löytäisivät paikan, tien kotiin. On sunnuntai, pojat pyöräilevät, vanhin tyttö juoksee edellä omaa vauhtiaan. Ehdin uimaan vielä. Meri on viilennyt hiukan, ei paljon. Ehdimme seuroihin.

Joskus en tiedä, mikä on tärkeää. Sitten katson poikaa, joka joka aamu kokoaa autoleikkinsä, hyräilee leikkiessään. Poika ei ole muualla. Poika on siellä missä pitääkin, tekee oikeita asioita. Ajattelen: se riittää, kun selvitän arkiset asiat, kuuntelen, mitä lapsilla asiaa. Se riittää, että puhumme hyvästä Jumalasta, joka näkee kaikki maailman asiat, pitää huolen kaikesta siitäkin, mitä emme voi edes käsittää. Huomaan, että kun asiat tulevat liian suuriksi, ajattelukykyni loppuu. Silloin vapauttaa tieto: on Suurempi, joka käsittää tämän kaikkeuden. Suurempi, joka tietää, että järki loppuu - sen jälkeen voin vain luottaa.

Tänä kesänä istun pienen kivikirkon takapenkissä. Vanha mies oli päässyt perille. Maja oli purettu lopulta nopeasti. Antaja otti sielun luokseen. Pappi puhuu turvasta ja lohdusta, joka oli ollut miehen voimana elämässä.  Muistan miehen omalla pihallaan, vielä elämässä kiinni, hyväntuuliset silmät. Oli taitava käsistään, toimen ihminen, nöyrä, antoi lahjansa käyttöön. Muutama vuosikymmen, ja ihmisen aika on ohi.

Omaiset laskevat arkun, peittävät mullalla. Sun haltuus, rakas Isäni, kuulen lähelläni olevien laulavan ulkomuistista. Näen mullan päälle lasketut kukat. Aurinko osuu niihin ja ne sädehtivät valossa. Katson ylös suuria puita, mutta aurinko paistaa juuri tuohon kohtaan. Ilossa ja surussa otan osaa, ajattelen. Tänne tulemme ja muistamme omaa kuolevaisuuttamme. Nopeasti voima loppuu, ruumis kuihtuu. Mutta Jobinkaan sieluun ei saanut kajota, ajattelen hajamielisesti. Kunpa mikään maallinen, mikään häly ei kääntäisi katsetta pois, irrottaisi luottamusta siihen, missä ihmisen turva, mistä kaikki valo tulee. Ajattelen vanhaa miestä. Jotakin juhlallista, perillepääsijän iloa, jota ei vaihtaisi pois.

Ajattelen kulkijoita eri aikoina saman auringon alla. Vanha mies perheineen asui toisessa maassa, kulki työn perässä. Lapset oppivat toisen kielen. Pappi vaihtaa puhuessaan välillä kieltä, että lapsenlapset ymmärtäisivät. Pappi oppi kielen ollessaan sotalapsena toisessa maassa. Muistan, kun muutimme mieheni kanssa työn perässä, opimme vierasta kieltä, rakensimme sitä maata. Lisäksi on maita, joissa olemme kulkeneet, opiskelleet. Muistan kaukaisia kulkijoita, joille sanottiin: vyöttäkää kupeenne, olkaa valmiita lähtemään matkaan. Usein matkoilla mietti, missä on ihmisen koti. Se ei ollutkaan välttämättä materiaa tai edes paikka. Se oli lohdutuksen sana, joka oli tuntemattomillakin ihmisillä. Siihen pysähtyi ja sielu lepäsi, matkallaolija koki perilläoloa. 

Tunnisteet:


matka

Vanhemmat

Uudemmat

Kaisu Tuomaala

Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat.

Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.

Kaisu Tuomaala


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi