Maanantai 24.9.2018
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Kun arki ja lumihiutaleet olivat hitaita

4.12.2015 06:59 | Kaisu Tuomaala
Luen vanhaa kirjettä. Ystäväni asui silloin kaukana, toisella puolen maapalloa. Kirje on pitkä, sähköpostilla lähetetty, sitten tulostettu.

Ensin hän kertoo ilahtuneensa kuukausia odotetusta kirjeestä, jonka olin lähettänyt ja joka oli löytänyt perille. Sitten hän kertoo arjesta, rutiineista, paidan silityksistä, jokailtaisista kävelyistä, vaahteran ja muiden tuntemattomien puiden ihmeellisistä väreistä, koska oli syksy ja joulu tulossa. Hän kertoo haaveista, toiveista, tulevaisuudesta. Siitä kuinka nuoruus oli altista ystävyydelle, multa paljasta ystävyyden juurtua. Vanhempana maa parkkiintuu, sanoo hän, ei halua liikaa kiintyä ja juurtua paikkoihin, joissa on hetken käymässä. Hän kertoo, kuinka on tarpeellista olla itsekseen, kuunnella ajatuksiaan. Jos olisi koko ajan ihmisten kanssa, ajatus keskeytyisi. Häiriintyisi eikä kuulisi omaa ääntä.

Luen kirjettä, istun sohvalla ja huomaan liikuttuvani. Yhtäkkiä muistan hiljaisuuden, jonka tunsin, kun en omistanut puhelinta. Sai ajatella rauhassa, kävellä lumisella jalkakäytävällä jossakin pohjoisen kaupungin uloimmalla reunalla, jutella itsekseen. Kävelin ja ajattelin ihmisiä, menneitä ja tulevia kohtaamisia. Luotin kohtaamisiin päivien ja viikkojen päästä. Oli hiljaisuus. Hiutaleet leijuivat hitaasti, askeleet jäivät jalkakäytävälle ja kuuset nousivat korkeina ja tummina. Lumi suli kasvoille kirpakkana.

Luen mainoksen alkukantaisesta puhelimesta, jossa luvataan, että "Saat Takaisin Elämäsi". Puhelin on ihan perus, pieni palikka. Pelkästään soittamiseen. Muistan muutamia ystäviäni, joilla on koko tämän ajan ollut vain peruspuhelin. Ettei elämä karkaisi käsistä.

***

Olen kylässä. Tämänkin naisen kohtaamiseen tarvitaan oikeaa kyläilyä, ei omista älypuhelinta. Istun, kyläilyä: harvinaista.

Nuori nainen sanoo:

– Elämä on oikeastaan aika yksinkertaista. Se on perusasioita. Kun tekee ruuan, syö, nukkuu ja käy ulkona, siinä se melkein on. Mie ihmettelin, kun joku sanoi, että pitäisi haaveilla, millon mie ehtisin haaveilemaan?
 
Jos on kaikkea saanut, kaikki elämä tässä ja nyt ympärillä, aina ei osaa haaveilla, tuumin.

– Ne haaveet on pieniä juttua, vaikka sellasta, että käy tällä viikolla uimassa, sanon.
– Niin, siellä kyllä yritän käyä joka viikko, se on sellanen.
– Ois se muute hankalaa, jollei tykkäis arjesta. Mitä siitäki tulis, sanon.
– Ei mittää.
– Kieltämättä joskus on puuduttanut kaupassa käynti. Sitten oon ruvennut kattomaan hedelmätiskin värejä, laitan ostokset rattaissa järjestykseen...
– Mullakin menisi kaupassa loputtomiin: vertailen, kierrän enkä osaa päättää, sitten muistan kassalla, että  sekin... Usein pyyän, että mies menee.

***

Lapsilla on asiaa:

– Mikset kuuntele?

Laitan Wilma-merkintää.

– Miks sää kiukuttelet?
– Sää et kuunnellut!

Laitan puhelimen pois. Otan kirjan, otan lorupussin. Tutut laulut naurattavat pientä poikaa. Niin, perusasioita. Ruoka aikanaan. Ajoissa nukkumaan.

***

Käyn läpi papereita. Löydän kirjeen. Muistan muutamia kirjeitä, nippu jossakin vintillä. Ajalta jolloin arki ja lumihiutaleet olivat hitaita, kirjeet saivat vastauksia viikkojen ja kuukausien päästä. Eräs kirjeistä, jonka sain yli kolmekymmentä vuotta sitten, oli runomuodossa. Sen kirjoittaja oli silloin minua seitsemänkymmentä vuotta vanhempi. Vanhus ja hänen vaimonsa olivat ukkini ja mummuni läheisiä ystäviä. Puhuimme kirjoittamisesta ja uskomisesta. Kirjeessä oli vanhan ihmisen puhetta lapselle. Lämmintä, turvallista. Joskus hiljaisuudessa mieleeni nousevat kirjeen runon säkeet:

Vartu kuuliaisna vanhemmille,
vältät monet murheen kyyneleet.
Tie on avoin armoistuimelle,
Herra siunaa kaiken, minkä teet.

Vuosikymmenten ajan olen muistanut tätä lapsuuteni neuvon, lupauksen ja siunauksen sanaa. Aika pian liitin kuuliaisuuden siunauksen laajempaan kokonaisuuteen: oli Taivaan Isä ja Jumalan sana ja oli seurakuntaäiti, jossa Pyhä Henki avasi Jumalan sanaa, neuvoksi ja lohduksi.

Kun seuroissa lauletaan tämän perille päässeen matkamiehen lauluja, koen erityistä lämpöä. Vaikka ajallinen vaellus päättyy, uskovien sydämen tunnot ja mieli ovat samoja. Rajat kulkevat sydämestä sydämeen. Runoissa ja laulujen sanoissa kohtaamme heitä jälleen.

Vanhemmat

Uudemmat

Kaisu Tuomaala

Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat.

Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.

Kaisu Tuomaala

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi