Lauantai 23.2.2019
"
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan. Ps. 18:3

Käsiä

8.3.2016 07:00 | Kaisu Tuomaala
Lanka kieppuu nopeasti kerälle. Katson käsiä, jotka kerivät tottuneesti, iho on ohut ja suonet koholla. Välillä liike hidastuu, lankarulla siirtyy hiukan toisessa kädessä ja kädet mukailevat sivusuunnassa langan kulkua. Pidän lankavyyhtiä käsieni välissä, kädet ylhäällä. Vuorotellen lasken käsiä alemmas päästäen lankaa. Istun vastakkain mummun kanssa. Lanka liikkuu välissämme. Huone on valoisa. Ikkunalla on viherkasveja, valo tulee kasvien läpi. Mummulla on vaaleat laineiset hiukset, kasvot ovat valossa.

En muista, mitä puhuimme. Katsoin mummua, nopeita tottuneita käsiä, langan nopeutta. Valoisa hetki.

Myöhemmin piirsin mummun käsiä. Kädet lepäsivät sylissä: pitkät, hiukan kuhmuraiset sormet, suonet koholla, jänteet erottuivat selvästi. Mummu hymyili, pilvenväriset silmät. Ajattelin, että unohtaisin, ja halusin muistaa – kädet, pään asennon, mittasuhteet, sopusoinnun.

Piirtäminen on niin suurpiirteistä, hajanaista. Laskin paperin. Otin kuvia.

Mielessäni palaan mummuuni, silmiin, käsiin. Aikaan, jonka mummu eli, ja vuosikymmenten jälkeen mummu katsoi levollisesti, hymyili. Olen sota-ajassa, 50-luvulla, 60-luvulla. Monenlaista, sanoisi mummu. Tarkemmin kaivamatta.

Mummu kysyi, miten koulussa meni. Sanoin, että en jaksa aina lukea, kielistä on vain kasia. Mummu sanoi, että kahdeksan on hyvä numero. Mummu tiesi, että elämässä on muutakin. Ukki sanoi aina lähtiessä: Muistakaa käydä seuroissa

Lääkäri, joka hoiti mummua lopuksi, kysyi vuosien päästä, minkälaisen elämän mummu eli – hänen silmänsä olivat erilaiset, niissä oli valoa. Tätini sanoi, että hänellä oli paljon ystäviä, hän harrasti puutarhanhoitoa, käsitöitä…

* * *

On arki-ilta, olen lenkillä. Kohta takaisin koululla, jossa lapset pelaavat sählyä. Viimeiset mäet, huomaan nousun, vauhti hidastuu. Hölkkäämme ylämäessä peräkkäin, kaksi ystävääni ja minä. On jo pimeä ympärillä. Katuvalot, jalkakäytävä, metsää toisella puolen. Sillalla tuulee. Kenkien ja hengityksen ääni, ylämäessä hengitän hitaammin ja syvään. Usein ajattelen lenkillä, että on ihmeellistä, että on jalat, jotka toimivat, vievät eteenpäin, ja olla vapaa liikkumaan. Ja että on lenkkikaverit.

Sitten eräänä iltana lenkillä kävelytie on keskeltä sula, reunoilta jäinen ja kokkareinen. Väistän sivuun vastaantulevaa lenkkeilijää, koira vetää ja taitan nilkkani. Ensin en tunne ja jatkan ontuen, sitten nilkka turpoaa ja kävelykin käy liian kipeäksi. Ihmeissäni makaan seuraavina päivinä sohvalla, voin kulkea vain kepeillä. Tästä kulmasta harvemmin huonetta katsoo.

Mitä voi tehdä, kun ei oikein voi tehdä mitään? Rupean selaamaan aikakauslehtipinoa paperinkeräykseen (sekin on joskus tehtävä). Hajamielisesti selaan sivuja, kuvia. Toistamiseen kiinnitän huomion käsiin; sitten piirtelen niitä, sormien rytmiä, eri kulmista, luonnoskirjan sivut täyttyvät käsistä.

Maailma pyörii, vaikka en tekisi mitään, sekin on tarpeen kokea. Joskus on tarpeen taittaa nilkka, että voi pysähtyä. Että voi olla hiljaa ja paikallaan. Katselen käsiä. Käsistä muistan ihmisiä ja käsien tarpeellisuutta. Sitä, kuinka kädet kannattelevat. Muistan etäisesti miehen, jonka kädet väsyivät, ja kun kädet vaipuivat alas, tuli sodassa häviötä. Mutta hänellä oli kaksi ystävää, jotka asettivat miehen kivelle istumaan ja kannattelivat molemmin puolin miehen käsiä. Silloin sodassa amalekialaisia vastaan pysyttiin voitolla.

Tiesin, että mummollani oli ystäviä. He kannattelivat häntä. Tiesin sen hänen silmistään, niissä säilyi valo. Toivo, joka kantoi yli inhimillisen elämän rajan.

Vanhemmat

Uudemmat

Kaisu Tuomaala

Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat.

Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.

Kaisu Tuomaala

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi