Perjantai 16.11.2018
"
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään. Ps. 126:5-6

Eksyksissä

21.1.2015 06:00 | Kaisu Tuomaala
On perjantai. Ystäväni tulee autolla, ottaa kyytiin ja lähdemme kylään, naisteniltaan. Paikan pitäisi olla tuttu: uusi talo uudella asutusalueella, ennenkin käyty. Käännytään vasemmalle ja vasemmalle ja vasemmalle, jossa kaikki talot uusia, takana metsä ja toiselta puolen takana maasto nousee korkeammalle. Selvä mielikuva talosta.
 
Auto on pieni ja vanhakin. Vaihdamme ajatuksia. Auto keikkuu moottoritiellä, sitten oikealta ulos, tien ali vasemmalle. Joku ajatuksen pätkä on kesken, keskitymme siihen, kohta olemme perillä, täytyy puhua nyt loppuun, kun harvoin nähty, monta viikkoa sitten. Auto kulkee pitkin maaseutua, kohta pitäisi kääntyä, jostain pitäisi kääntyä. Kilometrejä. Olemme liian kaukana.
 
Ystäväni pysähtyy pysäkille, keskellä maaseutua, takana tullut auto sujahtaa ohi nopeasti. Täytyyköhän soittaa ja kysyä missä ollaan. Ollaan myöhässä. Noloa. Ihan tuttua ja sitten ei olekaan.
 
– No katotaan, tehään upi ja katotaan, ei tässä montaa tietä mee. Kyllä sitten muistaa, kun näkee sen tien.
 
Ystäväni alkaa kääntämään autoa, vaihteet eivät löydy helposti, auto on poikittain tiellä. On tulossa pimeä. Olemme maaseudulla keskellä ei mitään, ja juuri silloin auto tulee kovaa toisesta suunnasta, olemme vastaantulijoiden kaistalla, pakki hakusassa. Sitten auto viimein kääntyy, olemme oikealla kaistalla.
 
– Tuolla näyttää olevan uusia taloja, mennään tästä, käydään katsomassa, äkkiä näkee onko tämä se tie.
 
Uusia taloja, hienoja julkisivuja, laitettuja pihoja;  tie kääntyilee erilailla, ei tule metsää eikä tule rinnettä talojen takana. Kaunis tie, mutta tämä ei ole se tie; tämä tie ei vie perille. Täytyy kääntyä, palata takaisin. Täytyy soittaa. Kysyä miten päästään perille. Vastaakohan kukaan, näin myöhässä.
 
– Joo, tulkaa takasinpäin. Kuinka kaukana te oikein ootte?
– Jossakin. Suoraan tultiin, muttei tiietty mistä kääntyä, ei kumpikaan muistanut. Löydettiin kyllä toinen nätti tie, mutta ei se tuonut perille.
– Tulkaa takasin, hitaasti, ettette mee ohi. Käänny oikealle, kun  pelto loppuu, tulee metsä, sitten vasemmalle.
– Aijaa. Nyt tunnistan. Tää tie oli aivan vieressä, ja mentiin ohi.
 
Pimeällä tiellä erottuu, että taloissa on valoja, vaikka ihmisiä ei näy. Sitten on tie täynnä autoja, talo täynnä ihmisiä ja käsi, joka sanoo: Tervetuloa!
 
Eteisestä näen talon olohuoneeseen; sisällä on lämmin tunnelma, kynttilöitä pöydillä. Tuttuja ihmisiä, rauhallinen puheensorina, emme ole myöhässä, kannatti palata, kannatti etsiä. Jos olisi mennyt johonkin toiseen pihaan, pimputtanut jotain toista korkeaa, uudenkarheaa ovea, olisiko avattu, olisiko toivotettu tervetuloa. Mitä vieraalla ovella edes sanoisi. Anteeksi, taisin erehtyä paikasta. Hyvää illanjatkoa…
 
Ovella sekoittuu kylmä ulkoilma ja lämmin. Vilkaisen ystävääni riisuessani kenkiä täpötäydessä eteisessä:
 
– Sen nyt ainakin opin, että tie voi olla kaunis, mutta jos se ei vie perille, ei paljo auta, täytyy palata.
– Nii-in, vastaa ystäväni, ja astuu olohuoneesta huokuvaan lämpöön.
 
Olohuoneessa sohvat ovat täynnä, kierrän ja tervehdin. Pieneen taloon mahtuu yllättävän paljon. Istun lattialle seuraavaan rinkiin sohvan eteen. Osa kasvoista vähän vieraita,  osa tuttuja.
 
Ajattelen, että sitä näkee ihmisiä lopulta harvoin, ehtii vaihtaa pari sanaa. Kuuntelen. Äänet solisevat. Joku sanoo laulun. Laulu täyttää huoneen. Sitten alkaa keskustelu, kuulen sanoja, vivahteita, puhe ketjuuntuu, jatkuu, muuttuu yhdeksi, solisevaksi, pulputtavaksi puroksi. Monta ääntä yhdessä on puro, ajattelen, puro, joka solisee, vähän kuin keväällä sulavesien aikaan.     

Vanhemmat

Uudemmat

Kaisu Tuomaala

Olen turkulainen perheenäiti ja kuvaamataidonopettaja, joka asuu pellon reunassa. Minua kiinnostavat tyhjät kohdat ja tihentymät, elämän epärationaalisuus ja siitä selkiytyvä tarkoituksenmukaisuus, viivojen piirtäminen ja sanat.

Voit antaa palautetta blogistani minulle osoitteeseen kaku.tuomaala@pp.inet.fi.

Kaisu Tuomaala

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi