Sunnuntai 16.12.2018
"
"Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju." Matt. 11:5-6

Porissa valmistellaan ihan tavallisia Suviseuroja kaupungin laidalle

24.1.2017 06:10 | Kohti Porin Suviseuroja
Satakunnan ja Pirkanmaan suurin joki, Kokemäenjoki, haarautuu Porin kaupungin kohdalla delttasuistoksi, jossa on neljä päähaaraa. Ensi kesän suviseura-alue jää Porin kaupungin keskustan kohdalla kahden jokihaaran väliin. Alue on jo vuonna 1897 rauhoitettu virkistyskäyttöön. Luotojen alueelle on järjestetty suurtapahtumia, ja niitä varten alueelle on rakennettu kunnallistekniikkaa. Vaikka seurat ovat ihan kaupungin tuntumassa, ollaan kuitenkin kuin maalla – seura-alue on nimittäin suurelta osin viljelyaluetta.

Hyvää yhteistyötä kaupungin kanssa

Kun Porin suviseuravalmisteluja aikoinaan käynnistettiin, selvitettiin eri aluevaihtoehtoja ja lähestyttiin myös Porin kaupunkia. Jo ensimmäiseen tiedusteluun saatu vastaus oli myönteinen ja lämmin: ”Haluamme Poriin suviseuratapahtuman.” Näistä lähtökohdista oli miellyttävää aloittaa neuvottelut Porin kaupungin kanssa. Olemme saaneet tehdä työtä hyvässä yhteishengessä.

Porin kaupunki omistaa kaikki suviseura-alueena olevat alueet, vaikka merkittävä osa onkin alueen viljelijöiden hallinnassa. Alueella jo olevat vesi-, viemäri- ja sähköliittymät helpottavat järjestelyjä merkittävästi.


Näkymä suviseura-alueelta kaupungille päin.

Alueen etäisyydet ja läheinen valtatie tuovat haasteita

Porin suviseura-alue on suorakaiteen muotoinen. Sen toisessa päässä on suurtapahtumia varten rakennettu tapahtuma-alue. Etäisyys alueen ääripäästä keskuskentälle on noin kaksi kilometriä, kuten on ollut ”lentokenttäseuroissakin”. Seurajärjestäjät haluavat kuitenkin tarjota ja turvata palvelut koko seura-alueella niin kuuluvuuden kuin myymäläpalvelujenkin suhteen.

Suviseura-alueen halki kulkee valtatie 8, jolta pääosa seuravieraista ohjataan alueelle. Liikenne on mahdollista ohjata siten, että käännyttäessä ei tarvitse väistää vastaantulevia. Suurtapahtumien ajaksi nopeusrajoitus lasketaan 50 km:iin tunnissa alueen liittymien kohdalla. Seura-alueen molemmissa reunoissa ovat alikulkusillat, joista kaikki kevytliikenne ohjataan. Valtatien (8) ylitys seura-alueen kohdalla tullaan estämään metalliaidoin.

Kaikkien turvallisuus edellyttää pelisääntöjä

Jotta kaikilla olisi turvallista ja viihtyisää olla Suviseuroissa, on kaikkien osallistujien tiedostettava yhteiset pelisäännöt ja noudatettava niitä. Keskeisin asia on liikenteenohjauksessa annettujen ohjeiden noudattaminen. Vaikka alueen ympärillä oleva kaupungin katuverkosto vetää hyvin liikennettä, on seurojen aikana syytä liikennöidä julkisilla kulkuvälineillä ruuhkien välttämiseksi.

Suviseura-alueen lähituntumassa on yleinen uimaranta, leikkipuisto ja viheralueet, jotka eivät ole suviseura-aluetta. Seurajärjestäjät eivät voi ottaa vastuuta näiden alueiden käytöstä ja valvonnasta, ja siksi vanhempien tulee hyvissä ajoin kertoa lapsilleen turvallisuusriskeistä ja seura-alueen rajoista. Virtaama Kokemäenjoessa on voimakas, ja siksi siinä uiminen on kielletty koko seura-alueella. Jokirannat tullaan varustamaan aidoin.

Tärkeimpänä asiana seurajärjestäjät näkevät sen, että seurojen perustehtävä – evankeliumin julistaminen – saisi toteutua. Tämän ilosanoman ääreen kutsumme teitä kaikkia ajatuksella ”Jos Jumala suo”. Kun seurapaikka on lähellä kaupunkia, sinne on helppo kaupunkilaistenkin tulla vaikkapa kävellen.

Pidetäänpä Suviseurat sitten maalla tai kaupungissa, niiden järjestelyt ovat aina Jumalan siunauksen varassa. Tätä siunausta pyydämme seuroille.

Timo Valli
Porin suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja

Uudemmat

Kohti Porin Suviseuroja

Miten suviseurakaupungin rakentaminen etenee? Millaisia kokemuksia työssä mukana olevilla organisaation toimihenkilöillä ja vastuuhenkilöillä on? Entä talkoolaisilla, valmisteluja seuraavilla eläkeläisillä, nuorilla tai muilla suviseurajärjestelyissä mukana olevilla? Näistä voit lukea tästä Suviseurojen tiedotustoimikunnan kokoamasta suviseurajärjestäjien blogista.

Kohti Porin Suviseuroja

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi