Tiistai 17.9.2019
"
Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. Miika 6:8

"Suviseuroissa ei kovinkaan helposti tylsää tule!"

24.6.2018 06:32 | Kohti Suviseuroja
Olen käynyt Suviseuroissa 12 kertaa – jokaisena vuonna elämäni aikana. Suviseurat ovat minulle aina vuoden kohokohta. Joka vuosi pakataan asuntovaunu ja lähdetään matkaan kohti Suviseuroja. Kaikki muistoni Suviseuroista ovat hyviä, kotoisia ja hauskoja.

Tämän vuoden Suviseurat poikkeavat minun kohdallani muista Suviseuroista melkoisesti. Nyt suviseurakenttä on kilometrin päässä kodista, eikä satojen kilometrien, kuten yleensä. Viimeisen vuoden aikana Suviseurat ovat olleet kotonakin esillä monella tapaa. Iskä on monesti talkoissa, ja äiti viettää aikaansa suviseuraviestejä lähetellen. Itse olen osallistunut suviseuratöihin kantamalla risuja ja tekemällä postitushommia. Muutamissa talkoissakin kentällä olen käynyt. Tuntuu, että peltomaisema ehtii muuttua joka kerta, kun kuljen tulevan suviseurakentän ohi.


Postitushommissa sisarusten kanssa.

Viime aikoina myös koulukaverit ovat kyselleet paljon Suviseuroista. Miksi ne järjestetään täällä? Paljonko sinne tulee ihmisiä? Saako sinne tulla kuka tahansa? Olen parhaani mukaan yrittänyt antaa vastauksia kysymyksiin, vaikka aina siinä en onnistukaan. Jotkut ovat myös arvostelleet Suviseuroja, toiset taas kehuneet ja ihmetelleet. 

Suviseuroihin voi tulla kuka vain. Voit tulla autolla, linja-autolla, pyörällä tai vaikkapa kävellen. Miten vain. Ensikertalaisia kehottaisin ensimmäiseksi käymään isossateltassa kuuntelemassa saarnaa ja laulamassa. Myös juhlaporttia kannattaa käydä katsomassa. Se on joka vuosi erilainen.

Voit tulla Suviseuroihin yhdeksi päiväksi, mutta kyllä siellä yöpyäkin voi. Useimmilla on teltta tai asuntovaunu tai -auto. Jos joku tuttusi asuu lähellä Suviseuroja, voit kysyä myös sieltä yöpymispaikkaa.

Suviseuroissa saa ostettua ruokaa paikan päältä. Kentältä löytyy seuraravintola, jossa myydään erilaisia lämpimiä ruokia, kuten keittoja, riisipuuroa ja spagettivuokaa. Joinakin päivinä jonot seuraravintolaan ja litramyynteihin saattavat olla mahdottoman pitkät, joten Suviseuroihin kannattaa ottaa mukaan myös jonkin verran omia eväitä. Ruokien lisäksi myynnissä on myös erilaisia herkkuja, kuten karkkeja, sipsejä ja jäätelöitä.


Suviseuravieraat kulkevat kotini läheltä Summalanpolkua pitkin.

Suviseurojen keskuskentällä vietetään usein aikaa. Sateen varalta kannattaa mukana kantaa sateenvarjoa, ja kumpparitkin on hyvä ottaa mukaan seuroihin. Kentällä tosin on myymälä, jossa myydään erilaisia tarvikkeita purukumista sadetakkeihin, mutta etenkin sadevaatteet voivat sateisella kelillä loppua myymälästä nopeasti. Monesti omien kavereideni kanssa menemme sateen alkaessa jonkun meistä asuntoautoon tai -vaunuun tai sitten seuratelttaan.

”Mitä Suviseuroissa tehdään?” Se on kysymys, jonka olen saanut viime kuukausien aikana kuulla useasti. Vastaus tähän kysymykseen on hyvin monipuolinen. Suviseuroissa voi tehdä vaikka mitä: olla ystävien tai perheen kanssa kentällä, pelata asuntovaunussa pelejä, kuunnella seurapuhetta ulkona penkeillä, nauttia jäätelöstä Siionin laulujen soidessa taustalla. Suviseuroissa ei kovinkaan helposti tylsää tule!


QR-koodisuunnistuksessa pääsi tutustumaan kentän eri paikkoihin.

Suosittelen Suviseuroihin tulemista kaikille. Ihan kaikille. Suviseuroihin kannattaa tulla melkein jo pelkästään nähdäkseen isonteltan, onhan se mahtava näky kaikessa valtavassa valkeudessaan. Minusta Suviseuroihin tuleminen on häikäisevä kokemus ja Suviseurojen tunnelma on jotain niin ihanaa, että sitä jaksaa odottaa kokonaisen vuoden.

Elsa, 12 v.

Vanhemmat

Kohti Suviseuroja

Miten suviseurakaupunki rakentuu? Kuka sitä rakentaa? Millaista näkymätöntä valmistelutyötä tehdään? Kenen naapuriin Suviseurat tulevat? Mitä tämän kesän Suviseuroissa kannattaa ottaa huomioon? Tästä kaikesta voit lukea viestintätoimikunnan toimittamasta blogista.

Palautetta teksteistä voi antaa osoitteeseen info@suviseurat.fi.

Kohti Suviseuroja

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi