Mihin kouluun, millaiseen työhön?

6.3.2017 06:45 | Lauri Säkkinen
Mihin kouluun sinä aiot mennä ensi vuodeksi? Tuo on ollut hyvin yleinen kysymys viime aikoina opistossa. Osalla opistolaisista kuulostaa olevan suunnitelmat jo hyvin selkeinä. Joillakin on jo olemassa lukiopaikka kotipaikkakunnalla tai tieto siitä, mihin ammattikouluun on menossa.

Minulla ensi vuoden suunnitelmat eivät ole vielä selvillä. Pääsin käymään opinto-ohjaajankin luona. Oli mukavaa hetken aikaa jutella töihin, kouluun ja elämään yleisesti liittyvistä asioista. Selkeää suunnitelmaa ei kuitenkaan sielläkään muodostunut. En oikein tiedä, mikä haluaisin olla isona ja mitä työtä tahtoisin tehdä ehkä seuraavat 40 vuotta. 

Kymmenen vuotta sitten ollessani edellistä kertaa täällä opistossa sain kuulla, että kotipaikkakunnallani Kuusamossa alkaa lähihoitajakoulutus. Hain sinne ja pääsinkin sisään. Opiskelun aikana usein mietin koulun lopettamista, kun en täysin kokenut alaa omakseni. Työharjoittelu vanhainkodilla ei yhtään auttanut asiaa, koin työn itseään toistavaksi ja tylsäksi. Jokainen päivä oli minusta edellisen kaltainen. Opiskelun viimeisen harjoittelun tein Kuusamon terveyskeskuksessa kirurgisella osastolla. Siellä tunsin löytäneeni oman tehtäväni. Työ oli monipuolista ja tarpeeksi haastavaa.

Ennen tätä talvea olin kuusi vuotta töissä eri sairaaloissa Jyväskylässä. Olen pari kertaa yrittänyt hakea opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta en ole päässyt kouluun. Ajattelin epäonnistuneeni ja tunsin olevani muita huonompi. Nyt jälkeenpäin huomaan sen olleen johdatusta: jos olisin tuolloin päässyt opiskelemaan, en olisi nyt tullut tänne opistoon. Ajattelen tämän opistotalven olleen minulle tärkeä monellakin tapaa.

Olin vuosien ajan kärsinyt yksinäisyydestä Jyväskylässä. Olen ollut arka tutustumaan uusiin ihmisiin ja Jyväskylässä suurella rauhanyhdistyksellä en osannut pakottaa itseäni ihmisten joukkoon väkisin. Ilman uskovaisia ystäviä liu'uin koko ajan kauemmas uskosta. En enää jaksanut lähteä seuroihin. Oli niin helppoa löytää tekosyitä sille, miksi en ole lähdössä. Vaikka eihän seuroissa kavereiden takia käydä. Mutta seuroihin on mukavampaa lähteä, jos tietää ettei siellä tarvitse yksin olla.

Tänä talvena olen saanut uusia uskovaisia kavereita. Ja kuten opiston alussa toivoin, olen saanut vahvistusta uskolleni. Seuroihin lähteminen ei enää joka kerta ole kauheaa taistelua itseäni ja kiusauksia vastaan. Vaikka aina ei jaksaisikaan kuunnella korva tarkkana jokaista saarnaa, voi voimia saada myös yhdessä lauletuista virsistä ja Siionin lauluista. 

Mutta miten olisi hyvä suhtautua elämään ja tuleviin koulu- ja työratkaisuihin? Huomaan eläneeni paljolti sitku-periaatteella. En ole oikein koskaan osannut olla tyytyväinen elämäntilanteeseeni vaan olen haaveillut jostain tulevasta paremmasta ajasta. Viime vuosina olen saanut vähennettyä tällaista ajattelutapaa, eikä se ole enää niin hallitseva. Usein olen saanut neuvoksi, että kannattaisi elää hetkessä eikä murehtia huomisesta – niin kuin pikkulintu ei huoli huomisesta tutussa laulussa. Mielessäni joudun edelleen kamppailemaan näiden kahden ajattelutavan välillä, ja on vaikeaa löytää tasapainoa. Mutta haluan oppia olemaan iloinen tästä päivästä ja niistä pienistä valonvälähdyksistä, jotka helposti jäävät huomaamatta, jos tähyää jonnekin kauas tulevaisuuteen.

Ja yritän luottaa johdatukseen. Johdatettiinhan minut takaisin tänne opistoonkin ja rakkaaseen Jumalan lasten joukkoon, jonka olin jo luullut kadottaneeni.

Vanhemmat

Uudemmat

Lauri Säkkinen

Opiskelen tänä talvena Ranuan kristillisen kansanopiston viestintälinjalla. Tasan kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäistä kertaa olin opistossa peruskoulun jälkeen. Tuossa välissä opiskelin lähihoitajaksi ja tein Keski-Suomessa hoitotyötä noin kuuden vuoden ajan. Sitten halusin jotain muutosta elämään, joten tulin opistoon. Täällä minulla on hyvä mahdollisuus miettiä, mitä haluaisin opiskella ja mitä työtä haluaisin jatkossa tehdä. 

Minulla ei ole mitään selkeää suunnitelmaa, mitä aion tähän blogiini kirjoittaa. Mutta alkuun kirjoitukseni varmaan liittyvät opistoelämään, toivottavasti jatkossa sitten opiskeluihin ja elämään uudella paikkakunnalla.

Lauri Säkkinen

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi