Maanantai 19.11.2018
"
Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. 2 Piet. 3:13

Isoja, pieniä

21.8.2015 06:54 | Lotta Laitinen
Olipa kerran isosisko. Aluksi hän oli isoksi kovin pieni ja vastuuton ja taputteli tyytyväisenä itsensä kokoista vauvaa kylpyharjalla.

Sitten pieni isosisko kasvoi vähän ja vielä vähän. Mutta kasvoivat ne muutkin, ne, joiden vuoksi hän oli isosisko. Huideltiin samoilla silmäkorkeuksilla, auottiin muovilapioilla rapaisia kevätojia, juostiin pakoon nurkkajussia. Oltiin poikia kaikki, tai mitä väliä, elettiin ihan suorasti vaan.


Sitten isosiskosta tuli tyynyjä korvilleen painava abiturientti-sisko, joka ei oikein ehtinyt olla sisko. Hän katsoi sitä kaikkea etäämpää, vähän yksin, niin keskeltä kaikkea:

Niillä on hiuksissa purkkaa, käsissä tussia ja silmissä vipellystä. Ne osaa karjua kuin isot kissat, kun ne tahtoo silitystä ja kuin hiiret luikahtaa karkuun listahommia, varsinkin kenkienkeräystä. Ne osaa sopuleina hyppiä alas korkeista paikoista ja niihin tulee lommoja, mutta ne on tehty niin kumman kestävistä aineksista. --- 

Toisilla niillä on jo ero itsensä ja perheen välillä. Sarvet ryskyen ne käyvät arjen realiteettien kimppuun. Emokarhuina suojelevat jotain, ehkä nettiyhteyttä, ehkä vasta kiteytymässä olevaa itseyttään, siksi ne murisevat. Niitä pitää muksaista kun haluaisi halata ---

Välillä isosisko tuli alas tornistaan ja sai olla pari päivää täydesti sisko:

Tänään silitin sata poskea, hyräilin sata painajaista pois, käärin tuhat kylmää varvasta peittoon paremmin. Nukuin sadan lapsen tuhinaan. Aamuyöstä hätkähdin hiljaisuuteen ja laskin uudestaan: kuusi lasta, vain kuusi ---


Sitten isosiskosta tuli etäsisko, tarinoiden hahmo ylioppilaskuvassa kirjahyllyn päällä. Se tarkoitti, että sillä välin, kun hän pysyi samankokoisena toisissa kaupungeissa, pienimmät kasvoivat harppauksin ja isoista tuli aikuisia, eikä hän yhtään ehtinyt huomata, missä välissä se kaikki tapahtui.

Hetkinä, joina etäsisko sai taas olla niiden kanssa, hänestä tuntui, että hän täytti kaikki iät uudelleen. Ne olivat hänen näköalapaikkojaan ja sokeita pisteitään: hän näki yhden neulovissa käsissä omien sormiensa taipuisuuden, toisen silmissä oman aran kielensä.

Samalla isommat niistä alkoivat tuoda kotiin ihmisiä ja maailmoja, joiden läpi isosisko ei aina meinannut tunnistaa kasvutovereitaan. Ne rakensivat elämäänsä, niin kuin siskokin.

Isosisko jätti ajalle tehtävän: hän toivoi saavansa oppia tuntemaan jokaisen, jonka vuoksi hän oli sisko.


Kerran joulun alla isosiskon ovelle koputti yksi veli. Se oli työreissulla, väsynyt. Nojasi pöytään ja puheli harvakseltaan. (Kompuroineet tahoillaan olivat kumpikin, sisko ja veli.) Lähtiessä veli jätti karhunhalauksen ja veljensiunauksen kuin olisi aina erottu niin.

Isosisko katseli kun se käveli autolle. Se oli nuorempi veli, mutta kasvanut, isontunut. Sillä oli 18-vuotiaan vanhuksen silmät, eikä se paennut leijonasiskon huolta. Se oli jo niin iso veli.

Vanhemmat

Uudemmat

Lotta Laitinen

Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla.

Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lotta.laitinen@hotmail.com

Lotta Laitinen

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi