Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Luovuttajako?

20.1.2017 06:50 | Lotta L.
Millaista on luovuttaa, jättää jokin kesken? Muistan, kun luovutin keppikeräyksessä kun olin kahdeksan, suviseuroissa. Heitin kepin ja puolilleen jäätelöpapereita keräämäni muovipussin mummolan vaunun eteen ja menin vaunuun makuusopen verhon taakse häpeämään. Eno sanoi, että luovuttaja-Lotta. Joku palautti sen piikkikepin lähetyspisteeseen.
 
Seuraavan kerran luovutin lukion jälkeisenä vuonna. Luovutin aika meluisasti, eikä kukaan kuitenkaan sanonut luovuttaja-Lotta, vaikka maassa makasi iso pino kirjoja ja epämääräisellä sälällä niukasti kituutteleva opintosuunnitelma, sellainen voima pelkällä yliopistossa kirjoilla ololla tuntui olevan. Että kyllä se siitä.
 
Ei se aina siitä. Joskus tarvitsee jotain ihan muuta. Kahdeksanvuotiaana ehkä kyynelenpyyhkijän ja kannustavan kanssakeppikerääjän. Opintojen kanssa taas ei auttanut enää muu kuin vaihtaa kaupunkia ja opiskelupaikkaa, vaikka siirtymä veikin aikansa.


 
Monessa meissä on vähän suorittajaa. Suorittajankin pää luovuttaa välillä, ainakin hetkeksi. Pää on varma, ettei enää pysty, ja vaikka pystyisikin, ei se riittäisi.
 
Mikään ei riitä, jos suorittajapää alkaa vertailla. Tuo toinen tekee noin paljon, pystyy tuohon kaikkeen, seikkailulliseen, vastuulliseen, sosiaalishuomaavaiseen ja vielä esteettiseenkin, kun minulla kuluu energia jo tähän, tavalliseen.
 
Voi alkaa pelätä: Entä jos kaatuu tämä ja tuo, jos alan katsoa putken läpi, muutun armottomaksi, en tavoita enää haurautta naurujen takana, kuule itkuja ovien läpi. Jos jään leijumaan epärealistisiin välitiloihin, enkä enää muista, miten perunoita nostetaan. Jos en pystykään elättämään itseäni ammatillani enkä ikinä olemaan plussakansalainen. Jos en enää tunnistakaan arvokasta, korjaa rikkimennyttä, kunnioita edellä kulkenutta, muista kiittää.

Toisinaan omaa epätäydellisyyttä myös ystävyydessä, tyttärenä, sisarena ja kummina katsoo armollisemmin, toisinaan lamaantuen, vähällä luovuttaa.
 
Samaa kuormaa saattaa lisätä myös tunnolle kertynyt taakka. Uskokin voi alkaa näyttää vaatimuksilta, vaikka se ei kysy yhtään tekoa tai onnistumista. 

Ihan tavallisessa arjessa kohtuullinen määrä tekemistä, vastuuta ja sosiaalisuutta tuntuu suojelevan turhalta itseensäkäpertymiseltä. Joskus on onnellisimmillaan jokapäiväisen esseensä kanssa.

Ei se tulevien kori kuitenkaan tekemällä tyhjene, eivätkä luterilainen työmoraali ja suomalainen sisu aina taida olla parhaat identiteettimääritteet, varsinkaan jos mieli ylirasittuu siihen pisteeseen, että tarvitsee paperille kirjoitetun lepomääräyksen. Silloin ei keltään kaivata inahdustakaan mistään luovuttamisesta. Olisi pitänyt hölläillä jo paljon aiemmin.

Herkkyys ja vahvuus ovat meissä samassa oksassa: varpu nousee askeleen alta yhä uudelleen, muttei loputtomasti.

...
 
Minulle vaikeaa olisi, jos luovuttaisin kirjoittamisessa. Kuukausi kuukauden perään opiskelen lukemaan tekstien muotoa, merkitystä ja muodon ja merkityksen yhteistoimintaa. Sen verran varhaisaikuinen itsetunto on vielä hataralla pohjalla, että yhtä teräville silmille ei houkuttaisi asettaa alttiiksi mitään omaansa.
 
Päivämiehen blogiin kirjoittaminen on ollut tuolle ylpeydelle hyvää nöyryyden koulua. Tavoitteet ovat erilaiset kuin olisivat henkilökohtaisella alustalla, vaikka meitä on ohjeistettu kirjoittamaan vapaasti omasta, ihan tavallisesta elämästämme, ei hartaustekstejä, usko pohjavirtana. Joka tekstin kohdalla olen koettanut ajatella: riittää, että yksi tuolla jossain tarvitsee tätä nyt. Jos jotain haluaisin, niin ehkä lohduttaa: hei, tällaisia ollaan, mutta eihän muserruta! 
 
Palautetta tipahtelee. Joskus joku sanoi, että sinä kirjoitat niin kuin sinun uskosi olisi vahva. Hetken oli taas vaikea kirjoittaa. Siltäkö se näytti, niinkö väärin viesti oli välittynyt?

Monia mietintöjä olen paloitellut ystävieni kanssa. Pari kertaa on tehnyt mieli heittää koko rupeama tienpenkkaan kuin puolityhjä jäätelöpaperipussi. Miksi olen ruvennut tällaiseen, edesvastuuton? Siksikö, että olen oppinut sanomaan kyllä, kun pyydetään kristillisyyden työhön? Jos ne pyysivät vahingossa ihan väärää ihmistä?
 
Yhtä usein kirjoittaminen on tuntunut iloiselta asialta. Olen saanut lukea silmät sumeina paljon elämäntarinoita, samaistumiskohtia, kannustusta ja turvallisia toivotuksia tiukuvia palautesähköposteja. Samoin yllättävissä paikoissa tuntea ystävällisiä käsiä olkapäälläni: sinä olet yksi niistä jotka kirjoittavat. Kiitos. 
 
Edellissyksyn luovuttamistaukoa lukuun ottamatta olen luvannut kirjoittaa kolme vuotta täyteen. Se tarkoittaa vielä muutamaa kevätkuukautta, joiden aikana yhä edelleen kirjoitan auki tätä samaa kirpeänmakeaa, näennäisselkenevää keskeneräisyyttä. Perustärkeät asiat eivät muutu: usko, työ ja ystävyys. Ihanaa, että saamme tänne blogisteiksi aivan tuoreita, nuoria ääniä!

Vanhemmat

Uudemmat

Lotta L.

Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla.

Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com

Lotta L.

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi