Maanantai 23.9.2019
"
Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Ps. 92:2

Ääniä ja hiljaisuuksia

19.2.2017 06:14 | Lotta L.
Äänet ovat semmoinen sietämisjuttu. 

Ensimmäisessä kimppakämpässäni asuin osittain läpikulkutilassa. Välillä kun joku pyrki kuulumistenvaihtoon kriittisellä hetkellä, hermo kiristyi sen verran, että tuikkasin kynän muistiinpanopaperista läpi: mää luen nyt! 

Sovittiin sen jälkeen, että erakkomoodi pitää ilmaista vetämällä huppu päähän ja vetoketju silmiin asti. Osasivat varoa. Sieltä se kilisevä ja koliseva ihmishyrrä taas aina aikanaan kuoriutui kommunikoimaan.

Nykyään on oma huone neljän kotikommuunissa. Yöeläimenä leivon pitsaa puoliltaöin ja varon paukuttelemasta peltejä. Toisia moodeja varten ostin Clas Ohlsonilta kuulosuojaimet. Halvimmat punaiset. Nimesin ne epäsosiaalistajiksi ja ripustin käden ulottuville olohuoneeseen pystytettyyn telttaan. Se on päiväuniparatiisi, jossa äänimaisemana on sydämen ääni, sen ahkera säännöllisyys, valtimoiden viisas virtailu.

Äänet ovat semmoinen hälytysjuttu. 

Nuoren perheen valoisa äiti sanoi, että arjessa erilaisiin ääniin on suhtauduttava eri tavoin: Jos itkun ääni lähenee, ei ole hätää. Jos ei lähene, pitää kiiruhtaa. Jos kuuluu kolahdus mutta ei itkua, on tosi hoppu. Lapsen itku on terve merkki. 

Kun vähän isompana itki illalla tyynyynsä, yritti itkeä hiljaa. Ei ollut varma, halusiko enemmän, että äiti kuulee vai että ei kuule. Joskus se kuuli, tuli ja lohdutti. Se tuntui hyvältä.

Edes äideiltä ei silti pidä edellyttää ajatustenlukutaitoa. Joskus pitää sanoa ääneen ja toisen kerran vielä kovempaa: apua! Hisseissäkin, ainakin meidän vanhanaikaisessa, on jumittumisen varalta isoa tööttiääntä pitävä hälytysnappi. Siihen kyllä reagoidaan, ja apua tulee.

Äänet ovat semmoinen jakamisjuttu.

Puhelimen värähdys sekoittuu luennoitsijan pakinointiin, ruokajonon hälinään, iltayön pattereiden kohinaan. Siellä niitä on parin hipaisun päässä: enkeleitä multa-anturaisissa kengissä, silmissä yövuorolaisen väsymys, suussa matala puhe ja lähteensyvä nauru. Sanotaan: täällä on nyt niin tyhmä pää, että sanokaa jotain viisasta jooko.

Toisaalla pitkä puhelinkeskustelu säestää rahisevia lenkkipolkuja: Jos lennetään vuorokausi meren yli ja laskeudutaan kulkemaan preerialta vuorten suuntaan, väistellään harmaakarhuja ja ostetaan kaikilla kielillä appelsiineja - - Sanat soivat suunnitelmaa, tulvivat tulevaa, uskaltamista, itsensä ylittämistä.

Äänet ovat semmoinen hiljainen juttu. Aika tärkeä juttu.

Hiljaisuudessa on se erityisyys, että sitä vasten kuuluvat hyvin hiljaisetkin äänet. Kuuluu sydämen ääni, joka uskaltaa puhua haaveita ja pelkoja. Ja kuuluu se hiljaisuudessaankin väkevin, omantunnon ääni, jota välillä melkein pelottaa kuunnella, kun se puhuu niin totta. Tekee mieli yrittää tukahduttaa, peittää muulla melulla.

Usko tulee kuulosta. Muulla se ääni ei rauhoitu. Täällä, missä minä asun, voi vaikka astua Kauppatorilta föliin 42, 32 tai 12, jäädä pois Itäkeskuksen jälkeisellä pysäkillä, kääntyä oikeaan ja oikeaan ja astua laulavaan saliin. Ja vaikka mielessä olisi millainen ryteikkö, polku tuntuu taas pilkottavan oksien lomasta, kun sieltä joku kutsuu nimeltä. Eikä silloin enää pelkää hiljaisuutta.

Äänet ovat semmoinen tunnejuttu.

Kerran oli ilta, myöhäinen kesäkuu. Pystytimme pikkusiskojen kanssa leiriä Jämsän maauimalan rantakoivujen väliin, kun veden ylle nousi värjymään kirkas laulu.

– Nicht so traurig, nicht so sehr,
Meine Seele, sei betrübt,
daß dir Gott Glück, Gut und Ehr
nicht so viel wie andern gibt.
Nimm verlieb mit deinem Gott.
Hast du Gott, so hat's nicht Not…

Kylmälaukkua kaivelevat kädet pysähtyivät. Laiturilla istui linnunluinen vanha nainen, piteli polviaan, lauloi kasvot koholla vuosiensyvyistä, horisontinkirkasta sävelmää.

Äänen haivuttua lähestyimme varovaisesti: saako tähän tulla iltapalalle? Levitimme liinan laiturin toisella laidalle.

– Se oli Bachin yksinlaulu. Laske murhe lauhtumaan, nainen sanoi.

Vielä, kun nainen kulki lammen ympäri pois, laulu värisi aalloilla. Oli ihan hiljaista, hiljaisuus värisi.

Vanhemmat

Uudemmat

Lotta L.

Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla.

Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lottahenniina@gmail.com

Lotta L.

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi