Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Onko ok, minä sano myös?

28.11.2017 06:03 | Maija Rimpiläinen
– Äiti-i, sinä sano Ystävän kanssa aina ”marauha”, kun sinä lopeta puhelimen. Tai kun hän mene pois. Onko se ”Moimoi” tai ”terve"?

Mietin hetken, mistä nyt mahtaa olla kysymys. Sitten lopulta tajuan.

– Joo, oikeastaan minä sanon ”Jumalan rauhaan”, kun lopetan puhelun Ystävän kanssa. Tai kun Ystävä lähtee pois. Se on tosiaan vähän niin kuin ”Moi, moi” tai ”Näkemiin.” Mutta on se kyllä myös muuta. Tiedätkö, mitä tarkoittaa Jumala? Ja tiedätkö, mitä tarkoittaa rauha?

– Joo, mä tietä. Onko ok, minä sano myös? Poika jatkaa.

– Suomessa ei yleensä sanota noin. Vain ihmiset, jotka käyvät punaisessa kirkossa, sanovat toisilleen noin, vastaan.

Eri maissa on erilaisia tapoja tervehtiä. Nämä erilaiset tavat kuvastavat kulloisenkin maan käsitystä ihmisestä – erityisesti sitä, mitä ihminen toiselle ihmiselle on. Joissakin kulttuureissa tervehtimisessä voi tyriä pahanpäiväisesti, toisissa maissa vierasmaalaisten tervehtimiseen suhtaudutaan lempeän ymmärtävästi. Kaikkialla tervehtiminen on kuitenkin tärkeää ja se voi olla ovi syvällisempään vuorovaikutukseen.

Tervehtiminen ja hyvästeleminen ovat hyödyllistä ja tärkeää sosiaalista liimaa. Tervehtiminen luo ystävällisen ilmapiirin ja luottamusta kahden ihmisen välille. Hyvästeleminen taas kuroo tapaamisen yhteen ja sulkee vuorovaikutustilanteen.

Pienenä tyttönä opin koulussa ja kotona suomalaiset tervehtimissäännöt: Hanska kädessä ei sovi tervehtiä. Poikien pitää ottaa hattu pois päästään tervehtiessään. Pojat kumartavat ja tytöt niiaavat. Tervehtiessä pitää katsoa silmiin. Ja että nuorempi nousee seisomaan, kun tervehtii vanhempaa. Bussiin mentäessä tervehditään kuskia. Tervehdittäessä sanotaan reippaasti aamuisin huomenta, keskipäivän jälkeen päivää ja hyvästeltäessä näkemiin. Niin, ja uskovaisten kesken sanotaan Jumalan terve ja Jumalan rauhaan.

Nyt huomaan soveltavani näitä sääntöjä. Olen viimeksi kumarrusniiannut joskus lukioaikana ja usein tervehtinyt vanhempaa henkilöä istualtani. Repertuaariini on tullut myös jotakin lisää: toisinaan nyökkään, toisinaan taputan olalle, joskus halaan, joskus heilautan kättä tervehdykseksi. Puhelintervehdykseen julkisissa kulkuneuvoissa vastaan toisinaan JiiTee ja puhelut lopetan sanomalla JiiÄr, eikä artikulaatiota mitenkään voi sanoa huolelliseksi.

Opiskelijana matkustin bussilinjalla, jonka kuski oli kuuluisa asiakaspalvelustaan koko pääkaupunkiseudulla. Hänellä oli tapana tervehtiä monisanaisen vuolaasti ja toivottaa kaikki bussiin tulijat tervetulleiksi. Samoin hän toivotti hyvää päivän jatkoa kaikille bussista lähteville ja toivoi, että he tulisivat toisenkin kerran kyytiin. Samaisen kuskin matkat olivat jännittäviä muutenkin – kolmen vartin koulumatkan aikana koko bussilasti sai livejuonnetun kevyenmusiikin konsertin, sillä hänellä oli tapana ajaessaan kommentoida mikkiin radiosta kuuluvaa musiikkia.                   
               
Suurkaupungissa on tapana pyrkiä säilyttämään yksityisyys. Pienemmissä paikoissa yksityisyyden säilyttäminen on vaikeampaa. Olen iloinnut kotikaupungissani siitä, että yhä useampi huomioi lähimmäisen tavalla tai toisella – samaan hissiin tuleva nyökkää tervehdykseksi, bussin vieruspaikalta nouseva pyytää anteeksi häiriötä, joku jää pitämään ovea auki. Ihan tavallista on se, että kassan kanssa rupatellaan niitä näitä ja lopuksi toivotetaan mukavaa jatkoa päivälle.

Työpaikalla tapaan usein ihmisiä, jotka tervehtivät ihan nimelläkin ja kysyvät kuulumiset perään. Tämä tuntuu erityisen mukavalta – tuo ihminen huomasi minut ja pysähtyi. Ihanaa on sekin, että viikoittain voin tervehtiä toisia ihmisiä jopa kädestä pitäen Jumalanterveellä ja Jumalanrauhalla.

Ajattelen Pojan esittämää kysymystä. Voiko kuka tahansa toivottaa kenelle tahansa Jumalan rauhaa? Voiko itse asiassa mitään sen ihanampaa toivotusta olla olemassakaan?

– Kyllä sinä voit sanoa, jos haluat, vastaan. – Se on ihan ok.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Maija Rimpiläinen

Olen helsinkiläinen ja turisti kotikaupungissani. Pidän lauluista ja laulamisesta, valokuvista ja kuvaamisesta, merestä ja veneilystä. Teen työtä kehitysvammaisten henkilöiden työllistymistä edistävässä hankkeessa. Jos haluat kommentoida kirjoituksiani, voit laittaa viestiä osoitteeseen maijarmpl@gmail.com.

Maija Rimpiläinen

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi