Lauantai 20.7.2019
"
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. Room. 14:10

Tuleeko meille vielä vauva?

10.3.2017 06:53 | Mari Karhumaa
Meillä on kolme lasta. Tai meillä on vain kolme lasta, niin kuin usein tulen sanoneeksi. Vaikka aivan hyvin voisin sanoa, että meillä on peräti kolme lasta. Jokainen heistä on suuri lahja. Ennen ensimmäistä vauvaa ehdin jo usein ajatella, että meille ei välttämättä tule ollenkaan lapsia. Siihen nähden kolme lasta on paljon. Ja yksikin lapsi on suuri ihme!

Lapset toisinaan kyselevät, tuleeko meille vielä vauva. Toisinaan he ihan tuskastuneina pyytävät, että meille jostakin vielä hommattaisiin vauva. Tai edes koiranpentu. Hellimisen ja hoitamisen tarve on suuri. Saman tarpeen tunnistan itsessänikin. Haluaisin niin kovasti pidellä sylissä vauvaa, hoitaa ja huolehtia. Herätä aamuisin jokeltelevan vauvan viereltä ja iltaisin peitellä pienen unilleen.

Haaveiden keskellä meinaa usein unohtua, että vauva-arki on muutakin kuin kasvoja valaisevia hymyjä ja tyytyväistä tuhinaa. Se on ainakin minulle merkinnyt vauvojen itkujen ja vaivojen lisäksi myös kipuiluja riippuvuuden kestämisen ja oman jaksamisen kanssa. Kun alkuraskauden pahoinvoinnista, synnytyspeloista ja -kivuista on selvinnyt, edessa on ollut synnytyksen jälkeistä väsymystä ja äitiyteen kasvamisen kipua. Vauvan itku on herättänyt hätää, itsetunnon ongelmat ovat vaivanneet. Välillä olen ollut todella hukassa ja hämmentynyt. Pienen vauvan kanssa olen takertunut mieheeni, ettei hän vain jättäisi minua yksin tuon avuttoman nyytin kanssa, pienen, jota kyllä rakastan joka solullani, mutta joka samalla pelottaa ja hirvittää minua.

Onneksi mieheni on omien kykyjensä ja voimiensa mukaan ollut auttamassa näissä tilanteissa. Lisäksi minulla on ollut tukena rakkaat siskoni, jotka pyyteettömästi ovat auttaneet kiperissä tilanteissa. Ystävien ja samassa elämäntilanteessa olevien kanssa käydyt keskustelut ovat antaneet voimia ja saaneet näkemään, ettei kipeiden ajatusten keskellä tarvitse kamppailla yksin. Jälkeen päin on helppoa nähdä, miten hyvää huolta Jumala piti minusta silloinkin.

Mutta silti en pysty unohtamaan, miltä tuntuu vastasyntynyt, joka nostetaan kaikkien ponnisteluiden ja kipujen jälkeen paidan alle. Tai miltä tuntuu nostaa pieni, venyttelyyn vääntynyt nukkaposki lämpimästä sängystä syliin ja silitellä sen tukkaa. En pysty sivuuttamaan sitä tunnetta, joka nousee sydämestä joka kerta, kun katselen jonkun hoitavan pientä vauvaa ja tuudittavan sitä sylissään. Se on jotakin sanoinkuvaamatonta. Sellaista onnea ja iloa, ettei sille löydy vertailukohtaa. Se nostaa usein kyyneleet silmiin ja saa nieleskelemään tyhjää.
 
Oman vauvakuumeeni vastapainona myös ystäväni raskaaksi tulemisen pelko on aitoa. Hän pelkää sitä, että olisi kohta taas pahoinvoiva ja väsynyt, juuri kun on alkanut helpottaa edellisen vauvan korvakierre ja yövalvomiset. Juuri kun alkaisi tuntua, että voi välillä lähteä omiin harrastuksiin ilman rinnalla olevaa lasta. Ilman jatkuvaa huolta, itkeekö vauva kotona koko poissaolon ajan. Ystäväni pelkää synnytystä, sen kipua ja epävarmuutta, omia tunneailahteluja, väsymystä ja avuttomuuden tunnetta. 
 
Kuuntelen vieressä. En osaa sanoa paljon mitään. On vaikea sanoa ymmärtävänsä, kun kuitenkin itselläni vauva on jo pian teini-ikäinen enkä ole raskaana. Silti tunnen sydämessäni, että ymmärrän. Ymmärrän tunteen, että riitänkö minä, saavatko kaikki lapset varmasti kaiken, mitä tarvitsevat ja kaipaavat.

Kolme kertaa olen itse käynyt tuon kaiken läpi. Ja olen ehtinyt pelätä seuraavaa raskautta. Mutta useiden peräkkäisten raskauksien tuomaa väsymystä ja pelkoa en ole kokenut.

Olen kokenut sitten jotain muuta. Tyhjän sylin ja vauvakuumeen, jolla tarkoitan syvää kipua, toivoa ja pettymystä, arvottomuuden tunnetta ja epäilyksiä Jumalan johdatukseen liittyen. Avioliiton harmaassa arjessa ja kriiseissä olen rukoillut Jumalaa, että saisimme vauvan ja hänen myötä kotiimme lisää hellyyttä ja läheisyyttä. Olen ollut toisinaan lapsellisenkin luottavainen siihen, että jos vain saisimme vauvan, niin löytäisin elämässäni paremmin paikkani, olisin enemmän samankaltainen muiden äitien kanssa ja ihmisenä jotenkin parempi. Tietenkään näin ei todellisuudessa ole.
 
Lapset tuovat joka päivä elämääni merkitystä ja valoa. He kasvattavat minua ihmisenä ja ovat elämässäni kaikkein tärkein tehtävä. Koska minulle opiskelu oli haastavaa ja hidasta, olin paljon kotona niinä vuosina, kun lapset olivat pieniä. Myös täällä Tartossa olen ollut paljon kotona. Olen saanut olla lähellä lapsia ja lähellä kaikkia heidän elämänsä iloja ja suruja. Ja nyt ajattelen, että se on ollut hyvä juuri niin! En varmasti tule koskaan katumaan tai harmittelemaan sitä aikaa, jonka olen viettänyt lasteni kanssa. Lapset ovat nyt jo isoja, ja muutamien vuosien päästä saatamme olla mieheni kanssa kaksin. Se tuntuu todella hurjalta. Minne kaikki ne pikkulapsivuodet ovatkaan kadonneet?
 
En ole lakannut haaveilemasta, että meillä vielä joskus olisi vauva. Vaikka järki sanookin, että olisi iso muutos hypätä takaisin vauva-arkeen, toivon sitä silti. Se kaikki olisi sen arvoista. Vaikka kaikki on arvokasta jo nyt. Näen, että minulla on juuri minulle sopiva elämä. On parasta, kun voi luottaa Jumalan johdatukseen.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Mari Karhumaa

Erilaisten mutkien ja suorien jälkeen tie on kuljettanut minut ja perheeni Tarttoon, jossa asumme nyt toista vuotta. Elämä täällä on toisenlaista kuin Suomessa, vaikka monet asiat sujuvatkin samaan tapaan. Minulle elämä täällä on ollut rauhallisempaa, rennompaa ja vapaampaa kuin Suomessa, vaikka samalla sydämessä on koko ajan pieni ikävä tuttuihin maisemiin ja rakkaiden ihmisten pariin.

Lapset ja lasten koulunkäynti, ihmisten kohtaamiset, kulttuurien erilaisuus, kotimaan kaipuu, luonnon monimuotoisuus sekä elämän erilaisten puolien valot ja varjot herättävät minussa jatkuvasti tunteita ja ajatuksia. Toiset niistä vaativat tulla kirjoitetuksi muistiin. Kirjoittaessani peilaan elämääni uskovaisena, naisena, äitinä, vaimona, suomalaisena ja ihmisenä kaikkeen siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Missä olen erilainen? Missä samanlainen? Millainen oikein olen? Millainen haluan olla? Mitä haluan elämäni olevan?

Minut tavoittaa osoitteesta makarhumaa@gmail.com.

Mari Karhumaa

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi