Lauantai 19.10.2019
"
Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi. Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! Ps. 119:101,104

Tykkään eniten lyijykynällä kirjoittamisesta

28.8.2017 06:39 | Maria Hyväri
Välillä kyllästyn täysin tähän ruutuaikaelämään: ainaiseen naputteluun, kumartuneisiin katseisiin puhelin kädessä, viestien merkkiääniin. Voi, mielelläni lennähtäisin esimerkiksi vuoteen 1950 kulkemaan mekko päälläni aittapolkua mahdollisimman kauaksi tästä tietoyhteiskunnasta!
 
Tässä vaiheessa joku ennättää jo kysymään, että haluaisinko sitten tilalle myös entisaikojen vetoiset lattiat, vaikeat kulkutaudit ja pyykkipäivät jokirannassa. En tarkoittanut sitä kuitenkaan. Kaipaan lyijykynillä kirjoittamista, maakuntalauluja, kuusijuhlia ja tavallista pullaa. Kaipaan yksinkertaisuutta. Kaipaan siis aikaa, jolloin sinivaloa hohtavat ruudut eivät vieneet ajastamme niin paljon. Mielestäni tekniikka on ujuttautunut liikaa arkielämäämme, ihan tähän tavalliseen olemiseen, toistemme kohtaamiseen. En toki vastusta kaikkea tekniikkaa. Sehän mahdollistaa tavattoman paljon: helpottaa töitä ja antaa mahdollisuuksia uudenlaiseen työhön, auttaa sairaanhoidossa, nopeuttaa virastoasiointeja ja tiedon kulkua, auttaa kielten oppimisessa, auttaa yhteydenpidossa. Tietynlainen ihmisluonne nauttii, kun saa viestiä kirjoittamalla – sitä voi kyllä nykyisenä somepäivitysten aikana tehdä sydämensä kyllyydestä! 
 
Meille on muotoutunut erityinen niskavaiva vain siitä syystä, että päät ovat liian usein kumartuneina puhelimen ruutujen ylle. Kansakunnan saavutusten joukossa tämä tietynlaisen niskakivun kehittyminen ei mielestäni ole mitenkään kunnioitettava saavutus. Kerran laitoin puhelimeeni sovelluksen, joka mittasi sen parissa käyttämääni aikaa. Yhden päivän aikana avasin puhelimeni monta kymmentä kertaa! Silitänkö lapsiani yhtä usein? Tuntuu, että nykyisin koskemme kaikista eniten ja kaikista hellimmin omia älylaitteitamme – aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä. Ja en nyt puhu, että tämä on nuorten juttu. Tämä on kaikenikäisten juttu. Älylaitemaailma on astunut vaivihkaa avuliaan rengin saappaista mahtipontiseksi isännäksi.

Jos lähden luontoon, se ”ei ole totta” ennen kuin olen ottanut luonnossa olemisestani kuvan, toisen ja kolmannenkin muistoksi. Muu perhe viilettää jo kaukana, kun tähtäilen vastavaloon ja saan lopputulokseksi vain kalpeita aavistuksia siitä, miltä kesäilta ympärilläni näyttää. Mitä jos vain katsoisin, ilman ainaista kameraa? Mieleeni on jäänyt luontokuvaaja Kimmo Ohtosen ajatus siitä, että ihminen on lopulta eniten luonnon kanssa vasta siinä vaiheessa, kun välissä ei ole mitään teknistä: kameraa, puhelinta, kuulokkeita korvissa tai minkään sortin mittaria (jotka yleensä tuntuvat mittaavan erilaisia tehokkuuksia: ethän vain ole laiska siellä luonnossakaan!). Laitteet ihmisen ja luonnon välissä vieraannuttavat todellisesta luontokokemuksesta. Parhainkaan kuulokkeista tulviva sinfonia tai äänikirja ei voita sitä, että joskus keskityn kuuntelemaan vain tuulen suhinaa puissa ja lintujen syyshuutoja maiseman yllä. Kesän kypsyttämät marjat saan onneksi vielä poimia käsin, ilman mitään sovellusta.
 
Välillä saa lukea ihmisten elämänmuutoksista. Ne tarkoittavat yleensä sitä, että on hypätty pois kiireisistä työtehtävistä ja muutettu kaupungista rauhallisempaan paikkaan, istutettu kukkia ja otettu lampaita. Kuulostaa idylliltä ja ei missään tapauksessa sovi meille kaikille; työtäkään ei aina voi vaihtaa toiseen tai nakata tuosta vaan pois, kun siltä tuntuu. Mutta ajatukseni on se, että kun ihmiset hakevat elämäänsä muutosta, se löytyy yleensä vanhoista, hitaista asioista: luonnon kiertokulusta, sormet mullassa, vuodenaikojen muuttumista läheltä tarkkaillen. En ole tainnut lukea yhtään elämänmuutostarinaa, jossa olisi muutettu hälisevään kaupunkimaisemaan, keskitytty istumaan ruutujen äärellä, päivittämään mahdollisimman paljon sosiaalisen median kanavia ja saatu siitä lisää elämäniloa.
 
Ihminen tarvitsee elämässään peilejä, ja nuo peilit ovat toisia ihmisiä. Yhdessä ollessa löydämme paikkamme, tunnistamme taitomme ja huomamme sen, mitä pitää vielä harjoitella. Opimme olemaan ihmisiksi vain toisten kanssa, tässä näin, silmiin katsoen. Nettimaailman luomat peilit tuntuvat välillä kovin yksiulotteisilta ja heijastavat lopulta vain haaleita vivahteita siitä, millaista on aito kohtaaminen ihmisten välillä.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Maria Hyväri

Keinun sanojen virrassa. Luen ja kirjoitan paljon; työtäni opettajana olen tehnyt näiden asioiden parissa. Ihmiselämän kipu ja kauneus kiehtovat. Tunnelmat ja tapahtumat jäsentyvät minulle kirjoittamisen myötä.

Nautin hiljaisesta elämästä. Värien kauneudesta, kesätuulessa kuivuvista pyykeistä, syksyn lehdistä asfaltilla, vaaleanpunaisista auringonlaskuista taivaanrannassa. Rauhallisista kahvihetkistä, pohdiskelevista keskusteluista, kirjaston rauhasta, lapsen katseesta ihmeiden äärellä.

Minulle voi lähettää palautetta sähköpostiini maria.hyvari@gmail.com

Maria Hyväri

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi