Päiväkirjamerkintöjä pääsiäisen ajalta

1.4.2016 07:00 | Pekka Lassila
Pitkäperjantai tuntui lapsena todella pitkältä päivältä. Tämä johtui siitä, että pitkänäperjantaina ei käyty kylässä eikä useinkaan otettu vastaan vieraita, ei tehty mitään töitä, ei ollut seuroja eikä erityisemmin harrastettu. Päivä oli sukua joulupäivälle. Pitkänperjantain hengellinen merkitys alkoi valjeta vasta teini-iässä.

Illalla tyttären perhe kävi kylässä.

Lankalauantai. Kaupassakäyntipäivä. Kirjoitin kaksi apurahahakemusta.

Palmusunnuntaina ovellamme oli käynyt muutama trulliksi pukeutunut lapsi virpomassa. Lapsuuteni pohjoisessa kaupungissa pukeuduimme noidiksi lanka- tai välilauantaina. Kuljimme kaduilla, mutta emme käyneet kenenkään ovella. Äiti oli piilottanut suklaamunia sellaisiin paikkoihin, että saatoimme löytää ne, jos siivosimme huolella.

Vaimoni kotiseudulla poltetaan pääsiäislauantaina kokkoja. Noidat kulkivat ennen kokolta kokolle.

Illalla puhelimemme alkoivat piippailla viestejä: Kirkko palaa. Pohjanmaalla paloivat parhaillaan pääsisäiskokot, ja pidimme uutista tyylittömänä vitsinä. Sitten näimme tulipalosta videon, ja pian valtakunnallisten lehtien verkkosivut kertoivat dramaattista uutista. Videolla korkean tapulin runko piirtyi mustana hehkuvaa tulimerta vasten, huojui, ja lopulta kaatui maahan.

Appivanhempieni hauta on lähellä kirkon kivijalkaa. Yritimme tutkia kuvista, kuinka laajalle palo leviää ja mihin päin palava tapuli sortui. Tulimeren keskeltä näyttivät selviävän ehjinä vain kiviset, korkeat portaat kirkon pääoven edessä.

Vuosikymmeniä sitten nousimme kihlaparina nuo portaat ylös ja palasimme avioparina portaiden juurella odottavaan autoon. Kolme arkkua olin kantanut alas kivisiä portaita kirkkomaalle tai portilla odottavaan ruumisautoon. Häitä, siunaustilaisuuksia, seuroja, joulu- ja pääsiäiskirkkoja. Kuinka monta iloista ja haikeaa muistoa liittyykään tuohon kirkkoon yhden työikäisen, toisaalla syntyneen ja toisaalla aina asuneen ihmisen elämässä.

Kirkko oli vaimoni lapsuuden ja nuoruuden ajan kotikirkko. Suuri, kanttorilta noudettu avain laukussaan vaimoni avasi kerta kerran jälkeen kirkon raskaan ulko-oven ja käveli aution kirkkosalin läpi. Urkuparven avain oli sakastissa. Askeleet kaikuivat korkeissa holveissa ja leveät lattialankut kolahtelivat pelottavasti, kunnes kolmekymmentäviisi äänikertaa täyttivät tyhjän kirkkosalin sydämen puheesta, nuoruuden innosta ja elämän tuskasta.

Sunnuntai. Kesäaika. Kävimme kylässä tuttavaperheen mökillä. Kävelimme rannan haavikossa ja katsoimme pihan rakennukset ja huoneet. Puhuimme ystävyydestä. Miksi ystävyys voi joskus loppua ja avoimen sylin sijasta eteen kääntyykin selkä? Jäin miettimään anteeksiantamusta. Jos on anteeksi pyytäminen joskus vaikeaa, voi anteeksi antaminen olla vielä vaikeampaa. Eikö meitä opeteta antamaan anteeksi jo edeltäkäsin, valmiiksi ennen kuin vikaan joutunut edes ehtii pyytää? Eikö kahdeksas käsky velvoita meitä ajattelemaan ja puhumaan lähimmäisestä parhain päin?

Toinen pääsiäissunnuntai. Näemme vaimoni kanssa erilaisia unia, mutta molempien unessa roihusi tulipalo. Vaimon unessa pitkä rivitalo paloi asunto kerrallaan. Seinän takana jo paloi, kun vaimo vielä pakkasi mukaan otettavia tavaroita jätesäkkiin. Omaa untani en enää tarkkaan muista. Mieleeni on piirtynyt vahvana kuva tapulin rungon siluetista oranssia tulimerta vasten.

Aurinkoinen päivä. Kävin pyöräilemässä. Saimme vieraiksi pariskunnan, jonka kanssa kannamme joitakin samankaltaisia kuormia. On hyvä puhua elämän kuormista ja myös iloista ääneen. Ruoan ja kahvin jälkeen kävelimme viiden kilometrin lenkin keväisessä illassa.

Tiistai. Katselimme kauko-ohjattavasta helikopterista kuvattua videokuvaa palaneen kirkon raunioilta. Kirkko oli seissyt paikallaan joenrannassa jo Ruotsin ja Venäjän vallan aikana. Sen yli olivat kulkeneet sodat, kulkutaudit, katovuodet ja sortokaudet. Pääsiäislauantain iltana kaksisataakolmekymmentävuotias kirkkorakennus oli tuhoutunut muutamassa minuutissa. Luimme, että seurakuntaan on tullut runsaasti sellaisia yhteydenottoja, joissa halutaan osallistua uuden kirkon rakentamiseen. Kirkon palo on koskettanut. Tunnistimme ilmakuvista omaisten muistokivet. Haudat näyttivät säilyneen kunnossa sekä palosta että sammutustöistä.

Vanhemmat

Uudemmat

Pekka Lassila

Opiskeluaikana aloitimme vaimoni kanssa tyhjästä. Nyt meillä on kahdeksan aikuista lasta, vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia ja olemme jälleen kahden. Vapaa-aikana matkustelemme kotimaassa ja ulkomailla. Viihdyn vesillä ja luonnossa. Luen mielelläni kaunokirjallisuutta, historiaa ja tarinoita. Työskentelen kuvaajana, kirjoittajana sekä kouluttajana media-alalla ja viestinnän parissa. 

Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, lukeminen ei. Jos tekstini herätti ajatuksen tai mielikuvan, jonka haluat jakaa kanssani, osoitteeni on pekka.lassila@me.com

 

Pekka Lassila

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi