Lauantai 17.11.2018
"
"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36

​Sukupolvien ketjussa

14.3.2015 06:42 | Pekka Lassila
Odottelen unta vierashuoneen lattialle pedatulla patjalla. Olen poikani kanssa tervehtimässä äitiäni lapsuuteni kotikaupungissa. Havahdun puhelimen helähdykseen, sen näyttö valaisee hetkeksi kaistaleen hämärästä huoneesta. WhatsApp kertoo nuorimman lapsenlapseni juuri syntyneen, tyttäreni pienen pojan. Kuvassa valkoisen kapalon sisästä pilkistivät kaksi tutun näköistä silmää ja vielä hahmoaan hakevat otsa ja nenä.
 
Minua kolmisen kymmentä vuotta vanhempi äitini asuu yksin kaupungin keskustan tuntumassa. Lähdin lapsuudenkodistani opiskelemaan kolmekymmentäkuusi vuotta sitten enkä enää palannut kotiin pohjoiseen kaupunkiin. Isäni kuoli, ja äitini on asunut yksin pian kaksikymmentä vuotta.
 
Molemmat isoisäni kuolivat ennen syntymääni, mutta molemmat isoäitini muistan hyvin. Isän äiti asui meillä yhtenä viimeisistä talvistaan. Hänen syntymästään on pian kulunut satakolmekymmentä vuotta. Hän kuoli sinä kesänä, kun aloitin koulun. Muistotilaisuudesta mieleeni on jäänyt loppuillan tilanne, kun vieraat olivat jo lähteneet. Pitkät penkit kiersivät pihalle peräkkäin aseteltuja pöytiä kuin laivan partaat valkoisten purjeiden peittämää komentosiltaa ja hyttejä. Leikimme laivaa.
 
Isän äiti oli asunut ikänsä maatalossa, missä ei ollut vesijohtoa eikä sinne alkuvuosikymmeninä ollut maantietäkään. Pari vuosikymmentä isoäitiä nuorempi pohjoisen rautatie näkyi pirtin ikkunasta. Isoäidillä oli vaikeuksia tottua kaupungissa siihen, että vesi juoksi kaksiotteisen hanan jommastakummasta puolesta polttavan kuumana. Hänelle tutuin käyttöliittymä oli veivi. Veivaamalla nostettiin vesi kaivosta, kuorittiin maito, käännettiin vaihde pohjoisella ratapihalla ja otettiin osuuskaupan puhelimesta yhteys puhelinkeskukseen.
 
Nyt poikani katselee valokuva-albumista vanhempieni nuoruuden aikaisia valokuvia. Hän syntyi vajaat sata vuotta isän äitiä myöhemmin. Olimme silloin nuori opiskelijaperhe, ja vaikka asuimme satojen kilometrien päässä lapsuuskodeistamme, saimme vanhemmiltamme tarpeen mukaan apua. Äitini ja anoppini kävivät meillä vierailulla, laittoivat ruokaa, leipoivat ja hoitivat lapsia, ja lapsemme saivat viettää pitkiäkin aikoja mummoloissa.

Toimme nyt vuorostamme äidilleni valmiita ruokia heikkojen päivien varalle, vaihdoimme palaneita lamppuja, säädimme ja voitelimme ovien saranoita, siivosimme, teimme lumitöitä ja kuulostelimme, minkälaista käytännön apua yksin asuva äitini tarvitsisi. Poikani opasti äitiäni puhelimen ja tablettikoneen käytössä. Kävimme yhdessä hautausmaalla ja vanhaa kotitaloa sekä äidin lapsuuskodin maisemia katsomassa. Poikani hämmästeli, kuinka samanlaisia voivat ollakaan äitini ja hänen tyttärensä. Eleet, puhetapa, miksei samaa näköäkin.
 
Vastasyntyneen lapsenlapseni kuvaa katsellessa mietin aikaa isoäitini lapsuudesta pienen poikavauvan vanhuuteen, ehkä kahdeksankymmenen, kenties lähes sadan vuoden päähän. Isoäitini elinaikana maailma muuttui paljon. Oman äitini aikana muutos on ollut paljon suurempi. Miltä maailma näyttää pienen lapsenlapseni vanhuudessa, jos Jumala antaa hänelle pitkän elämän? Vastasyntyneen kuva avasi eteeni yli kahdensadan vuoden horisontin, 1800-luvun lopulta 2100-luvun alkuun.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Pekka Lassila

Opiskeluaikana aloitimme vaimoni kanssa tyhjästä. Nyt meillä on kahdeksan aikuista lasta, vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia ja olemme jälleen kahden. Vapaa-aikana matkustelemme kotimaassa ja ulkomailla. Viihdyn vesillä ja luonnossa. Luen mielelläni kaunokirjallisuutta, historiaa ja tarinoita. Työskentelen kuvaajana, kirjoittajana sekä kouluttajana media-alalla ja viestinnän parissa. 

Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, lukeminen ei. Jos tekstini herätti ajatuksen tai mielikuvan, jonka haluat jakaa kanssani, osoitteeni on pekka.lassila@me.com

 

Pekka Lassila

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi