Sunnuntai 18.11.2018
"
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee." Matt. 24:36-37

​Ulkoistetut aivot

6.2.2015 06:28 | Pekka Tuomikoski
Kovalevy on pitänyt pahaa ääntä jo muutaman päivän ajan. Eräällä kerralla, kun tietokone on jäänyt pidemmäksi aikaa valmiustilaan, huomaan työpöydän ääreen palatessani epäilyttävän näyn: ruutu on jumittunut tasaisen tummaksi, eikä tietokone reagoi käskyihin. Käynnistän koneen uudelleen. Käyttöjärjestelmä ei lähde päälle! Onko vuosien työ valunut hukkaan? Mitä tapahtuu tiedostoilleni?

Koetan vanhaa hyväksi havaittua konstia – F8-näppäintä. Onnekseni eteen tulee menu, jota käyttämällä pääsen käsiksi tiedostoihini – jopa käyttöjärjestelmä suvaitsee avautua. Parin päivän aikana kopioin tärkeäksi katsomiani tiedostoja kovalla kiireellä muistitikuille. Sain pelastettua tärkeimmät!

Huomaan tiettyä ahdistusta itsessäni ajatellessani mahdollisesti menetettyjä tiedostoja. Olenko ulkoistanut aivoni tietokoneelle? Onko ”osa minua” kadonnut kovalevylle – olenhan uskonut ajatukseni tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmalle ja luottanut siihen? Pettääkö luottamus?

Kone sammuilee oudosti, ja äkilliset sammumiset tihenevät. Kovalevy taitaa olla lopullisesti hajoamassa. Tätä mieltä on myös eräs tietokoneliikkeen ekspertti kuultuaan tilanneselostuksen. Täytyykö kovalevy vaihtaa? Sovimme tästä, ja aion pelastaa loputkin tiedostot.

Nykykoneet ovat kuitenkin melkoisen viisaita. Saan kuin ihmeen kaupalla korjattua käyttöjärjestelmän valitsemalla oikeat valinnat uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Menetän muutaman asennetun ohjelman, mutta tiedostot säilyvät. Kone ei enää sammuile! Olisiko sittenkin kyseessä ollut vain käyttöjärjestelmän ongelma? Jospa kovalevy onkin säilynyt ehjänä, eikä sitä tarvitsekaan vaihtaa… Asentelen tyytyväisenä uudelleen samat ohjelmat, jotka hävisivät tietokoneen itsensä suorittamassa korjauksessa.

Olen sitä mieltä, että liian paljon meistä kaikista ulkoistetaan tableteille, tietokoneille ja älykännyköille. Liian paljon on ruutuaikaa ja liian vähän kasvokkain kohtaamista. Olemmeko kadottamassa osan minuuttamme kovalevyille, teknisille laitteille ja sosiaaliselle medialle – vai ovatko nämä vain tarpeellisia lisäresursseja toiminnallemme?

Joskus kuulee myös ulkoistamiseen liittyvää kritiikkiä kristinuskoa kohtaan: joku saattaa ajatella, että uskova ihminen ulkoistaa ajattelunsa uskonnollisille auktoriteeteille. Oikein ymmärrettynä asian ydin löytyy mielestäni janan toisesta päästä: Ihminen vapautuu luottamasta liikaa omiin rajallisiin voimiinsa. Uskon kautta saamme käyttöömme ”taivaan Isän ehjän, täyden ja ikuisen kovalevyn”, vanhurskauden puvun, jossa ei ole pienintäkään naarmua tai heikkoutta. Vaikka uskova ihminenkin on itsessään syntinen, hän on uskon tähden Jumalalle kelpaava.

Siihen saamme luottaa. Mutta täällä ajassa joudumme vielä pitkään kipuilemaan hajoavien kovalevyjen sekamelskassa. Niihin ei siis kannata panna kaikkea toivoaan, vaan vain arjen kannalta välttämättömät asiat. Kerran tiedämme kaiken, eikä jäljelle jää mitään kysymyksiä. ”Profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.” (1. Kor. 13.)
 
P.S. Pari päivää alkuperäisen kirjoituksen jälkeen kone toimii kohtalaisesti, mutta sammuilee vielä harvakseltaan…

pekka.tuomikoski@pp.nic.fi

Vanhemmat

Uudemmat

Pekka Tuomikoski

Olen perheenisä Limingasta.

Pekka Tuomikoski

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi