Tiistai 20.11.2018
"
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Ps. 94:12-13

Raskaampi risti on jo kannettu

10.3.2016 06:30 | Raija Vesterinen
Ajelin tässä talvisena aamuna taas mutkaisia teitä pitkin tapaamaan vanhainkodissa asuvaa muistisairasta ystävääni. Olin ensin aamulla laittanut lapset kouluun ja vienyt nuorimmaisen eskariin, ja sitten palannut hetkeksi kotiin lepäämään. Oli se päivä viikosta, jolloin olin ottanut tavaksi soittaa ystävälleni ja sopia tapaamisesta.

– Huomenta! Mitä sinulle kuuluu? Miten jakselet?
– Juu ihan hyvin. Mut mä en vaan ollenkaan tiiä missä mä oon. Ehkä tää on jossain Helsingis tai Vantaal.
– No taidat olla siellä samassa paikassa kuin ennenkin. Voinko tulla käymään?
– Juu ilman muuta. Nähdään!



Näillä eväillä lähdin ajelemaan ristiriitaisin miettein. Muistelin parin vuoden takaista tutustumistamme kuntoutusjaksolla. Asuimme samalla paikkakunnalla, joten sovimme tapaavamme vielä kuntoutuksen jälkeenkin. Siitä lähtien olin lähes viikottain hakenut hänet kotoaan ja olemme menneet yhdessä syömään ja uimaan vanhusten palvelutalolle.
 
Viime syksynä tulikin sitten sellainen kerta, että kun menin hakemaan häntä, hän kaatui portaissa ja löi päänsä tullessaan avaamaan minulle ovea. Jouduin soittamaan ambulanssin, ja päivystyskäynnin jälkeen hänet sitten vietiin suoraan vanhainkotiin. Puheet olivat sekavia eikä hän enää yleensä tiennyt mitään ympäristöstään.

Mietin ajellessani, mitä hyötyä näistä käynneistä on. Muistaako hän lainkaan enää käyntini jälkeen, että olin siellä käynyt? Onko mitään järkeä käyttää aikaa ja voimavaroja näihin reissuihin? Havahduin ajatuksistani, kun lumiaura olikin yhtäkkiä edessäni, heitti lunta laajassa kaaressa tienvarsille ja levitti samalla suolarakeita jäiselle tielle. Siinä sitten köröttelin vähän hitaampaa tahtia loppumatkan vanhainkodin pihaan. Jätin auton parkkipaikalle ja menin sisään.

Jo kaukaa ystäväni huomasi minut ja huiskutti iloisesti. Koska oli hieno talvipäivä, lähdimme pienelle kävelylle pihamaalle, ystäväni rollaattoria työntäen. Kohentelin hieman hänen kaulahuiviaan ja pipoaan, koska kylmä viima kävi kasvoille.

 – Onks toi sun autos? hän kysyi osoittaen autoani.
 – Kyllä se on. Mistä tiesit?
 – No mä muistin sen rekkarin. Se on jääny hyvin mun mieleen.

Hätkähdin. Ehkä hänellä jotain jää mieleen näistä tapaamisistakin. Kasvot ja rekisterikilpi ainakin. Aikamme siinä kävelimme ja ihastelimme luonnon talvista kauneutta. Lopulta hänelle tuli kylmä ja väsymys, joten menimme sisälle. Puhelimme vielä huoneessa hetken hänen painajaisistaan ja kovasta koti-ikävästään.
 
Olisin halunnut kertoa hänelle vielä toisestakin kodista, siitä ikuisesta. Sanat kuitenkin tarttuivat kurkkuuni, enkä saanut niitä ulos. Hänellä ei ole mitään uskonnollista taustaa, mutta kiinnostuneena hän oli aiemmin kuunnellut autossani cd-levyltä kuuluneita Siionin lauluja ja virsiä. Olin kertonut hänelle suviseurareissustamme, mutta muuta keskustelua uskonasioista ei ollut käyty.

Lähdimme kävelemään pitkää käytävää ulko-ovea kohti. Siellä hän yllättäen halasi minua lujasti sanoen:

– Kyl oli sitte kiva ku kävit! Se niin piristää mieltä.

Kyyneleitä nieleskellen menin autoon. Heikkona ja epäilevänä olin taas tullut, ja silti tunsin oloni vahvemmaksi käynnin jälkeen. Meistä oli vuosien varrella tullut hyvin läheisiä, ja tapaamiset virkistivät minuakin. Silti tuskailin mielessäni, miksi en ollut puhunut enempää elävästä uskosta. Siitä uskosta, mikä tuo iloa ja turvaa vaikeallakin matkalla ja ajallisen matkan jälkeen kantaa perille taivaan kotiin asti. Lopulta en voinut muuta kuin todeta mielessäni, että Jumalalla on omat suunnitelmansa ja aikataulunsa. Ainoastaan hän voi avata ihmisen mielen vastaanottamaan uskon lahjan.

Pitkällä, mutkaisella paluumatkallakin ehdin miettiä ja muistella monenlaista. Mieleeni nousivat elävästi aivan vuoden alussa meillä yöpyneet lähetyspuhujat. Lapsuuskodissamme oli usein ollut puhujia yötä, ja niistä vierailuista oli jäänyt hyvät muistot. Kun omat lapsemme olivat kaikki pieniä ja me vanhemmat kävimme töissä, meillä ei ollut mahdollisuutta majoittaa vierailevia puhujia. Aivan tämän vuoden alussa tulikin ensimmäistä kertaa mahdollisuus kutsua heitä kotiimme yön yli. Siinä ajassa ehdittiin hyvin keskustella monista asioista, sekä ajallisista että iankaikkisista. Jokainen lapsi ehti saada vuorollaan vieraiden huomion ja oman juttuhetken. Minua puhutteli voimakkaasti, kun toinen vieraista meiltä lähtiessään totesi:

– Jäämme muistamaan perhettänne rukouksissa. Raskaampi risti on jo kannettu.

Niin. Oma ristini ja kenenkään ihmisen ajallinen taakka ei ole niin raskas kuin Vapahtajallamme Jeesuksella, joka ei elämässään tehnyt yhtäkään pahaa tai väärää asiaa. Silti hän sai kannettavakseen koko maailman syntikuorman ja kuoli ristillä meidän pelastukseksemme. Siksi, että me saamme uskoa syntimme anteeksi ja turvata elämässämme ja kuoleman hetkellä hänen armoonsa. Näin uskoen ei kuolema ole pelottava vihollinen, vaan valoisa silta ajasta iankaikkiseen kotiin.

Kotipihalle tullessani muistin, että on taas aika alkaa valmistautua pääsiäisen viettoon. Minulla valmistelut alkavat usein kuuntelemalla ja laulamalla seuraavaa rakasta pääsiäisvirttä:

Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.

Käykäämme nyt Jerusalemiin.
Vaan yössä ken kestää voisi
ja Jumalan tahtoa kuunnellen
sen katkeran kalkin joisi?


Käykäämme nyt Jerusalemiin,
kun henkensä Kristus antaa.
Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
saa tuomion yksin kantaa.

Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.

 
(Vk. 54)

Vanhemmat

Uudemmat

Raija Vesterinen

Elämä ei mene aina omien suunnitelmien mukaan. Muutama vuosi sitten sain vuosien pätkätöiden ja äitiyslomien jälkeen lastentarhanopettajan viran ja suunnittelin samalla jatko-opintoja erityispedagogiikan parissa. Arkemme oli kiireistä seitsemän lapsen kanssa, kun mieheni ja minä kävimme töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa ja mies vielä opiskeli siinä rinnalla. Kun nuorin lapsistamme oli 1,5-vuotias, sattui tapaturma, jossa sain pysyvän niskanretkahdus- ja aivovamman. Elämä pysähtyi, mutta arkea oli silti jatkettava. Erilaista se oli kuin ennen, mutta vahva tunne hyvän Jumalan johdatuksesta on kulkenut mukana tähän asti.

Vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot eivät enää kulu viikonloppuja odotellessa, vaan muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus ja sen monivivahteiset ilmiöt, odottamaton kohtaaminen ystävän tai tuntemattoman kanssa, arjen hauskat sattumukset. Eripuraakin tulee toisinaan ja vaikeita koettelemusten kausia, mutta niihin ei haluta jäädä rypemään. Silti ne jotenkin korostavat hyvien asioiden merkitystä. Onni ei ole itsestäänselvä asia.

Tulen blogiteksteissäni kuvaamaan elämän eri ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta, valon kulkiessa mukana. Toisinaan saatan viedä lukijat hiljaiselle luontoretkelle, joskus taidenäyttelyyn tai hyvän musiikin äärelle. Ehkä kerron viikottaisesta tapaamisestani muistisairaan ystäväni luona vanhainkodissa tai muusta syvälle menevästä kohtaamisesta arjen ja juhlan keskellä. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa, mutta eiköhän toisinaan tule lähdettyä myös vähän etäämmälle. Tervetuloa mukaan!

raija.vesterinen@kolumbus.fi

Raija Vesterinen

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi