Keskiviikko 21.11.2018
"
Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. 1 Tess. 5:2,6

Pelkoa ja lohdutusta

16.4.2016 07:00 | Raija Vesterinen
Muistatko nähneesi kuvan, jossa enkeli taluttaa pientä tyttöä ja poikaa vaaralliselta näyttävän sillan yli? Lapset näyttävät siltä, että ilman enkeliä he eivät millään uskaltaisi jatkaa matkaa eteenpäin. Valoisan ja turvallisen näköinen enkeli kuitenkin luo heihin lohtua ja turvaa, ja he näyttävät selviävän tuosta vaikeasta tilanteesta. Aiheestahan on tehty myös laulu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. En tiedä, kumpi on ollut ensin, kuva vai sanat, mutta hyvin ne täydentävät toisiaan.

Muistelen, että meillä olisi lapsuuskodissa ollut tuo enkelikuva tauluna seinällä. Myöhemmin olen lukuisia kertoja elämänpolkuni varrella nähnyt saman kuvan eri yhteyksissä. Aina se on tuonut lämpimän läikähdyksen mieleen, luonut turvaa huolien ja pelkojen keskellä. On tullut tunne, että minun ei tarvitse yksin selvitä vaikeuksista.

Kun olin itse tuon kuvan tytön kokoinen, pelkäsin hirveästi irrallaan olevia isoja koiria. Tuo pelko saattoi tulla siitä, kun olin keräämässä vattuja kotini lähimetsässä ja yhtäkkiä iso koira tuli ihan lähelle haukkua louskuttamaan minulle. Olin täysin suojaton ja yllätetty, enkä päässyt siitä mihinkään karkuun. Syvä kauhu valtasi minut, ja kangistuin paikalleni. Onnekseni koiran omistaja tuli hetken kuluttua kutsumaan koiraansa, ja se lähti pois. Pitkään aikaan en uskaltanut liikkua paikaltani. Tuo tilanne jätti pitkäksi aikaa jonkinlaisen varovaisuuden ja pelon muitakin isoja koiria kohtaan.

Toinen pelon aihe lapsena oli ukonilma. Sen mahtavuus ja hallitsemattomuus loi epävarmuutta ja pelkoa siitä, mihin salama seuraavaksi iskee ja mitä tuhoja siitä mahtaakaan seurata. Jossain vaiheessa sain voitettua tuon pelkoni sillä, että menin parvekkeelle tai pihalle toisten kanssa katselemaan ukkosen möyryämistä taivaalla. Pelon kohtaaminen ilmeisesti auttoi hallitsemaan tunnetta.



Elämänpolkuni on aikuisenakin kulkenut monenlaisessa maastossa. On ollut paljon tyveniä ja seesteisiä jaksoja, mutta välillä olen joutunut melko ahtaisiinkin paikkoihin. Avioliiton solmiminen ja perheen kasvaminen on tuonut huikaisevia ilon ja onnen aiheita, mutta samalla myös huolta ja pelkoa siitä, mitä läheisille tai itselle voi tapahtua. Mukaan on mahtunut myös vakavan sairauden ja jopa kuoleman mahdollisuuden pelkoja.

Kun sitten kohtalokas tapaturma sattui, oli se elämäni voimakas käännekohta. Alkoi selviytymisen ja toipumisen uuvuttavakin tie. Omat muistikuvani tapaturmaillasta ja seuraavista päivistä ja viikoista ovat hataria. Yksi asia on kuitenkin vahvasti jäänyt tunnemuistiini. Minut vietiin kotoa ambulanssilla sairaalaan melko huonossa kunnossa. En pystynyt kävelemään, puhumaan, avaamaan silmiäni enkä hallitsemaan kehoani. Kuitenkin koin, että hoitohenkilökunta ei ottanut tilaani vakavasti. Vaikka en pystynyt juurikaan kommunikoimaan, kuulin kaiken, mitä ympärilläni tapahtui. Se oli pitkä ja ahdistava yö. Rukoilin, jopa mielessäni huusin Jumalalle: "Auta minua! Lähetä minulle tukea ja turvaa!"

Kun sitten aamusella lopulta sain silmiäni avattua, seisoi edessäni tuttu uskovainen sairaanhoitaja valkoisessa asussaan. Hän sanoi: "Raija, sinua on sattunut tosi pahasti." Koin, että hän ymmärsi minua. Valtava helpotuksen ja kiitollisuuden tunne valtasi minut ja aloin itkeä. Tunsin, että olin saanut luokseni enkelin, vaikka tiesin hänen olevan elävä ihminen. Kun myöhemmin kerroin hänelle tämän kokemukseni, hän sanoi huomanneensa sen reaktiostani.

Pari vuotta myöhemmin ajoin autoa ja pysäytin sen suojatien eteen, että koululaiset pääsisivät tien yli. Takaa tuleva autoilija ei huomannut, mitä edessä tapahtui ja ajoi perääni. Kuntoni romahti uudestaan ja alkoi uusi toipumisen tie. En moneen kuukauteen pystynyt itse ajamaan autoa. Kun sitten jouduin kulkemaan toisten kyydissä, olin kauhuissani liikenteessä. Pelkäsin koko ajan, kun autot tuntuivat tulevan liian lähelle, että kohta joku auto törmäisi taas.

Sitä pelkoa jouduin työstämään kauan, ja etsimällä etsimään turvallisuuden ja luottamuksen tuntua. Siihen auttoivat osaltaan myös autossa soivat Siionin laulut ja virret, joiden sanoma oli lohdullinen. Lopulta opin rentoutumaan myös liikenteessä – ja välillä hatarastikin turvaamaan siihen, että mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta.

Toisen kerran elämässäni koin enkelin läsnäolon, kun keittiössämme syttyi pieni tulipalo. Olin käynyt avustajani kanssa kaupassa, ja kotioven avatessani sisällä oli sankka savu. Kasvoja suojaten menin keittiöön katsomaan, mitä siellä oli tapahtunut. Liedellä oli piirakkapelti patalapun päällä ja levy oli vahingossa napsahtanut päälle. Kun nostin peltiä varovasti, liekit alkoivat nousta uhkaavasti. Kuulin takaani ohjeen: "Laita levy pois päältä."

Tein niin ja heitin lisäksi sammutuspeitteen liesisaarekkeen päälle. Juoksin ulos ja soitin palokunnan. Kun palomiehet hoitivat hommansa ja tilanne oli hallinnassa, palopäällikkö sanoi, että oikea alkusammutus pelasti koko talon palamiselta. Kiittelin myöhemmin avustajaani, kun hän oli antanut oikean ohjeen levyn katkaisemisesta. Hän vastasi: "En minä niin ole sanonut." Ihmettelin tätä. Illalla nukkumaan mennessäni ja silmät sulkiessani palasin mielessäni uudestaan tuohon vaaratilanteeseen ja mietin, kuka oli antanut minulle tuon ohjeen "Laita levy pois päältä." Valtava kirkkaus ja levollisuus valtasi minut ja tunsin, että enkeli oli uhkaavassa tilanteessa ollut lähelläni. Sitä oli järjellä vaikea käsittää.

Näitä tilanteita ja vaiheita muistellessa nousee isoja tunteita mieleen. Elämän on täynnä vaaroja, mutta minulla ei silti ole mitään hätää, kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Aina tätä ei ole helppoa muistaa. Joskus on mielessä ollut vahvanakin kuolemanpelko. Mitä, jos minut otetaan pois inhimillisesti ajatellen liian nuorena? Entä jos menetän jonkun rakkaan läheiseni? Miten voin ja uskallan kohdata siirtymisen ajasta ikuisuuteen? Onko se vaarallinen tai pelottava hetki? Kirjoitin kerran aamulla herättyäni runon, joka toi lohdun tuohon pelkoon:

Näin unen, jossa kuolin.
Kuoleman tarttuessa kädestäni
ihmettelin,
miksi en pelännyt tai vastustellut.
Viime hetkenä tunsin levottomuutta,
miten kestäisin.
Kun lakkasin hengittämästä,
levottomuus katosi.
Ilmaa kevyempänä ja kirkkaampana
läpikuultavana
tunsin, miten nousin kirkkauteen.
Oli ihmeellisen vapautunut ja kevyt olla.

Kunpa lähtö aikanaan
olisikin noin kevyt ja ihana.
Kunpa olisin valmis.


Monet tätäkin blogitekstiä lukevat ihmiset elävät myös fyysisen tai psyykkisen sairauden, vammautumisen, työttömyyden, yksinäisyyden tai muun koetuksen keskellä. Elämänpolku ei olekaan edennyt tasaista, valoisaa tietä, vaan eteen on tullut vaikeita koettelemuksia, jotka saattavat joskus tuntua ylivoimaisilta ja jopa uskomisen esteiltä.

Ei ole helppoa aina luottaa siihen, että turvana on Taivaan Isä, joka kyllä näkee ja tuntee meidän tiemme. Silloin saamme rukoilla matkallemme luottamusta ja Jumalan varjelusta sekä saattomiehen kohtaamista ja välittämistä vaikealla hetkellä. Aina ei löydy sanoja, joilla tavoittaa tukea tarvitsevan tunnetilan, mutta lämmin katse, kosketus ja välittäminen voivat tuoda turvallisen olon: minua ja meitä ei ole jätetty yksin. Joskus pienikin auttava ele voi nostaa pahimmasta kuopasta, ja sieltä voi taas päästä askeleen verran eteenpäin.

Viime aikoina ovat monille ihmisille luoneet pelkoa maailmalla ja Suomessakin tapahtuneet käsittämättömän pahat ja ikävät asiat. Brysselin terrori-iskut olivat tavalliselle ihmiselle mahdottomia ennakoida. Liian moni ihminen joutui itse tai läheltä kokemaan tuon terrori-iskun tuhot ja seuraukset. Myös monia iskua uutisten välityksellä seuranneita raaka tapaus on ahdistanut ja pelottanut. Missä jysähtää seuraavaksi? Olenko minä mahdollisesti silloin paikalla, tai joku läheiseni? Joudunko rajoittamaan menemisiäni tai elämääni, etten joutuisi tuollaiseen tapahtumaan?

Ylivieskan kirkon polttaminen tuli myös täytenä yllätyksenä. Miten voi ihminen tahallaan aiheuttaa moisen tuhon? Oliko ajallisen rakennuksen ja esineiden lisäksi ihmishenkiä vaarassa? Miten selvitään eteenpäin? Monenlaisia kysymyksiä ja pelkoja voi tulla mieleen tällaisia asioita miettiessä.

Kaikenlaisten pelkojen ja mietteiden keskellä saamme silti olla hyvässä turvassa. Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on rauha Jumalassa. Vaikka pahin pelkommekin toteutuisi, ei se ole sattumaa tai vahinko.



Elämällemme on jo ennalta määrätty alku ja loppu. Murehtimalla emme voi päivääkään lisätä siihen. Jumala on luvannut olla lähellämme jokaisena elämämme päivänä, eikä hän hylkää myöskään kuoleman hetkellä.

Minulle on tullut rakkaaksi Marjut Vannaksen sanoittama laulu Kiitän elämästä. Meidän ei tarvitse jatkuvasti miettiä tulevaa, vaan saamme olla kiitollisia elämästämme juuri tällä hetkellä.

Kiitän elämästä tänään, Herrani,
kaikki päivät ovat suurta lahjaasi.
Annoit eilispäivän, valot, varjot sen
parhaakseni johdit kaiken halliten.

Tähän päivään kannoit armon voimalla.
Siihen tahdon myöskin tänään turvata.
Tuntematon vielä huomisen on tie,
mutta, Isä, tiedän: kotiinpäin se vie.

Kirjassasi ovat kaikki päiväni,
myös se hetki, milloin päättyy matkani.
Auta, että silloin kanssa pyhien
saan myös minä alkaa ikikiitoksen.


(Uusi laulukirja, Sl. 311)

Vanhemmat

Uudemmat

Raija Vesterinen

Elämä ei mene aina omien suunnitelmien mukaan. Muutama vuosi sitten sain vuosien pätkätöiden ja äitiyslomien jälkeen lastentarhanopettajan viran ja suunnittelin samalla jatko-opintoja erityispedagogiikan parissa. Arkemme oli kiireistä seitsemän lapsen kanssa, kun mieheni ja minä kävimme töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa ja mies vielä opiskeli siinä rinnalla. Kun nuorin lapsistamme oli 1,5-vuotias, sattui tapaturma, jossa sain pysyvän niskanretkahdus- ja aivovamman. Elämä pysähtyi, mutta arkea oli silti jatkettava. Erilaista se oli kuin ennen, mutta vahva tunne hyvän Jumalan johdatuksesta on kulkenut mukana tähän asti.

Vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot eivät enää kulu viikonloppuja odotellessa, vaan muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus ja sen monivivahteiset ilmiöt, odottamaton kohtaaminen ystävän tai tuntemattoman kanssa, arjen hauskat sattumukset. Eripuraakin tulee toisinaan ja vaikeita koettelemusten kausia, mutta niihin ei haluta jäädä rypemään. Silti ne jotenkin korostavat hyvien asioiden merkitystä. Onni ei ole itsestäänselvä asia.

Tulen blogiteksteissäni kuvaamaan elämän eri ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta, valon kulkiessa mukana. Toisinaan saatan viedä lukijat hiljaiselle luontoretkelle, joskus taidenäyttelyyn tai hyvän musiikin äärelle. Ehkä kerron viikottaisesta tapaamisestani muistisairaan ystäväni luona vanhainkodissa tai muusta syvälle menevästä kohtaamisesta arjen ja juhlan keskellä. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa, mutta eiköhän toisinaan tule lähdettyä myös vähän etäämmälle. Tervetuloa mukaan!

raija.vesterinen@kolumbus.fi

Raija Vesterinen

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi