Sittenkin suviseuroihin

14.7.2016 06:13 | Raija Vesterinen
Tapahtui ihme. Mielessäni olin jo asennoitunut jäämään kotiin suviseuroista. Olin sairastellut koko alkukesän. Rahatilanteemme oli sellainen, että emme pystyneet varaamaan asuntovaunua tai -autoa suviseurareissua varten. Mietimme, että mies ja pojat kyllä pärjäisivät telttamajoituksella siellä, mutta minun ei kannattaisi toipilaana lähteä telttareissulle.
 
Vaikka yritin itseäni skarpata kotisuviseuroihin, niin silti joku haikeus kaihersi mielenpohjalla. Olin koko juhannusviikonlopun kotona ja ehdin jo miettiä, että minulla jää tänä kesänä kaikki isot seurat väliin. Jämsän opistoseurojen aikaan olisi rippikoululaisemme konfirmaatio, joten Jämsäänkään en pääsisi. Kyselin mielessäni, että mikäköhän on Taivaan Isän tarkoitus. Pyysin voimia tyytyä hänen tahtoonsa, jos joutuisin jäämään kotiin. Samalla pyysin myös näyttämään, jos sittenkin olisi mahdollisuus päästä suviseuroihin.
 
Suviseuraviikon keskiviikkona kävin päivällä kaupassa ostamassa meille kotiin jääville ruokia viikonlopun ajaksi, koska joutuisimme olemaan ilman autoa kotona suviseurojen ajan. Kauppareissulla tapasin uskovaisen perheenäidin, jonka tiesin jäävän perheineen kotiin. Hän kysyi, lähdemmekö me suviseuroihin. Kerroin, että miesväki lähtee teltalla ja minä jään tyttöjen kanssa kotiin, koska meillä ei nyt ollut varaa vuokrata vaunua tai autoa. Hän sanoi: ”Ottakaa meidän vaunu ja lähtekää sillä!” En ollut uskoa korviani. Pyörrytti. Jouduin kysymään, että mitä oikein sanoitkaan. Hän toisti saman. Nieleskelin ja lupasin, että mietimme asiaa.
 
Menin kotiin ja kysyin mieheltäni, että saammeko sittenkin lähteä tyttöjen kanssa mukaan suviseuroihin. Hän näytti kummastuneelta. Kerroin, että meille tarjottiin asuntovaunua lainaksi. Meidän ei tarvinnut kauaa miettiä ratkaisua. Aloimme pakkaamaan vimmatulla vauhdilla ja muutaman tunnin kuluttua olimme jo tien päällä. Vaikka olin hyvin väsynyt ja paikat olivat kipeänä pakkaamisesta, niin valtava kiitollisuus täytti mielen. Olimme matkalla suviseuroihin! Tämä oli tosiaan ihme, jota en heikolla uskollani olisi voinut uskoa todeksi.


 
Yövyimme matkan varrella ja torstaina iltapäivällä saavuimme Tornioon. Oli jännittävää nähdä ensimmäiset suviseuraopasteet tien varressa. Seura-aluetta lähestyessämme tunsin sen saman kihelmöinnin kuin aikanaan pikkutyttönä tunsin; aivan kohta näkyisi seura-alue. Kuka näkee ensimmäisenä ison teltan? Saimme sopivan paikan inva-alueelta, jossa lähes kaikki palvelut olivat lähellä ja jossa pystyisin käymään useita kertoja päivässä lepäämässä asuntovaunulla.
  
Suviseuroissa, tuhansien ja tuhansien seuravieraiden keskellä, tunsin jälleen kerran olevani keitaalla, matkalla taivaaseen. Tällä keitaalla sai milloin tahansa pysähtyä kuuntelemaan Jumalan sanaa, nauttia sitä tuttua ja muuttumatonta ”evästä”, jonka turvin on hyvä ja turvallista tehdä matkaa. Seurapuheiden välillä lauletut Siionin laulut ja virret vahvistivat tuota ikiaikaista sanomaa sekä suviseurojen tunnuksena olevaa lausetta: ”Onneni on olla lähellä Jumalaa.”
 

 
Näihinkin suviseuroihin mahtui monenlaisia kohtaamisia. Seuravieraiden joukossa jokaisella ihmisellä oli oma tarinansa. Oli kokemuksia yksinäisyydestä, sairauksista, ison tai pienemmän perheen tai perheettömyyden tuomasta ilosta ja kuormista, avioerosta, jonkun läheisen alkoholismista, uupumuksesta. Sain useita kertoja jakaa ajatuksia ja kokemuksia kohtalotoverini, auto-onnettomuudessa aivo- ja niskavamman saaneen perheenäidin kanssa. Meidän molempien elämä oli muuttunut paljon onnettomuuden takia, joten ymmärsimme hyvin toisiamme ja saimme olla tukena toinen toisellemme. Samalla myös puolisomme saivat jutella keskenään omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan.  Myös monien muiden ystävien ja tuttujen kohtaaminen toi ilon, joka tuntui syvällä sydämessä.
 
Järjestimme perjantai-illaksi seura-alueella tapaamisen myös sen ystäväporukan kanssa, joka muodostui yli 20 vuotta sitten Helsingissä. Näiden kahden vuosikymmenen aikana monet tuohon ystäväjoukkoon kuuluvat olivat avioituneet ja saaneet lapsia. Osalla ei ollut perhettä. Vuodet olivat tuoneet monille iloisten tapahtumien lisäksi erilaisia haasteita, jopa hyvin vakavia elämänkohtaloita. Oli pysäyttävää, kun tapaamiseen pääsi myös ystävämme, joka kaksi vuotta sitten halvaantui tapaturmaisesti kokonaan. Hän oli päässyt suviseuroihin vaimonsa ja 9 lapsensa kanssa päiväseltään. Keskusteluissa hänen kanssaan vaihtelivat itku ja nauru, ilo ja suru. On vaikea ymmärtää, mikä on ollut Jumalan tarkoituksena hänen kohdallaan. Tapahtuma on puhutellut syvästi läheisiä, sukulaisia ja kaikkia hänet tuntevia ihmisiä. Ystävämme aika ei ollut tarkoitettu päättyvän tuohon tapaturmaan, vaan hän sai jäädä henkiin. Tämän ilon rinnalla on kulkenut kuitenkin koko ajan suru vaikeasta vammautumisesta ja sen tuomista haasteista. Monet rukoukset ja huokaukset ovat lähteneet Taivaan Isälle, että hän vielä siunaisi ja auttaisi heidän perhettään ja antaisi voimaa uskonkilvoitukseen. Tapaamisessa hänen lähellään olivat ystävien lisäksi hänen kallisarvoinen perheensä sekä hänen sisaruksiaan perheineen, kuin turvana ja suojana. Sitä näkyä ei voinut silmät kostumatta katsella.
 
Viikonlopun aikana tapasin myös sähköpyörätuolilla kulkevan veljeni ja hänen vaimonsa, jotka pääsivät myös päiväseltään käymään suviseuroissa. Minä ja veljeni vammauduimme aikanaan tapaturmissa samana vuonna, muutaman kuukauden välein. Vaikka olimme viikoittain soitelleet veljeni kanssa, oli ilo tavata myös kasvokkain. Sovimme tapaamisen myös kummityttöni kanssa, ja hän tulikin paikalle käsikkäin tuoreen seurustelukumppaninsa kanssa, molemmat sädehtivästi hymyillen. Tämä ilo ja onni oli hyvin tarttuvaa ja teki hyvää myös meille muille paikalla oleville. Siunaavin ajatuksin jäin heitä ja heidän yhteistä matkaansa ajattelemaan. Iloinen kohtaaminen oli myös rakkaan ystäväni kanssa, johon tutustuin vasta aikuisiällä. Meillä on erilaisista elämäntilanteista huolimatta paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Tämän ystävän kanssa olin kulkenut viime vuosina niin Helsingin katuja kuin aivan pohjoisimman Suomen ja Norjan tuntureitakin. Hänellekin toivon Jumalan siunausta tulevaan muuttoon ja uuteen elämänvaiheeseen.
 
Lähdin suviseuroista kiitollisena ja monta kohtaamista rikkaampana. Saimme vielä käydä ihastelemassa Tornionjoen kauniita maisemia ja Lapin valoisaa ja värikästä kesää tekemällä pienen mutkan myös Ruotsin puolella. Poikien kalastellessa seurasin pitkään rannalla lenteleviä perhosia ja muita siivekkäitä. Mietin, että elämämme on yhtä kaunis ja hauras kuin perhosen lento ja se voi päättyä tai muuttua millä hetkellä hyvänsä. Kunpa osaisin elää jokaisen hetken ja elämänvaiheen katkeroitumatta ja Jumalaan turvaten sekä kerran onnellisena ummistaa silmäni tälle ajalle.
 

 
Suviseuroissa kaikui voimakkaana myös Siionin laulu 233, jossa kerrotaan suviseurojen tunnuslauseesta:
 
”Taivaassa minulla on sinut, oi armollinen Jumala.
Maan päällä turvaan otit minut, näin olet turva ainoa.
Jos käynkin tietä vaikeaa, kätesi ohjaa, taluttaa.
 
Jos nääntyisikin vaivan alla niin ruumiini kuin sieluni,
ei ole valtaa kuolemalla, kun sinä olet toivoni.
Kallio olet sydämen, osani iankaikkinen.
 
Lähellä Herraa, Jumalaani on aina minun onneni.
Näin turvaan sinuun, auttajaani, ja kerron armotöistäsi.
Sinulle kiitos, että saan tietäsi käydä kunniaan.” 

 

  

 

 

Vanhemmat

Uudemmat

Raija Vesterinen

Elämä ei mene aina omien suunnitelmien mukaan. Muutama vuosi sitten sain vuosien pätkätöiden ja äitiyslomien jälkeen lastentarhanopettajan viran ja suunnittelin samalla jatko-opintoja erityispedagogiikan parissa. Arkemme oli kiireistä seitsemän lapsen kanssa, kun mieheni ja minä kävimme töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa ja mies vielä opiskeli siinä rinnalla. Kun nuorin lapsistamme oli 1,5-vuotias, sattui tapaturma, jossa sain pysyvän niskanretkahdus- ja aivovamman. Elämä pysähtyi, mutta arkea oli silti jatkettava. Erilaista se oli kuin ennen, mutta vahva tunne hyvän Jumalan johdatuksesta on kulkenut mukana tähän asti.

Vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot eivät enää kulu viikonloppuja odotellessa, vaan muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus ja sen monivivahteiset ilmiöt, odottamaton kohtaaminen ystävän tai tuntemattoman kanssa, arjen hauskat sattumukset. Eripuraakin tulee toisinaan ja vaikeita koettelemusten kausia, mutta niihin ei haluta jäädä rypemään. Silti ne jotenkin korostavat hyvien asioiden merkitystä. Onni ei ole itsestäänselvä asia.

Tulen blogiteksteissäni kuvaamaan elämän eri ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta, valon kulkiessa mukana. Toisinaan saatan viedä lukijat hiljaiselle luontoretkelle, joskus taidenäyttelyyn tai hyvän musiikin äärelle. Ehkä kerron viikottaisesta tapaamisestani muistisairaan ystäväni luona vanhainkodissa tai muusta syvälle menevästä kohtaamisesta arjen ja juhlan keskellä. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa, mutta eiköhän toisinaan tule lähdettyä myös vähän etäämmälle. Tervetuloa mukaan!

raija.vesterinen@kolumbus.fi

Raija Vesterinen

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi