Torstai 15.11.2018
"
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Job 19:25

Kipua ja kiitollisuutta

11.10.2016 06:11 | Raija Vesterinen
Viime viikkoina oma ulkopuolisuus työelämästä on taas monessa yhteydessä noussut mieleen ja tuntemuksiin. Nuorimman lapsemme ensimmäisenä koulupäivänä saattelin häntä kouluun. Koulun pihalla kävi iloinen hälinä ja puheensorina, kun lapset asettuivat oman luokkansa jonoon ja opettajat ohjeistivat heitä. Lasten mentyä sisälle jäimme vielä aikuisten kanssa jutustelemaan pihalle. Moni heistä lähti koulun pihalta töihin tai opiskeluiden pariin. Minä lähdin kotiin. Koti tuntui tyhjältä ja mieli haikealta.
 
Minulla oli päiväkodissa työskennellessäni suunnitelmia ja haaveita siitä, mitä haluaisin vielä opiskella ja tehdä työelämässä. Olin jo hakenut yliopistoon jatko-opintoihin, mutta siirsin opintojen aloittamista tuonnemmaksi. Kaikki nämä haaveet hajosivat onnettomuuden tullessa. Piti alkaa rakentamaan uudenlaista asennoitumista tulevaisuuden suhteen. Tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli oman heikentyneen toimintakyvyn ylläpitäminen ja mahdollinen kuntoutuminen.


 
Kesän loppupuolella kaverini tekivät Facebookissa päivityksiä loman loppumisesta ja työn tai opiskelun alkamisesta, osa haikeana ja osa innoissaan uusista mahdollisuuksista. Minä mietin, miten saan oman aikani vietettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Kuntoutuskäynnit fysioterapiassa ja neuropsykologisessa kuntoutuksessa loivat pohjan viikko-ohjelmaani. Niiden lisäksi oman henkilökohtaisen avustajani kanssa sovimme päivät, milloin teemme yhdessä erilaisia askareita, joita en ilman apua enää pysty tekemään. Samalla kapinoin mielessäni tätä kuviota. Paljon mieluummin olisin itse työskentelemässä toisten hyväksi kuin joutuisin avun tarvitsijaksi. Kapinointi ei ole auttanut, on pitänyt nöyrtyä tähän. Ja samalla on pitänyt etsiä mielekästä asennetta tällaiseen ”slow-lifeen”, hitaaseen elämään.
 
Syksyllä pääsin pitkästä aikaa niskavammakuntoutukseen Helsinkiin. Tuntui hyvältä, kun sai tavata osaavia ammattilaisia, jotka tiesivät hyvin tilanteeseeni liittyvät terveydelliset ja taloudelliset haasteet. He osasivat nähdä hymyni taakse kätkeytyvän kivun ja kärsimyksen ja silti heillä oli taitoa kannustaa eteenpäin. Tuli turvallinen olo. Kuitenkin oma hauraus tuntui kipeältä. Miksi minun pitikään menettää terveyteni? Eikö minusta olisi enemmän hyötyä työelämässä?
 
Ensimmäisen kuntoutuspäivän tapaamisten päätyttyä menin kävelylle läheiseen Keskuspuistoon. Ohitseni viiletti urheilullisia ihmisiä lähes ruuhkaksi asti. Osa heistä juoksi, toiset taas pyöräilivät vauhdilla pitkin metsäteitä. Toisten vauhtia katsellessani huomasin omien askeleideni haurauden. Vasta sitten tuli itku. Ensin yksittäiset kyyneleet vierivät poskiani, kohta niille ei ollut tulla loppua.
 
Havahduin viereltäni kuuluvaan tsäksättävään ääneen. Etsin katseellani lähiympäristöä ja huomasin oravan aivan lähioksalla napittamassa minua katseellaan ystävällisesti. Pysähdyin ja katselimme toisiamme pitkän aikaa. Lopulta se huiskautti häntäänsä ja jatkoi matkaansa. Joku minutkin huomasi täällä suurkaupungin sykkeessä!
 
Kuntoutusjakson jälkeisenä viikonloppuna kävin taas Helsingissä, tällä kertaa rauhanyhdistyksen keskusteluillassa. Istahdin salin takaosaan nuorimman lapseni kanssa ja kohta viereemme tuli myös vanhin lapseni, joka oli jo muuttanut pois kotoa. Tuntui hyvältä istua siellä yhdessä. Kuuntelimme alustusta, joka käsitteli suhtautumista lähimmäisiin ja myös pakolaiskriisiin. Raamatun esimerkkien pohjalta kuulimme, miten meidän on hyvä suhtautua toisiin ihmisiin arvostaen ja mahdollisuuksien mukaan auttaen. Keskustelupuheenvuoroissa kuulimme esimerkkejä siitä, miten eri ihmiset olivat kokeneet tilanteita, joissa he olivat kohdanneet muualta maailmasta Suomeen tulleita ihmisiä.
 
Mieleeni nousi vahvasti oma muistoni siltä ajalta, kun työskentelin pääkaupunkiseudulla päiväkodissa, jossa oli paljon maahanmuuttajaperheiden lapsia. En kuitenkaan rohjennut mennä salin eteen käyttämään puheenvuoroa, mutta voisin tässä lyhyesti kertoa siitä muistosta. Silloiseen työyhteisööni kuului suomalaisten työkavereiden lisäksi naisia eri maista ja eri uskonnollisista taustoista. Lasten ollessa päivälepohetkellä oli ghanalainen nainen yhdessä huoneessa lukemassa ääneen Raamattua ja seuraavassa huoneessa oli somalinainen pitämässä omaa rukoushetkeään Mekkaan päin kumartuneena.
 
Meillä oli monia mielenkiintoisia keskusteluja näiden naisten kanssa työn ohessa. Kyselin heidän tavoistaan ja näkemyksistään ja heitä kiinnosti myös tietää minun taustoistani, kun he kuulivat, että olin ison perheen äiti ja minulla on erilainen usko kuin valtaosalla suomalaisista. Jossain vaiheessa keskustelua somalinainen totesi, että ”meillähän on melkein samanlainen usko”. Minua ihmetytti, koska itse koin islaminuskon ja kristinuskon aika erilaisiksi.

Kysyin häneltä, mitä heidän uskontonsa opetti Jeesuksesta. Nainen vastasi, että Jeesus oli profeetta Muhammedin jälkeen seuraavaksi tärkein profeetta. Kysyin häneltä lisäksi: ”Miten teidän uskonnossanne opetetaan ja toimitaan, jos ihminen tekee väärin eli syntiä?” Nainen vastasi, että jos ihminen varastaa, niin hän menettää kätensä ja jos tekee aviorikoksen, niin voi olla, että menettää myös henkensä. Kerroin naiselle, että me uskomme Raamatun mukaan niin, että Jeesus oli Jumalan poika ja eli koko elämänsä tekemättä yhtään syntiä. Hän kuoli ristillä ja sovitti meidän syntimme. Meidän ei tarvitse kuolla syntiemme tähden, vaan saamme Jeesuksen sovitustyön kautta uskoa ne anteeksi ja olla taas vapaita. Nainen kuunteli ihmeissään.
 
Jatkoin keskustelua kysymällä, miten heillä opetetaan avioliitosta. Nainen vastasi, että miehellä voi olla 1-4 vaimoa, mutta naisella voi olla vain yksi aviomies. Kerroin, että Raamatun opetuksen mukaan, kun mies ja nainen avioituvat, niin he ovat yhdessä kuolemaan asti. Miehellä on vain yksi vaimo ja naisella vain yksi mies. Nainen oli entistä hämmästyneempi. Hän totesi: ”Kyllä teillä on hyvä usko!”
 
Keskusteluillassa nuo muistot työelämästä nousivat voimakkaasti mieleeni. Tuli kiitollinen mieli menneistä kokemuksista. Kotimatkalla mietin, että elämäni on sittenkin ollut aika rikasta erilaisine vaiheineen ja kohtaamisineen. Päiväkotityössä pääsin jakamaan hyvin läheltä erilaisten ihmisten ja perheiden arkea. Ehkä voin niitä kokemuksia vielä jossain vaiheessa hyödyntää esimerkiksi vapaaehtoistyön puitteissa.
 
Jäin vielä miettimään sitäkin, miten voimakasta ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta sain kokea näiden muualta Suomeen tulleiden naisten kanssa. Kukaan ei ollut toista parempi tai huonompi, vaan kaikilla oli jotain annettavaa yhdessäoloon ja yhteisiin keskusteluihin. Saimme olla lähimmäisiä toisillemme, vaikka meillä oli erilainen usko.
 
Kotiin palatessani tunsin kiitollisuutta siitä, että saan tällaisena heikkonakin kuulua tähän Jumalan lasten joukkoon. Vaikka Jumala on koetellut minua ja perhettäni monella tavalla, niin silti olemme saaneet kokea myös Jumalan siunausta elämässämme. Monesti vaikeana ja ahdistavana hetkenä olen tuntenut Jumalan läsnäolon ja lohdutuksen. Hän ohjaa elämäämme ja näkee askeleemme syntymästämme aivan elämämme loppuun saakka. Hän tietää, miksi minunkin on pitänyt nämä vaiheet kokea ja raskaat askeleet kulkea. Ehkä minun elämälläni on joku muu tarkoitus kuin työelämän haasteet ja suoritukset. Kunpa osaisin siitäkin kiittää ja iloita. Elämän lahjasta.


 

Vanhemmat

Uudemmat

Raija Vesterinen

Elämä ei mene aina omien suunnitelmien mukaan. Muutama vuosi sitten sain vuosien pätkätöiden ja äitiyslomien jälkeen lastentarhanopettajan viran ja suunnittelin samalla jatko-opintoja erityispedagogiikan parissa. Arkemme oli kiireistä seitsemän lapsen kanssa, kun mieheni ja minä kävimme töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa ja mies vielä opiskeli siinä rinnalla. Kun nuorin lapsistamme oli 1,5-vuotias, sattui tapaturma, jossa sain pysyvän niskanretkahdus- ja aivovamman. Elämä pysähtyi, mutta arkea oli silti jatkettava. Erilaista se oli kuin ennen, mutta vahva tunne hyvän Jumalan johdatuksesta on kulkenut mukana tähän asti.

Vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot eivät enää kulu viikonloppuja odotellessa, vaan muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus ja sen monivivahteiset ilmiöt, odottamaton kohtaaminen ystävän tai tuntemattoman kanssa, arjen hauskat sattumukset. Eripuraakin tulee toisinaan ja vaikeita koettelemusten kausia, mutta niihin ei haluta jäädä rypemään. Silti ne jotenkin korostavat hyvien asioiden merkitystä. Onni ei ole itsestäänselvä asia.

Tulen blogiteksteissäni kuvaamaan elämän eri ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta, valon kulkiessa mukana. Toisinaan saatan viedä lukijat hiljaiselle luontoretkelle, joskus taidenäyttelyyn tai hyvän musiikin äärelle. Ehkä kerron viikottaisesta tapaamisestani muistisairaan ystäväni luona vanhainkodissa tai muusta syvälle menevästä kohtaamisesta arjen ja juhlan keskellä. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa, mutta eiköhän toisinaan tule lähdettyä myös vähän etäämmälle. Tervetuloa mukaan!

raija.vesterinen@kolumbus.fi

Raija Vesterinen

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi