Lauantai 17.11.2018
"
"He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." Luuk. 20:36

Tässä ja nyt

17.2.2017 06:15 | Raija Vesterinen
Kuljen keväisenä päivänä lapseni kanssa joenrantaan. Lapsi kertoilee taukoamatta omia juttujaan ja havaintojaan ympäristöstä. Olen väsynyt, joten annan osan jutuista mennä ohi enkä jaksa niihin vastailla. Pääsemme rantaan. Otan muutaman kuvan ja aion jatkaa matkaa. Lapsi kuitenkin päättää jäädä vielä rantaan touhuamaan. Hieman vastahakoisesti jään itsekin, vaikka mieli tekisi jo eteenpäin.
 
Lapsi löytää keppejä, kiviä ja muita tärkeitä asioita ja rakentelee rantahiekalle asetelman. Samalla hän hihkuu innosta ja kasvot loistavat. Hänellä ei ole kiire mihinkään. Havahdun omista mietteistäni ja seuraan lapsen touhuja. En voi olla hymyilemättä lapsen innostukselle. Ilo tarttuu minuunkin ja yhtäkkiä huomaan, että eihän tässä ole mihinkään kiire. Jäämme rantaan pitemmäksi aikaa. Alan huomata, että aurinko paistaa jo lämpimästi ja linnut laulavat. Kuin humahduksena huomaan, että elämä on tässä ja nyt. Huolet ja kipu haihtuvat mielestä, ainakin hetkeksi.
 

 
Myöhemmin niskavammakuntoutusjaksolla teimme ryhmässä harjoituksia, joilla pyrittiin juuri tuohon samaan olotilaan; hetkessä elämiseen. Kuulin, että tälle toimintamallille on olemassa hieno nimikin: mindfulness. Meidän piti sulkea silmämme ja ottaa tuntumaa maaperään, jonka päällä seisomme ja eri aisteilla pyrkiä hahmottamaan ja aistimaan kehoamme, hengitystämme ja ympärillämme olevaa tilaa. Lisäksi piti kuvitella erilaisia arkisia tilanteita ja käydä niitä yksityiskohtaisesti läpi. Kuvittelimme mielessämme esimerkiksi ruokailutilanteen, jossa ensin tutkittiin syötävä annos ja käytettävät ruokailuvälineet katselemalla, tunnustelemalla ja haistelemalla. Sitten laitoimme kuvitteellisesti ruokaa suuhun ja mietimme miltä se tuntuu ja maistuu ja miten ruoka ravitsee kehoamme. Ensin tuntui oudolta tehdä tällaisia asioita, mutta harjoitusten edetessä niiden avulla oppi kyllä aistimaan asioita herkemmin kuin ennen. Samalla harjoituksissa pyrittiin tunnistamaan ja hyväksymään kaikenlaisia tunteita.
 

 
Noita harjoituksia tehdessäni muistin tuon alussa kuvaamani tilanteen ja mietin, että lapsi osaa hetkessä elämisen taidon ihan luonnostaan. Lapsi kulkee ja touhuaa usein kaikki aistit avoimena sekä huomaa ympäristöstään usein herkemmin erilaisia asioita kuin me aikuiset. Olen usein miettinyt, missä vaiheessa tuo aistiminen ja innostuminen alkaa hiipua? Miksi isommat ihmiset niin harvoin osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä kaikilla aisteilla? Sitäkin olen miettinyt, että onko aikuisen välinpitämättömyys tai passiivisuus heikentämässä kasvavan lapsen kykyä tutkia ja innostua?
 

 
Muistan elävästi tilanteen, kun olimme lasten kanssa kävelemässä alkukesän leppeässä säässä. Peipposet ja muut linnut laulaa lurittelivat ympäröivissä puissa ja pensaissa. Pieni poikamme kuunteli tuota ja totesi: ”Linnut laulaa kyllä paljon paremmin kun ihmiset!” Myöhemmin tämä sama poika tuumasi: ”Nuotin vieressä on enemmän tilaa kun nuotin sisällä.” Tällaiset oivallukset ovat ilahduttaneet ja tuoneet omaankin ajatteluuni uusia ulottuvuuksia. Erityistä tukea tarvitseva lapsi on usein hellyttävä ja asioita herkästi kokeva. Olen huomannut, että lapsi korvaa moninkertaisesti sen työn ja vaivan, mitä lapsia saadessa ja kasvattaessa joutuu kokemaan.
 
Vaikka työelämästä ulkopuolelle joutuminen on usein tuntunut kipeältä, niin olen oppinut huomaamaan sen hyvätkin puolet. Nyt minulla on aikaa olla läsnä ja ihmetellä Jumalan luomistöitä. Lapset ovat opettaneet minulle myös asioiden tärkeysjärjestystä monella tavalla. Kun olen tuskaillut talon sekaisuutta ja sotkuisuutta, niin lapset ovat muistuttaneet, että ”mitä sillä on väliä, jos on vähän sotkua”. Enää minulla ei tule stressattua tekemättömillä kotitöillä niin paljon kuin ennen. Jos mieheni on pitempään poissa kotoa, niin saatamme lähteä lasten kanssa päiväksi meren rantaan retkeilemään ja kalastamaan sen sijaan, että jäisin päiväksi hääräämään kotitöitä. Aiemmin olisin saattanut kokea tästä syyllisyyttä, mutta nykyään tulee arvioitua asioiden priorisointia toisella tavalla.
 


Parin viime vuoden aikana olen myös huomannut erään ikävän asian, joka on haitannut kykyä elää ja aistia tätä hetkeä. Kännykän käyttö on lisääntynyt ainakin meidän perheessämme huomattavasti, ja siihen jää lapsi ja aikuinen helposti ”koukkuun”. Erilaiset pelit ja sosiaalisen median sovellukset ovat alkaneet valtaamaan yhä enemmän aikaa ja huomiota. On ollut pelottavaa ja harmittavaa havaita, miten voimakas on tuollaisen laitteen valta ja miten vaikeaa on keskittyä tähän hetkeen ilman mitään laitteita. Tässä asiassa olen joutunut taistelemaan ja pyrkinyt etsimään keinoja löytää uudestaan taito kohdata ihmiset ja tilanteet aidosti, ”face-to-face”, kasvoista kasvoihin. ”Kännykkävierotuksessa” olemme uudelleen alkaneet pelaamaan lautapelejä, lukemaan kirjoja, järjestämään piirustuskilpailuja ym. Tämä vierotus on vielä vaiheessa, mutta toivottavasti jossain vaiheessa pääsisimme vahvemmaksi kuin nuo koukuttavat laitteet.
 
Lapsilta olen saanut oppia myös uskomisen asioissa. Minun ei tarvitse murehtia eilisiä eikä huolehtia huomisesta. Riittää, kun tässä ja nyt saan uskoa omat syntini anteeksi. Saan rukoilla Jumalalta varjelusta ja siunausta elämääni. Silloin ei tarvitse mitään pelätä, vaan saan lapsenkaltaisesti iloita elämästä.
 
”Niin usein lapsi uskomaan
opettaa myöskin meitä,
ja leikeissänsä hänellä
on luonaan enkeleitä.
 
Oi, jospa uskoisimmekin
vain lapsenmielisesti
ja lapsen lailla luottaen
näin yksinkertaisesti.
 
Niin tätä, Herra, kirkasta
taas valtakunnassasi
ja pidä lapsen paikalla
myös meitä ominasi.
 
Kun Isän kasvot uskossa
Jumalan lapsi kohtaa,
avoinna silloin taivas on
ja kirkkautta hohtaa.
 
Myös hetkiin epäilystenkin
tuo taivaan valo loistaa.
Se kuormiamme huojentaa
ja murheitamme poistaa.
 
Niin lasten tavoin uskoa
ja iloita me saamme.
me Isän käteen tartumme,
turvaamme Jumalaamme.”  (Sl 134) 
 

Vanhemmat

Uudemmat

Raija Vesterinen

Elämä ei mene aina omien suunnitelmien mukaan. Muutama vuosi sitten sain vuosien pätkätöiden ja äitiyslomien jälkeen lastentarhanopettajan viran ja suunnittelin samalla jatko-opintoja erityispedagogiikan parissa. Arkemme oli kiireistä seitsemän lapsen kanssa, kun mieheni ja minä kävimme töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa ja mies vielä opiskeli siinä rinnalla. Kun nuorin lapsistamme oli 1,5-vuotias, sattui tapaturma, jossa sain pysyvän niskanretkahdus- ja aivovamman. Elämä pysähtyi, mutta arkea oli silti jatkettava. Erilaista se oli kuin ennen, mutta vahva tunne hyvän Jumalan johdatuksesta on kulkenut mukana tähän asti.

Vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot eivät enää kulu viikonloppuja odotellessa, vaan muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus ja sen monivivahteiset ilmiöt, odottamaton kohtaaminen ystävän tai tuntemattoman kanssa, arjen hauskat sattumukset. Eripuraakin tulee toisinaan ja vaikeita koettelemusten kausia, mutta niihin ei haluta jäädä rypemään. Silti ne jotenkin korostavat hyvien asioiden merkitystä. Onni ei ole itsestäänselvä asia.

Tulen blogiteksteissäni kuvaamaan elämän eri ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta, valon kulkiessa mukana. Toisinaan saatan viedä lukijat hiljaiselle luontoretkelle, joskus taidenäyttelyyn tai hyvän musiikin äärelle. Ehkä kerron viikottaisesta tapaamisestani muistisairaan ystäväni luona vanhainkodissa tai muusta syvälle menevästä kohtaamisesta arjen ja juhlan keskellä. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa, mutta eiköhän toisinaan tule lähdettyä myös vähän etäämmälle. Tervetuloa mukaan!

raija.vesterinen@kolumbus.fi

Raija Vesterinen

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi