Joulutoive

Valo vaihtuu vihreäksi. Kävelen lumisen suojatien yli jatkaen matkaani keskustaan vievää jouluvaloin koristeltua mukulakivikatua pitkin. Kääntyessäni kadunkulmassa liityn kulkemaan eteenpäin muiden ihmisten joukossa, jossa jalat rummuttavat tasaisesti kiireen määrittämällä tahdilla. Näen omien, vakavien kasvojeni heijastuvan peilikuvana jouluisen askartelukaupan ikkunasta. Kaduilla juoksentelee tontuiksi pukeutuneita lapsia ja kuulen ympärilläni joululaulujen soiton. Joulukoristeiden suuresta määrästä huolimatta oma joulumieleni tuntuu olevan kaukana, levottoman oloni kahlitsemana.

Käytyäni muutamassa kaupassa päädyn tunnelmallisen näköisen kahvilan eteen. Vanhan, tummapuisen oven päällä oleva kello kilahtaa hiljaisesti astuessani sisään. Olen saavuttanut jo matkani päätarkoituksen: ostaa joululahjat sisaruksille ja muutamalle ystävälle. Mitä minä itse haluaisin joululahjaksi? Selaan valmiiksi kirjoittamaani joululahjalistaa ja lisään sinne muutaman jutun, joka on tullut mieleen kaupassakäynnin lomassa. Olisihan niitä toiveita monia.

Tuntiessani pienen tönäisyn olkapäässäni käännyn nopeasti ympäri. Näen vanhan ystäväni tutut kasvot edessäni.

– Moi, hän sanoo iloisesti.
– Mitä sinä täällä teet?

– Ostin muutamia joululahjoja, sanon ja osoitan joulupapereihin käärittyjä ostoksiani.
– Oon muuten miettinyt niin monta kertaa, että olisi kiva nähdä.

Edellinen kerta oli vähän sen jälkeen, kun olin kuullut hänen kieltäneen uskonsa, siitä oli jo puoli vuotta aikaa – liian kauan. Olisi pitänyt pitää enemmän yhteyttä.

– Mitä sulle kuuluu?

– Hyvää, hän sanoo nopeasti.
– Ei mitään kummempia, sellaista peruselämää vain. Koulua ja muita kiireitä. Mitä sulle?

– Ihan hyvää, tulin viikko sitten lomille opistosta. Tuntuu, että se on ollut just oikea valinta tähän kohtaan elämää. Muutenkin menee ihan hyvin, ei ole valittamista, vastaan.

– Ai niin joo, opistoon sitten menit, hän toteaa mietteliäästi.

Olimme joskus yhdessä jutelleet asiasta. Ystävänikin oli miettinyt opistoon lähtemistä, mutta päätyi menemään suoraan lukioon. Asiaan oli vaikuttanut luultavimmin keväällä tapahtunut muutto eri paikkakunnalle ja siellä uudet ystävät. Kesällä kuulin hänen ajautuneen pois uskosta.

– Niin, sanon pienen hiljaisuuden jälkeen.
– Tule käymään joskus opistolla, tai vaikka meillä nyt lomalla. Olisi kiva nähdä kunnolla pitkästä aikaa!

– Voisin tullakin, hän vastaa hymyillen. Katsotaan vaikka jos tammikuussa sopisi.

Lupaan lähettää hänelle seuraavana päivänä tarkemmasta päivästä viestiä.

– Moikka!

Halaamme pikaisesti ennen kuin lähdemme eri suuntiin.

Lumi narskuu kenkieni alla, kun saavun kotipihaan bussiasemalta. Pihaan pystytetyn kuusen valot luovat tunnelmaa hämärään lähettäessäni joulutoiveeni rukouksena ilmaan. Tähdet tuikkivat pimeällä taivaalla tuoden jouluterveisiä jokaiselle.

K.K.