Perjantai 19.7.2019
"
Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: "Minä voitin hänet", ettei vastustajani saisi iloita tappiostani. Ps. 13:4-5

Mietteitä kotimaasta ja välitilasta

15.12.2018 06:41 | Sarianna Suominen
Jos maatamme ei rakenna
Jumala, auttajamme,
niin työmme tyhjiin raukeaa,
me turhaan harrastamme.
Se minkä ihmisvoima loi,
ei koskaan täällä kestää voi,
jos tuki Herran puuttuu. 


On itsenäisyyspäivän aamupäivä. Istun junassa. Tutut maisemat vilistävät silmieni ohi tarmokkaan Pendolinon kuroessa kilometrejä umpeen kiihtyvällä tahdilla. Olen matkalla entiseen kotikaupunkiini. Sitä ajatellessani vatsassani lentelee onnellisia perhosia, ne lepattavat odottavasti. 

Olotilani tällä matkalla on kuin viime vuosien elämäntilanteeni. Välivaihetta. Tasan kolme vuotta sitten lähdin perheeni kanssa ulkomaille ajatuksena viipyä siellä useampia vuosia. Elämäntilanteiden muutoksessa taivuimme kuitenkin palaamaan Suomeen jo ennakoitua aiemmin. 

Oli kaikille perheenjäsenille arvokas kokemus saada asua ulkomailla ja sisäistää sikäläisiä tapoja ja tottumuksia. Se oli mainio näköalapaikka myös tarkastella omaa kotimaata Suomea etäältä. Pienet ja arkiset asiat nousivat keskusteluissa arvokkaaseen asemaan. Moni itsestäänselvyys todentui käytännön tasolla kiitollisten ajatusten kohteeksi. Turvallisuus. Jokamiehen oikeus. Joukkoliikenteen helppous. Kouluruokailu. Lista on pitkä. 

Suomi pitää huolta omistaan. Mielessäni tosin protestoin, että joskus jopa liiallisuuksiin asti, niin että joku saattaa passivoitua jopa tahtomattaan ja elää sosiaaliturvan suojassa aivan kuin vahingossa. Mutta kaiken kaikkiaan Suomi on tavattoman hieno kotimaa.

Suomessa on asiat hyvin. Jokapäiväinen leipämme tarkoittaa monelle meistä samaa kuin jokapäiväinen yltäkylläisyytemme. Ylenpalttinen hyvinvointi saattaa vääristää asioita mielessäni. Tänä syksynä olen yllättänyt itseni usein haaveajattelemasta ja kurkottelemasta aivan kuin oman elämäni ulkopuolelle. Sinne oman reviirini ja kotiaidan toiselle puolelle, jossa kuvittelen olevan jotain isompaa, jotain vieläkin ihanampaa ja – niin no, jotain parempaa. Mikä sitten on sitä parempaa? Suuremmat huoneet? Korkeampi katto? Uudenkarheampi auto? Kun on koti ja katto pään päällä, ruokaa riittämiin, sopivan kokoinen paikka yhteiskunnan jäsenenä ja läheisiä ihmisiä, niin on siinä yhdelle ihmiselle kylliksi. Enemmän kuin riittämiin. 

On hyvä keskittyä siihen mitä on. On rikkautta nähdä kauneutta elämän pienissä ja arkisissa asioissa. Aamukahvin autuus. Auton onnistunut käynnistys kovallakin pakkasella. Kodin  pikkusaunan terapeuttiset löylyt. Ohimennen saatu halaus omalta perheenjäseneltä. 

On turvallista rukoilla taivaan Isältä johdatusta omaan elämään, kun itse ei tarkalleen tiedä, mihin suuntaan lähtisi seuraavaksi. Minä olen Suomeen muuttamisen jälkeen liittänyt asumiseen liittyvät toiveet iltarukoukseeni kerta toisensa jälkeen. Itse en ole osannut suunnitella, onko nykyinen asuinpaikkakuntamme pysyvä. Lasten takia tosin olen ajatellut, että pysyvyys on monien muuttojen jälkeen tärkeä asia. Oma toiveeni on ollut, että saisimme runsaasti enemmän tilaa elämiseen. 

Taivaan Isä kuulee pyyntöni. Asumiseen liittyvät asiat järjestyvät kärsivällisen odotuksen jälkeen. Jokin välitila loppuu, kun jouluksi muutamme uuteen kotiin vain muutaman kilometrin päähän nykyisestä asunnostamme. Talo tuntuu heti kutsuvalta ja meille sopivalta. Onnellisena olen jälleen kerran pakannut elämämme lähikaupasta haettuihin banaanilaatikoihin. Laskostanut, rullannut ja pehmustanut. Ne rikkimenevätkin suojannut kolhuilta muutossa. Ajatuksissani olen samalla siirtynyt kohti uutta kotia ja suunnitellut joulua. 

Juna pysähtyy pääteasemalle. Tuttu asemarakennus seisoo omalla paikallaan, vaikka dynaaminen kaupunkirakentaminen on muuttanut sen lähiympäristön lähes tunnistamattomaksi. Rauhanyhdistyksen punaisten tiiliseinien tuttu näky aiheuttaa liikutuksen hyökyaallon sisimmässäni. Kodikas entinen kotisiionini. Eteisaulassa lukuisia tuttuja kasvoja. Ystäviä. Perhosparvi mahassani lehahtaa lentoon ja sydän lämpenee. "Jumalan terve, pitkästä aikaa", tervehdimme ja halaamme toisiamme. On hyvä olla.

Tässä viime viikkojen prosessissa on jotain samaa kuin silloin, kun kolme vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen tekstini tähän Päivämiehen blogiini. Samaan aikaan kotimme irtaimistoa sullottiin valtamerikonttiin ulkomaanmuuttoihin erikoistuneen muuttofirman toimesta. Oivallan, että vaikka jokin ympyrä sulkeutuu kirjoittaessani nyt viimeistä blogiteksiäni tänne palstalle, niin toiveikas taivallukseni jatkuu. 

Olen matkalla, ja harras toiveeni on kerran päästä taivaaseen. Siionin kevät -lehdessä oli vuosia sitten koskettava kertomus suloisesta Joosua-pojasta. Hän sanoi, että täällä maan päällä olemme vähän niinkuin mökillä, mutta oikea kotimme on taivaassa. Tuon ajatuksen pohjalta olen alkanut ajatella, että välitila onkin ihan hyvä paikka. Se on minulle sopiva paikka tässä elämässä, jota nyt elän. 

Kiitos sinulle, joka tätä luet. Kiitos sinulle, joka olet ottanut olkapäästäni kiinni ja kertonut lukevasi tekstejäni. Kiitos sinulle, joka olet kapsahtanut kaulaani ja antanut myönteistä palautetta vaikeaksikin kokemistani asioista, joita olen blogikirjoituksessani käsitellyt. Kiitos vertaistuesta te mainiot blogistikollegat, joita olen koulutuksissa tavannut ja kiitos Päivämiehen verkkolehden toimitukseen kirjoittamisen tukemisesta. Kiitos perheelleni, joka on antanut aihetta ja aikaa kirjoittamiselle. Kiitos ystäville, jotka ovat kommentoineet tekstejäni. Suurin kiitos taivaan Isälle. Uskon, että hän on nähnyt, miten omaa uskoani vahvistavaa tämä kirjoitusprosessi on minulle ollut ja miten paljon se on minua vahvistanut. 

Lähesty, Herra laupias,
kansaamme armossasi.
Suo meidän, Kaikkivaltias,
säilyä turvissasi.
Jos sinulta on siunaus,
ei estä meitä heikkous,
vaan työmme tehdä voimme. 


(Virsi 582: 1,8.)

 

Vanhemmat

Sarianna Suominen

50+ vuotta, 1 aviomies ja 9 lasta. Elämää Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Uusi kotipaikkakunta Hyvinkää. Uskomisen kallis aarre löytyi aikuisiällä. Kirjoitan tuokiokuvia elämästä ison perheen äitinä, erityislapsen äitinä, työssäkäyvänä äitinä ja siitä, miltä tuntuu paluumuutto Suomeen, kun puoliso on yhä töissä meren takana. 

sarianna.suomi@gmail.com

Sarianna Suominen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi