Tiistai 20.11.2018
"
Hyvä on sen osa, jota sinä, Herra, kasvatat ja jolle sinä opetat lakiasi. Pahana päivänä sinä varjelet häntä, kun hauta jo aukeaa sille, joka rikkoo lakiasi. Ps. 94:12-13

”On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain”

20.5.2016 06:37 | Sirkka Junttila
Kesäiset heleät laulut risteilevät mielessäni. On ollut niin kauniita ja lämpimiä päiviä, vaikka ei tätä vielä kesäksi voi sanoa. Mutta linnut pitävät jo konserttejaan aamuaikaisesta myöhään yöhön. Niillä on pesänrakennuspuuhat täydessä käynnissä. Eikä siinä joudeta aina valitsemaan rauhassa pesän paikkaa, joskus se tehdään aika huteralle ja vaaroille alttiille paikalle.
 
Kun aamulla malttaa jättää sängyn ja lähteä lenkille, sitä ei tarvitse katua. Keväiset aamut ovat sanomattoman ihania. Sydän iloitsee, ja saa voimia päivän töihin. Silloin ei ole kiirettä mihinkään. Voi nauttia luonnon rauhasta ja siirtyä sitten vähitellen vaikkapa kirjoittelemaan tai muihin pieniin askareihin. Kun ei ole pakollisia puuhia, voi järjestää työnsä, miten haluaa. Kunnosta tietysti pitää huolehtia. Tiedetään, että liike on lääkettä – ja miksipä ei kävelisi välistä vähän rivakammin.
 
Ikkunalla pelakuut tuuhettuvat ja kukkanuppuja alkaa pian tulla. Minulla on sinikukkainen ja punakukkainen sineraaria ikkunalaudalla. Toivottavasti osaan hoitaa niitä, että menestyvät. Ulkona vuodesta toiseen mullasta nousevat monivuotiset kukat ovat suuri Jumalan luomistyön ihme! Kyllä luonto on ihmeellinen. Silmut ovat talven umpijäässä, kevään koittaessa ne alkavat turvota ja kohta ne kukkivat.
 
Kun olin työelämässä, olivat aamut tosissaan kiireisiä. Lapset piti huolehtia kouluun aikanaan. Ei siinä työhön lähtiessä kerinnyt paljon peiliin katsoa. Vähän hiuksiaan sipaisi. Aamutoimet piti tehdä nopeasti, ja heti taipaleelle. Nyt pukeminenkin käy hitaasti, ja varsinkin kun on sovittu joku aikataulu, on varattava vaatteet ajoissa päälle, ettei vaan kenenkään tarvitse odottaa. Luulevat pian hitaaksi. Näin se kaikki muuttuu.
 
Kevät on toivon aikaa. Se on nuoruuden ja rakkauden aikaa. Tiedän, että tänä kesänä on tulossa lastenlasten häitä ja ristiäisiä. Ne ovat mukavia juhlia. Parhaita silloin, kun Jeesus on juhlaväen mukana juhlia siunaamassa. Ylioppilasjuhlat saadaan pitääkin mummulassa. Olemme kolme vuotta yhdessä opiskelleet aamupuuron voimalla. Nuoret ovat pitäneet mummua vireessä. Muitakin valmistujaisia ja rippijuhlia lienee odotettavissa.
 
Mieleeni nousevat ne toiveet, joita kevääseen ja nuoruuteen kohdistamme. Muistelkaapa, mitä kukin on tuossa elämänvaiheessa ajatellut ja suunnitellut. Koko elämä on edessä kaikkine mahdollisuuksineen. Mutta sittenkin, Jumala se on, joka meidän polkuamme johtaa suunnitelmistamme huolimatta. Hän tietää, mikä on meidän parhaaksemme. Voimme kädet ristien turvallisesti sanoa: Tapahtukoon sinun tahtosi, Jumala.

Tunnisteet:


kevät juhlat luonto

Vanhemmat

Uudemmat

Sirkka Junttila

Olen syntynyt Haapavedellä. Olin siinä onnellisessa asemassa, että sain käydä oppikoulua, mikä ei siihen aikaan ollut aivan tavallista. Elämäntyöni tein farmaseuttina Nivalan apteekissa. Ajat muuttuvat. Lapset tulevat ja menevät. Puolison kuolemastakin on jo yli kaksikymmentä vuotta. Olimme suunnitelleet yhteistä vanhuutta nauttiaksemme pitkän ja rasittavankin työuran jälkeen toistemme seurasta – mutta toisin kävi. Matkan oli jatkuttava ilman rakkaan puolison tukea. Taivaan Isä on kuitenkin johtanut hyvin elämääni. Ympärilläni on rakastavia, huolehtivia lasten perheitä ja ystäviä lähellä ja kaukana. Olen aina ollut ulospäin suuntautunut, ja olin kunnan luottamushenkilönäkin vuosia. Innostun milloin mihinkin projektiin, varsinkin jos näköpiirissä on heikompiosaisten ja kärsivien auttaminen. Sotaorvot ovat erityisen lähellä sydäntäni.

sirkka.junttila@kotinet.com

Sirkka Junttila

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Nuottivihko – Iloinen jouluretki

Lähde jouluiselle musiikkiretkelle! Retki alkaa joulun odotuksesta ja etenee jouluvalmistelujen kautta kohti aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Retkelle lähdetään perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa.

18 €

Katri Isopahkala ja Heli Säkkinen (toim.)

Siionin Joulu 2018

Siionin Joulu vieraili lampolassa seurailemassa lampaiden elämää. Lehden hartaustekstit kertovat Vapahtajasta, joka toi ihmisille rauhan ja vapauden. Sivuilta löytyy myös hiljaista puhetta joulusta ilman rakasta läheistä. Lisäksi lehti sisältää muun muassa käytännönläheisiä vinkkejä jouluaskareisiin.

7 €

Iloinen jouluretki, SRKCD-130

Lähde jouluretkelle perinteisten, uusien ja harvinaisempien tonttu- ja leikkilaulujen matkassa. Laulujen kautta edetään joulun odotuksesta kohti jouluvalmisteluja, aattopäivän jännitystä ja joulun suurta juhlaa. Tyttöjen ja poikien lauluryhmiä johtaa Ulla Metsänheimo. Pianoa soittaa Emilia Soranta. Lauluja säestetään myös monin muin soittimin. 

22 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi