Sunnuntai 18.8.2019
"
Jeesus sanoi: "Hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole." Luuk. 16:9

Juhlavalmistelujen aikaa

15.12.2016 06:24 | Sirkka Junttila
Elämme juhlavalmistelujen aikaa. Joulu on aivan tuossa tuokiossa tuvassa tai ainakin ulko-ovella. Jouluvalmistelut saattavat painaa mieltä, vaikka yrittäisimme vakuutella, että en paljon leivo enkä kaikkea siivoa. On ihmeellistä, miten paljon siivoamista löytyykin, vaikka ei aiokaan joka nurkkaa nuohota. Kotona tehdyt pullat, piparit ja leipä maistuvat kaikille. Erikoisesti muistan, miten vanhin tyttäremme koulusta palatessaan (oli ollut viikon pois kotoa) jo junassa kotimatkalla iloitsi ajatellessaan saavansa kohta äidin tekemää pullaa.  

Kotitekoiset lahjat kannattaa nostaa kunniaan. Joulukorttien askartelu on lapsista mieluista. Siinä ohessa on erikoisesti mummulla ja papalla mahdollisuus kertoa lastenlapsille joulun vietosta omassa lapsuudessaan. Samalla joulun kristillinen merkitys kirkastuu heille joululauluja kuunnellessa ja laulaessa. Kaikilla lapsilla ei ole lähellään omia isovanhempia. Olisikin elämän rikkautta, jos lähistön vanhuksista tulisi sellaisille varamummoja ja -pappoja. Siitä varmasti kaikki osapuolet nauttisivat. Ilo olisi moninkertainen.

Juhlavalmisteluihin lapset tulevat mielellään mukaan. Näin he saavat tuntea olevansa tarpeellisia. Niistä valmisteluistahan se tunnelma usein syntyy. Kodin joulun valmistaminen ja perheen iloksi rakkaudella tehty juhla lämmittää mielet. On ihana rauhoittua sitten nauttimaan yhdessäolosta ja läheisyydestä, kun on saanut käyttää omat lahjansa ja voimansa yhteiseksi hyväksi. 

Työssäni tuli työvuoro joskus joulun aattopäivinäkin. Silloin tahtoivat kodin aattotouhut mennä sekaisin. Eräänkin kerran lähtiessäni aattona aamulla töihin jäi keittiö siivoamatta ja kaikki sekaisin. Ehdin jo miehelleni valittaa, että tuleekohan nyt ollenkaan joulua, kun en ehdi enkä jaksa tehdä jouluvalmisteluita. Miehenikään ei ollut kotona, hän oli kovan pyryn takia joutunut auraamaan teitä. Illalla kotiin palatessani oli kaikki siivottu ja järjestyksessä. Voitte uskoa, miten se ilahdutti. Kymmenvuotias esikoinen nuorempien avustamana pelasti äidin ja koko perheen joulumielen. Oli antajan ja saajan iloa.

Joulujuhlia järjestetään kouluissa ja monet yhdistykset ja yhteisöt haluavat järjestää jäsenilleen juhlia ja lahjojakin. Eivät ne tontut ja leikit joulua pilaa, mutta muistavatko kaikki, että joulu ei ole tonttujen juhla, vaan se on Jeesuksen syntymäjuhla. Onhan sekin kaunista, kun työnantaja haluaa antaa alaisilleen lahjoja ja kiittää vuoden työstä. Mutta "muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden"?

Meidän mieliimme on syöpynyt hyvä tapa muistaa erikoisesti jouluna yksinäisiä ja niitä, jotka elävät taloushuolien keskellä. Muistan menneiltä ajoilta traagisia, karuudessaan kauniitakin selviytymiskertomuksia. Me elämme muuttuneessa ajassa, mutta edelleen on ympärillämme ihmisiä, jotka tuntevat yksinäisyyttä ja joilla ei ole ystäviä. Ehkä kukaan ei ole käynyt viikkokausiin.

Jeesus syntyi sairaiden, yksinäisten ja väsyneiden ihmisten valoksi ja turvaksi. Sellaisina kuin itsemme tunnemme saamme uskoa jouluvalmisteluissakin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja uskovaisin sydämin yhtyä kauniisiin joululauluihin, jotka meitä virkistävät ja vahvistavat.

"Oi joulun lapsi pieni, lahjoista ihanin, johdata mainen tieni sun luokses kotihin" (Sl 13:5, 2008).
 

Vanhemmat

Uudemmat

Sirkka Junttila

Olen syntynyt Haapavedellä. Olin siinä onnellisessa asemassa, että sain käydä oppikoulua, mikä ei siihen aikaan ollut aivan tavallista. Elämäntyöni tein farmaseuttina Nivalan apteekissa. Ajat muuttuvat. Lapset tulevat ja menevät. Puolison kuolemastakin on jo yli kaksikymmentä vuotta. Olimme suunnitelleet yhteistä vanhuutta nauttiaksemme pitkän ja rasittavankin työuran jälkeen toistemme seurasta – mutta toisin kävi. Matkan oli jatkuttava ilman rakkaan puolison tukea. Taivaan Isä on kuitenkin johtanut hyvin elämääni. Ympärilläni on rakastavia, huolehtivia lasten perheitä ja ystäviä lähellä ja kaukana. Olen aina ollut ulospäin suuntautunut, ja olin kunnan luottamushenkilönäkin vuosia. Innostun milloin mihinkin projektiin, varsinkin jos näköpiirissä on heikompiosaisten ja kärsivien auttaminen. Sotaorvot ovat erityisen lähellä sydäntäni.

sirkka.junttila@kotinet.com

Sirkka Junttila

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi