Keskiviikko 19.9.2018
"
Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Fil. 1:21

Suviseurojen järjestäminen on matka

2.6.2016 06:45 | Kohti suviseuroja
Kotiovellamme käytiin seuraavanlainen keskustelu reilut kaksi vuotta sitten. Keskustelukumppaninani oli silloin 9-vuotias oma rakas esikoispoikani Leevi.
– Mihin sää isi meet?
– Suviseurakokoukseen.
– Taas! Mitä järkeä, Suviseurathan ovat Torniossa vasta yli kahden vuoden kuluttua.
– No miten se pitäisi sinun mielestäsi mennä?
– No odottaa nyt ja sitten pari kuukautta ennen Suviseuroja alkaa rakentamaan.
 
* * *
 
Taitaa siitä olla viitisen vuotta aikaa, kun tallustelimme veljien kanssa pelloilla Tervolassa. Meitä oli Rovaniemeltä, Tervolasta, Keminmaasta ja Torniosta. Tutustuimme useaan alueeseen, mutta lopulta totesimme, että se näyttää olevan Luojan tahto, että Suviseurat järjestetään viimeiseksi tutkimallamme alueella, Tornion Liakassa. En muista noista hetkistä paljon, mutta sen muistan, että vuoden 2016 Suviseurat tuntuivat silloin kaukaisilta.
 
Kun kirjoittelen tätä blogitekstiä, Suviseurojen alkamiseen on reilut kuusi viikkoa. Viimeiset kaksi–kolme vuotta on ollut suunnittelun aikaa. Ensimmäinen vuosi keskittyi organisoitumiseen, jälkimmäisen puolitoista vuotta toimikunnat ovat suunnitelleet ja valmistelleet Suviseuroja kiihtyvällä vauhdilla. Viikko sitten lauantaina olivat ensimmäiset suuret talkoot, joihin väkeä saapui noin 250 henkilöä. Eilen talkoissa oli väkeä 290, ruokalassa syömässä käyneiden mukaan laskettuna.

 
Neljäntuhannen hengen isoteltta pystytetään taustalla näkyvän sinisen kontin etupuolelle.

Muutama viikko sitten ajelin seura-alueen halki. Vaikka kevään ensimmäisiä suuria talkoita ei ollut vielä järjestetty, alueella oli jo ryhmiä tekemässä erityisosaamista vaativia töitä, kuten sähkö-, LVI- tai viestiliikennetöitä. Pysäyttäessäni auton viestiliikenneporukan kohdalla, joka oli kiipeilemässä laittamaan kaiuttimia tolppiin, joku huikkasi, että ”Tuuhan Timppa kahville”. ”Ei kehtaa, enhän minä ole mitään tehnytkään”, yritin estellä. ”Ei se haittaa, tule silti!” Ryhmällä oli omat eväät matkassa, kahvit termospullossa. Siinä istuttiin ja poristiin mukavia. Keli oli mitä parhain.
 
Vähän aikaa sitten katsellessani seurakentälle nousevia rakenteita ajatukseni juoksivat kohta alkaviin seuroihin. Jos Jumala suo, seurat tosiaan ovat totta täällä Liakan pelloilla ihan pian. Täällä saa kaikua virvoittava sana rohkaisuksi matkalle, ja kutsua Jumalan valtakuntaan vielä kuulutetaan.


Taaimpana oleva myymäläteltta odottaa asiakkaita ja toimistoteltat organisaation työväkeä palvelutehtäväänsä.
 

Sitten mieleeni välähti suviseuramaanantai. Niin, jos seurat pian alkavat, se tarkoittaa, että seurat myös loppuvat. Olen loppujen lopuksi aika herkkä ihminen, joten mietin, että saattaa sitten olla tunteet pinnassa. Kyllä on paljon aihetta kiitokseen seurojen päättymisen hetkellä, mutta muistan myös rukoukseni viime vuosien ajalta. Jospa sitä saisi laittaa kädet ristiin seurojen päätyttyä ja kiittää Taivaan Isää siitä, että tähän asti on uskomassa varjellut, ja pyytää, että loppuun asti varjelisi.
 
Suviseurojen järjestämisestä usein puhutaan, että se on matka. Puhutaan myös, että työ antaa enemmän kuin ottaa. Olen kyllä kokenut samalla tavalla. Usein kokouksissa tai matkoilla puheenaihe vaihtuu maallisista järjestelyistä uskonasioihin. Olen kokenut, että olen saanut paljon rohkaisua ja virvoitusta uskonelämääni. Edelliset seurajärjestäjät ovat kehottaneet, että on hyvä valmistautua siihen, kun seurat loppuvat ja kokouksia ja yhteisiä talkoohetkiä ei enää ole. Tämäkin on varmasti totta. Antakoon Taivaan Isä meille voimia vielä loppusuoralle, ja näkeviä silmiä ja toisiamme tukevia käsivarsia myös seurojen jälkeiseen aikaan.


Ihanteelliset säät ovat suosineet suviseura-alueen rakentamista. Kentällä olevat koivut kasvattavat jo isoa lehteä.

Timo Huhtala
Tornion Suviseurojen päätoimikunnan varapuheenjohtaja

Kuvat: Suviseuratiedotus

Vanhemmat

Kohti suviseuroja

Miten suviseurakaupungin rakentaminen etenee? Millaisia kokemuksia työssä mukana olevilla organisaation toimihenkilöillä ja vastuuhenkilöillä on? Entä talkoolaisilla, valmisteluja seuraavilla eläkeläisillä, nuorilla tai muilla suviseurajärjestelyissä mukana olevilla? Näistä voit lukea tästä suviseurojen tiedotustoimikunnan kokoamasta suviseurajärjestäjien blogista.

Voit antaa kirjoituksista palautetta tiedotustoimikunnalle osoitteeseen info@suviseurat.fi

Kohti suviseuroja

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi