Perjantai 21.9.2018
"
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Ps. 86:11

Lupa väsyä

2.3.2015 06:04 | Tarja Pärn
Viime marraskuussa, eräänä maantai-iltapäivänä minä sain luvan. Syksy oli ollut harmaa, pitkä, yksinäinen ja uuvuttava. Olin sinnitellyt ja puskenut päin synkänharmaata vihmaa.  Mutta sinä maanantai-iltapäivänä minulle sanottiin, että pysähdy, sinulla on juuri nyt lupa. Saat olla väsynyt. Pyydä apua!  

Olin koko syksyn ajatellut, että jatketaan entiseen tapaan: käydään töissä, huolehditaan arjen sujumisesta ja mennään eteenpäin. Olin ollut hyvin päättäväinen ja luottanut jaksamiseeni, vaikka vaakakuppi ei pitkään aikaan ollut ollut tasapainossa. Puoliso kävi kaukana töissä. Omalla työpaikallani kohtasin vaikeita tilanteita. Tytär muutti toiselle paikkakunnalle. Poikaa kiusattiin koulussa. Taskussa kahisivat myös ne kipeät lapsuusmuistot, joita kannan mukanani. Ja minä ajattelin, että kyllä tämä tästä! Olenhan ennenkin ollut arjen sankari!

Kun vaakakuppiin tipahti teini-ikäisen poikamme sairastuminen, sinnittelin vielä pari kuukautta, ennenkuin tuli se marraskuinen maanantai ja sankaritarinalle päätöspiste, onneksi. Annoin itselleni luvan olla väsynyt. Omat voimat loppuivat. Alkoi toisenlainen tarina. Tarina päivistä, jolloin ei enää jaksakaan. Tarina päivistä, kun ei tarvitse jaksaa. Saa olla väsynyt. Saa rytmittää arkensa oman jaksamisensa askeliin ja mennä kuitenkin eteenpäin, hitaasti, Jumalaan turvautuen.

Kun aiemmin kerroin ympärilläni oleville ihmisille olevani väsynyt, sain monenlaisia neuvoja. Kaikki olivat varmaan hyvää tarkoittavia ja keskustelukumppanin omasta näkökulmasta hyvinkin toimivia, mutta omat aivoni viestittivät neuvoihin hätämerkkiä. Ei, en jaksa aloittaa säännöllistä lenkkeilyä juuri nyt. Ei, minua ei lohduta, vaikka kerrot muillakin olevan vaikeaa. (Jos vaikeuksien keskellä elävä olisi itse sen kertonut, olisin lohduttunut.) Ei, koen, että en kykene panemaan asioita toimivaan järjestykseen juuri nyt, kun jaksan ehkä vaivoin keittää lapsilleni ruuan ja selviytyä pienistä perusaskareista. Ethän sano, että yritä jaksaa. En jaksa yrittää.

Paras ja armollisin toteamus, josta alkoi uudenlainen jaksamiseni, oli tämä ystäväni lausahdus: Sinä saat olla väsynyt. Sanokaamme noita sanoja väsyneille, sillä väsyneitä on kaikkialla, ja saa ollakin. Sitähän elämä on, välissä jaksamme, välissä emme. Uskon, että Jumalalla on kuitenkin aina kädessään tulevaisuuden avaimet ja ovi voikin aueta aivan toiseen suuntaan kuin itse ajattelimme.

Väsymys on asia, jota tuskin kukaan haluaisi pitkäaikaiseksi asukkaaksi arkeen. Joskus se vain tulee, ja sen kanssa on opittava elämään.  Väittäisin, että se voi olla myös voimavara. Minulle väsymys on jo opettanut monia asioita. Nöyryyttä. Pysähtymistä. Asioiden uudelleenarvioimista. On ollut rikkaita ja hyviä keskusteluja ihmisten kanssa, joiden elämään on mahtunut vaikeita ja helppoja päiviä. Parhaita ovat olleet ne iltayön hetket, jolloin en ajatuskehäni pyörityksessä olekaan saanut unta. Olen kaivanut hyllystä valkoisen vihkiraamattumme. Miten hyviä sanoja sieltä on minulle ojennettu! "Minun voimani on heikoissa väkevä!"

Nyt kun kirjoitan tätä ensimmäistä blogiani Päivämies-lehteen, pelkään, että karkoitan lukijani tällä väsymystarinalla. Ehkä ajattelet, että tuota samaa taas, koko ajanhan puhutaan äitien väsymyksestä... Niin, ja esimerkiksi isien väsymyksestä ja yksinäisyyden kuormittavuudesta.

Lukijani, haluan kirjoittaa myös väsymisen armollisuudesta. Siitä, että väsyneenäkin ihminen on arvokas ja Jumalan työn välikappale. Kaikkea ei tarvitse jaksaa. Jokaisen elämäntilanne on erilainen. Tikkaat kaivonpohjalta ja sängyltä ylöspäin löytyvät. Huomisen voi aloittaa eri tavalla kuin ennen. Muutoksen ei tarvitse olla suuri. Voi mennä aamukahville talvisille portaille. Katsoa ikkunasta kauan. Voi jättää imuroimatta ja soittaa ystävälle. Lepo elvyttää.

Itse olen näillä uupumuksen tikapuilla alkanut jälleen kirjoittaa, olen löytänyt jälleen metsän vihreän oven, luonnon ja hiljaisuuden. Mennään eteenpäin, ei askelmittarin kanssa, vaan omassa tahdissa – toivon sauvaan nojaten!

Uudemmat

Tarja Pärn

Olen 53-vuotias nainen, äiti, vaimo, käsityöläinen ja opettaja. Istun elämän portailla ja katselen huomiseen. Mikä minua tänään ja huomenna kantaa? Läheiset ihmiset, muutama ystävä, luonto. Kirjat. Ilo kaikesta kauniista, jota elämä mukanaan synnyttää. Arki. Tämä vanha talo, koti, jossa asumme. Taide; ne kaikki ihanat kuvat. Musiikin voima. Usko, toivo ja rakkaus. Menneisiin vuosiin on mahtunut ilon kepeitä askelia ja verkkaista surussa vaeltamista. Kaikki askeleet ovat olleet tarpeen, ne ovat tuoneet näille portaille. 

Kirjoituksiani voi kommentoida osoitteeseen tarjatuulikkiparn@outlook.com.

Tarja Pärn

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi