Maanantai 9.12.2019
"
Kuule meitä, Israelin paimen, ilmesty kirkkaudessasi. Osoita voimasi, tule avuksemme. Ps. 80:2-3

Lupa väsyä

2.3.2015 06:04 | Tarja Pärn
Viime marraskuussa, eräänä maantai-iltapäivänä minä sain luvan. Syksy oli ollut harmaa, pitkä, yksinäinen ja uuvuttava. Olin sinnitellyt ja puskenut päin synkänharmaata vihmaa.  Mutta sinä maanantai-iltapäivänä minulle sanottiin, että pysähdy, sinulla on juuri nyt lupa. Saat olla väsynyt. Pyydä apua!  

Olin koko syksyn ajatellut, että jatketaan entiseen tapaan: käydään töissä, huolehditaan arjen sujumisesta ja mennään eteenpäin. Olin ollut hyvin päättäväinen ja luottanut jaksamiseeni, vaikka vaakakuppi ei pitkään aikaan ollut ollut tasapainossa. Puoliso kävi kaukana töissä. Omalla työpaikallani kohtasin vaikeita tilanteita. Tytär muutti toiselle paikkakunnalle. Poikaa kiusattiin koulussa. Taskussa kahisivat myös ne kipeät lapsuusmuistot, joita kannan mukanani. Ja minä ajattelin, että kyllä tämä tästä! Olenhan ennenkin ollut arjen sankari!

Kun vaakakuppiin tipahti teini-ikäisen poikamme sairastuminen, sinnittelin vielä pari kuukautta, ennenkuin tuli se marraskuinen maanantai ja sankaritarinalle päätöspiste, onneksi. Annoin itselleni luvan olla väsynyt. Omat voimat loppuivat. Alkoi toisenlainen tarina. Tarina päivistä, jolloin ei enää jaksakaan. Tarina päivistä, kun ei tarvitse jaksaa. Saa olla väsynyt. Saa rytmittää arkensa oman jaksamisensa askeliin ja mennä kuitenkin eteenpäin, hitaasti, Jumalaan turvautuen.

Kun aiemmin kerroin ympärilläni oleville ihmisille olevani väsynyt, sain monenlaisia neuvoja. Kaikki olivat varmaan hyvää tarkoittavia ja keskustelukumppanin omasta näkökulmasta hyvinkin toimivia, mutta omat aivoni viestittivät neuvoihin hätämerkkiä. Ei, en jaksa aloittaa säännöllistä lenkkeilyä juuri nyt. Ei, minua ei lohduta, vaikka kerrot muillakin olevan vaikeaa. (Jos vaikeuksien keskellä elävä olisi itse sen kertonut, olisin lohduttunut.) Ei, koen, että en kykene panemaan asioita toimivaan järjestykseen juuri nyt, kun jaksan ehkä vaivoin keittää lapsilleni ruuan ja selviytyä pienistä perusaskareista. Ethän sano, että yritä jaksaa. En jaksa yrittää.

Paras ja armollisin toteamus, josta alkoi uudenlainen jaksamiseni, oli tämä ystäväni lausahdus: Sinä saat olla väsynyt. Sanokaamme noita sanoja väsyneille, sillä väsyneitä on kaikkialla, ja saa ollakin. Sitähän elämä on, välissä jaksamme, välissä emme. Uskon, että Jumalalla on kuitenkin aina kädessään tulevaisuuden avaimet ja ovi voikin aueta aivan toiseen suuntaan kuin itse ajattelimme.

Väsymys on asia, jota tuskin kukaan haluaisi pitkäaikaiseksi asukkaaksi arkeen. Joskus se vain tulee, ja sen kanssa on opittava elämään.  Väittäisin, että se voi olla myös voimavara. Minulle väsymys on jo opettanut monia asioita. Nöyryyttä. Pysähtymistä. Asioiden uudelleenarvioimista. On ollut rikkaita ja hyviä keskusteluja ihmisten kanssa, joiden elämään on mahtunut vaikeita ja helppoja päiviä. Parhaita ovat olleet ne iltayön hetket, jolloin en ajatuskehäni pyörityksessä olekaan saanut unta. Olen kaivanut hyllystä valkoisen vihkiraamattumme. Miten hyviä sanoja sieltä on minulle ojennettu! "Minun voimani on heikoissa väkevä!"

Nyt kun kirjoitan tätä ensimmäistä blogiani Päivämies-lehteen, pelkään, että karkoitan lukijani tällä väsymystarinalla. Ehkä ajattelet, että tuota samaa taas, koko ajanhan puhutaan äitien väsymyksestä... Niin, ja esimerkiksi isien väsymyksestä ja yksinäisyyden kuormittavuudesta.

Lukijani, haluan kirjoittaa myös väsymisen armollisuudesta. Siitä, että väsyneenäkin ihminen on arvokas ja Jumalan työn välikappale. Kaikkea ei tarvitse jaksaa. Jokaisen elämäntilanne on erilainen. Tikkaat kaivonpohjalta ja sängyltä ylöspäin löytyvät. Huomisen voi aloittaa eri tavalla kuin ennen. Muutoksen ei tarvitse olla suuri. Voi mennä aamukahville talvisille portaille. Katsoa ikkunasta kauan. Voi jättää imuroimatta ja soittaa ystävälle. Lepo elvyttää.

Itse olen näillä uupumuksen tikapuilla alkanut jälleen kirjoittaa, olen löytänyt jälleen metsän vihreän oven, luonnon ja hiljaisuuden. Mennään eteenpäin, ei askelmittarin kanssa, vaan omassa tahdissa – toivon sauvaan nojaten!

Uudemmat

Tarja Pärn

Olen 53-vuotias nainen, äiti, vaimo, käsityöläinen ja opettaja. Istun elämän portailla ja katselen huomiseen. Mikä minua tänään ja huomenna kantaa? Läheiset ihmiset, muutama ystävä, luonto. Kirjat. Ilo kaikesta kauniista, jota elämä mukanaan synnyttää. Arki. Tämä vanha talo, koti, jossa asumme. Taide; ne kaikki ihanat kuvat. Musiikin voima. Usko, toivo ja rakkaus. Menneisiin vuosiin on mahtunut ilon kepeitä askelia ja verkkaista surussa vaeltamista. Kaikki askeleet ovat olleet tarpeen, ne ovat tuoneet näille portaille. 

Kirjoituksiani voi kommentoida osoitteeseen tarjatuulikkiparn@outlook.com.

Tarja Pärn

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi