Maanantai 22.7.2019
"
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman. Jes. 52:7

Mummun puutarhassa

12.6.2015 06:41 | Vilja Paavola
Aurinkonarsissit, sinipunaiset neilikat, pinkki pelargonia, uutta kukkavanaa odottava orkidea ja saint pauliat, vaaleanpunainen ruukkuruusu ja atsalea, pihalla vielä pionit ja krookukset, puut ja pensaat. Mummu rakastaa kukkia ja kesää. Lempivirsikin on 184.

”Minä tein sen ristikon. Ei jäänyt kuin muutama tekemätä.” Mummu keinuttelee jousituolissa sanomalehdestä leikattu sanaruudukko kädessään ja ihmettelee, kuinka sai nähdä vielä lastenlasten lapsia. Eilen kävi Hilda kylässä ja toissa päivänä Lilja vietti synttäreitä. Tuliaisiksi vietiin nukenvaunut ja narsissit omasta maasta.

Kun sisu välillä väistyy, mummun puheisiin kulkee harmaa pilvi. Alkaa huolettaa, miksi maailma menee, kun on maanjäristyksiä, ristiriitoja ja suurvaltojen oikkuja. Joku päivä tuntuu, että taivaan Isä on unohtanut, kun pappakin on haettu vuosia sitten pois. Meistä jälkeläisistä tuntuu, että mummua vielä tarvitaan.

Mummu muistaa seurat, ja kirkkopäivä on juhlapäivä. Silloin pannaan papiljottikiharat ja mekko. Perheen juhlissa mummu on kunniavieras. Jos jollakin on huoli, mummu muistaa, että kädet voi laittaa ristiin ja mummu laittaa kädet ristiin, joka ilta. Mummu ei tykkää lisäaineista, vaan syö puhdasta ruokaa: kalaa, voita ja perunoita. Mummulla on periaatteita.

Mummu ei enää kasvata syötäviä, minä koitan. Ostan kaupasta Biolania, ja tutun tallilta saadaan äkäisempää. Mummu käyttää kukille pahanhajuista kanankakkaa, ja ulkokukille hän on mädättänyt silakoitakin: kalat tuoreina atsalean ja alppiruusun juurelle kuoppaan ja multa päälle. Kun olin puoli metriä lyhempi, mummu lannoitti minuakin sisullaan. Kasvuohjeitakin sain.

”Voi hyvänen aika, sekö on noin palio tuo kello. Se on Pookissa jo yks puhe menny, ja minä kun en oo yhtään Pookia ohi päästäny.” Rollaattori rullaa vikkelään siihen huoneeseen, jonka radiossa on valmiina Pookin taajuus. Toisessa huoneessa on valmiina Järviradio.

Päiväkahvilla mummu katsoo järvelle ja tutkii tarkkaan neilikkaa. ”Tämä on nätti, ei voi mittään. Pittää pannakki tuohon toiseen lannote.” Mummu tekee sen saman tien, ei ole enää väliksi onko arki vai pyhä. Kukkapenkkejäkin pitäisi pienentää ja rikkaruohot hävittää. Mummu saa määrätä miten tehdään, vaikka olo rupeaa olemaan kuin ”toisen talon äkkinäisellä”.

Mummulla on ollut hyvä elämä, niin hän kertoo. Mummu on kiitollinen paljosta, kodista ja maisemista, uskosta, koko eletystä ja meistä, jotka olemme lähellä, ja me saamme kuulla sen yhä useammin. Mummu on kiitollinen niin paljosta, että kiitollisuudenvelka on hänelle arkista kieltä. Minä taidan olla aika velassa, mummun neilikka.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Vilja Paavola

Olen kolmikymppinen keskisuomalainen, joka katselee blogissa elämänpiiriään yhteiskunnallisesta, viestinnällisestä ja ihan vaan inhimillisestä näkökulmasta. 
 
Kommentteja, terveisiä ja palautetta voit laittaa osoitteeseen vilja.paavola@gmail.com.

Vilja Paavola

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi