Torstai 25.4.2019
"
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille." Mark. 16:15

Kiitos!

30.12.2016 06:52 | Vilja Paavola
Aloittaessani blogistina olin työurani taitekohdassa. Voimia oli aika vähän, uusia ajatuksia paljon. Olin intensiivisten työvuosien jälkeen opiskelijan roolissa ja tuntui, että tyhjän päällä. Pelkäsin, että nimen ja naaman yhdistäminen hengellisiin asioihin – vanhoillislestadiolaiseksi – heikentäisi tulevia mahdollisuuksiani.

Asun yhä samassa kodissa, olen saanut hillittyä vaihtelunhaluani. Onneksi olen saamassa uuden naapurin tuohon vähän alemmas rinteeseen, kytketty omakotitalo. Sama pelto näkyy yhä, ja puut, Harjun tornikin.

Työelämässä maisemat ovat kahden vuoden aikana muuttuneet aivan toisenlaisiksi. Verkostot ja mahdollisuudet ovat juuri näinä vuosina kasvaneet niin, että tuntuu ihmeelliseltä.

Kipuillessani blogistiuran alkua ystävä rohkaisi: eihän sitä tiedä vaikka se olisi sinulle siunaukseksi. Sitä se on ollut.

Olen valtavan kiitollinen lukemattomista rikkaista keskusteluista tekstien aiheiden äärellä. Toisinaan keskustelut ovat muotoutuneet teksteiksi, toisinaan tekstiluonnokset ja valmiit tekstit ovat synnyttäneet jaettavia ajatuksia.

Olen kokenut olevani eräänlainen tiivistäjä ja sanoittaja, ajatukset eivät ole olleet vain minun ajatuksiani.

Kirjoittajana olen kokenut lämmintä kannustusta, rohkaisuja, kiitoksiakin. Olen iloinnut siitä, että käyttämällä ja kehittämällä minulle annettua lahjaa olen voinut toimia tämän rakkaan joukon rakentajana. Siitäkin olen iloinnut, että tekstit ovat tavoittaneet myös toisella tavalla uskovia.

Aloittaessani ajattelin, että haluan rakentaa avoimuutta. Niin haluan toimia edelleen, kun jatkan tästä Päivämiehen lehtiavustajana ja suviseuratyössä.

Ja nämä pienet mustat merkit ovat tulleet minulle entistä rakkaammiksi. Jatkan niiden kanssa myös töissä. Siellä rakennan siltoja työelämätutkimuksesta työyhteisöihin sekä yrityksiltä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Myös tämä blogikokemus on kasvattanut osaamista ja rohkeutta, jota tarvitsen niissä rakennustehtävissä.

Jos minun pitäisi tiivistää tämä blogikokemus yhteen sanaan, se olisi opetus. Sain tuntuvan opetuksen siitä, että Luojan ajatukset ovat minun ajatuksiani moninkertaisesti suuremmat ja paremmat. Hän solmii meidän elämämme lankoja yhteen niin, ettemme koskaan tule ymmärtämään kokonaisuuden kaikkea kauneutta.

Annan itselleni muistolauseen, se on tässä, toiseksi viimeinen jae.

Lämmin kiitos matkaseurasta, lukijani! Antoisia kohtaamisia sinulle – avoimuutta, rohkeutta ja iloa!

Vanhemmat

Vilja Paavola

Olen kolmikymppinen keskisuomalainen, joka katselee blogissa elämänpiiriään yhteiskunnallisesta, viestinnällisestä ja ihan vaan inhimillisestä näkökulmasta. 
 
Kommentteja, terveisiä ja palautetta voit laittaa osoitteeseen vilja.paavola@gmail.com.

Vilja Paavola

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi