Sunnuntai 24.2.2019
"
Jeesus sanoi: "Hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa." Luuk. 8:15

Tarinoita ystävyydestä

12.2.2019 06:32 | Aili Pasanen
Mikä rikkaus onkaan omistaa monenlaisia ystäviä. Miten joku ihmissuhde kehittyy ystävyydeksi? Jotain yhdessä koettua siihen tarvitaan. Se kokemus voi olla vaikeakin. Ystävystyminen voi tapahtua pikkuhiljaa tai nopeasti. Joistakin ystävistä voidaan sanoa: hän on sydänystäväni. Omilla ystävyyssuhteillani on kullakin tarinansa.

Yksi ystävyyssuhde on minua puhutellut, vaikka toista ystävyksistä en koskaan tavannut. Äitimme ja isämme kuolemasta oli kulunut yli kaksikymmentä vuotta, kun siskoni löysi monenlaisten asiapapereiden joukosta erään kirjeen. Oli se aikanaan luettu, mutta sitten jäänyt laatikkoon. Sisarussarjallemme osoitettu kirje oli tullut kohta äidin ja isän poismenon jälkeen. Sen oli kirjoittanut äidin nuoruudenystävä. Tuosta ystävästä meillä ei ollut muistikuvaa, joten päättelimme, että äiti ja hänen Aili-ystävänsä eivät juuri olleet tavanneet moniin vuosikymmeniin.

Aili-ystävä kirjoitti:
”Rakkaille Aunen lapsille. Lausun lämpimän osanottoni suruunne. Ymmärrän, että te kaipaatte äitiä, mutta jälleennäkemisen toivo lohduttaa ja ilo siitä, että hän on voittajana perillä. Tunsin äitinne nuoruudesta asti. Muistan ne monet seurat, mitä Kiikkalan pirtissä pidettiin. Seuroja oli harvemmin kuin nykyään. Nuoret vanhain kanssa riemuitsi suuresta armosta. [--] Äitinne palveli seuravieraat. Siellä myös Yrjö ”harjoitteli” puhumaan. Minä pyhänseutuna kävin kotona ja välillä jäin Kiikkalaan yöksi, kun tulin kävelemällä Siikasalmen talouskoulusta. Matka oli pitkä. Yhdessä ollessa laulettiin melkein yöt. Se oli juhlaa. Mieli oli niin iloinen. Säilyköön vanhempien muisto kalliina teillä lapset.”

Kirjeestä huokui lämmin ystävyys. Olimme äidin kanssa käyneet hänen lapsuuden maillaan, ja äiti oli kertonut meille lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Muutamia valokuviakin oli olemassa. Eteeni piirtyivät taas Kiikkalan kedot ja koivikko. Nyt niissä tapahtumissa oli lisäksi äidin nuoruudenystäväkin mukana. Kun tuon kirjeen luimme, totesin heti: "Taidan tietää, keneltä olen etunimeni saanut." Halusin tutustua tarkemmin tuon ystävän elämään. 

Monen puhelinsoiton jälkeen sain kuulla Ailin elämänvaiheista enemmän. Elämä oli kuljettanut äidin ja hänen ystävänsä heti nuoruusvuosien jälkeen aivan erilaisiin oloihin kauas toisistaan. Nyt ystävä oli jo onnellisesti poisnukkunut. Sain omaisten yhteystietoja, ja päätimme siskoni kanssa lähteä kesällä tutustumaan äidin ystävän kotimaisemiin. Siitä tulikin mielenkiintoinen matka Pohjois-Karjalan pikkuteitä ajellen. Kesä oli kauneimmilllaan. Valokuvista selvisi, kuka oli Aili-ystävä, ja Ailin omaisetkin saivat meiltä uusia kuvia ja tietoja. Sukuja ja sukunimiä tutkitaan paljon, mutta tällä kertaa oli antoisaa tutkia etunimen mahdollista alkuperää.



                                               

Eräs ystävistäni on nyt jo yli 30-vuotias kehitysvammainen Elisa. Vanhempani ystävystyivät Elisan perheen kanssa heidän muutettua Kajaaniin. Elisan äiti muistelee lämmöllä niitä kaikkia tuokioita, jotka ovat virkistäneet monen pienen lapsen äidin arkea. Hän kertoilee: "Lapset ihmettelivät, kun Aune-äidillä oli oma limsapullo mukana piirakoita leipoessa. Hän sanoi, että se on vain leipurin limsaa."

Elisan tunsin vauvasta asti. Hän oppi hitaasti puhumaan. Kerran mennessäni Elisan kotiin liukastelin jäisellä oven edustalla ja kerroin lipsuneeni. Se sana oli Elisalle uusi mieluinen sana, jonka hän heti oppi. Siitä tuli meidän yhteinen sanamme, kuulumisemme. Monesti tavatessamme kuulen iloisen naurun hyrinän ja sanat: "Onko Aili lipsunut?"

Entä ne nuoruudenystävät, joiden ajatteleminenkin jo ryöpsäyttää muistojen tulvan, hykerryttävän hyvän olon ja haikeankin mielen. Joidenkin kanssa tapaamme kasvotusten. Tunnen heidän lastensakin elämää ja olen saanut lahjaksi perheistä kummilapsia. Vaikka emme olisi pitkään aikaan tavanneet ja vähemmän kuulleet toistemme elämästä, ystävyys on aina tuore, kuin ei välillä olisi mitään vuosia. Ystävyys on niin säilyvää. Siinä on sen kauneus, sen sydän.

Vuosikymmenten myötä elämä on kuljettanut monia polkuja. Nuoruudenystävät asuvat kaukana. Silti olen saanut lähelleni uusia ystäviä, joita voin kohdata arjessa. Mielessäni saattaa olla monia huolenaiheita, kun tapaamme. Se on vain niin ihmeellistä, ettei niistä tarvitse välttämättä puhuakaan, kun ne jo kaikkoavat siinä ystävän lähellä. Meidän huolemme ja ilonaiheemme voivat olla erilaisia. Nuorten seurassa mieleni nuortuu, ja pienet lapset tuovat aivan erityistä valoa ja iloa. Siinäkin on elämän suuri rikkaus.




                                      
Ystävä kuuntelee ja ymmärtää.  Luottamus ja uskollisuus pitävät ystävyyden koossa. Se, että voin luottaa toiseen ja ystävä luottaa minuun. Voin olla ystävän kanssa aivan oma itseni. Tärkeintä on se, että ystävä kulkee rinnalla uskon tiellä. Ystävyyttä ei voi ostaa eikä myydä. Siihen ei voi pakottaa. On surullista tavata ihminen, joka kertoo, ettei hänellä ole yhtään ystävää. Moni etsii luotettavaa ihmistä, mutta löytää vain pinnallisia ihmissuhteita. Vaikka oikea ystävyys on lujaa ja säilyvää, se on samalla haurasta ja särkyvää, kuin ohut jääriite järven pinnalla tai jääkukkaset ikkunassa. Siksi sitä kannattaa hoitaa ja vaalia. Joskus siihen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä.

 

Vanhemmat

Aili Pasanen

Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta.

Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni.

Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin.

Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com

Aili Pasanen

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi