Torstai 22.8.2019
"
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. Ps. 119:137

Nauru tyrskyy ja kuplii

13.7.2019 06:17 | Aili Pasanen
On hohtavan kirkas kesäaamu. Useimmat ovat vasta heräilemässä arjen puuhiin. Aurinko lämmittää  jo laiturin pintaa, vesi välkehtii. Metsästä kantautuu lintujen laulu, jota ei vielä liikenteen melu peitä. Uin ja katselen vedestä päin kotini ikkunoita. Oi että voi olla tällaista tavallisen arkiaamun onnea!

Tällaisena leppeänä aamuna tulee taas mieleeni oma tätini ja hänen sanontansa. Kun kerran lähdin siskoni kanssa hänen luotaan, täti sanoi:

– Ilma on lämmin kun linnunmaito, tie on sillee kun lutikan selkä. Pättööpä vieraan mennä lerkettee.

Hänen silmänsä tuikkivat, toisessa poskessa hymykuoppa. Mutta hetken haikeus toi hänen silmänurkkaansa kyyneleen.

– Voi tokkiisa! Se Pekan nenätuppi, muistathan sie sen? tätini vielä muisteli.

Nauru hersyi, meille tuli niin mukava olo.

Asiasta tietämätön ei ymmärrä tuosta jutusta mitään. Se tapahtui kerran, kun olin tädin luona hiihtolomalla. Serkkujen kanssa laskettiin mäkeä tuvan takana. Oli pakkanen ja tuiskuakin. Pieni serkkuni valitteli, että nenää palelee.
 
– Siihen pitäisi saada vaikka – nenätuppi, Pekka tuumasi.
 
Minä innokkaana virkkaajana ehdotin, että minäpä teen. Niin tuli Pekalle postissa ruskeasta villalangasta virkattu nenätuppi, suojus, jonka saattoi sitoa nauhoilla niskan taa. Se oli sopiva ja sain kuulla, että Pekasta se oli mukava ja että hän piti sitä. Kannatti sen virkkaaminen, kun niin monta kertaa sitä muistellessa on puhjennut hersyvä nauru.

Olen monesti ihmetellyt, onko nauru kadonnut tai ainakin elämästäni ja ympäriltäni niin harvinaiseksi muuttunut. Mihin on hävinnyt se tyttö, joka nauraa tirisi joskus sopimattomissakin tilanteissa? Ei pahaa tarkoittaen, vaan luonnostaan vain nauru pulpahteli.

Tyttökoulussa oli voimistelu niin vakavaa työtä, ettei saanut hymyilläkään, saati sitten nauraa. Monia kertoja seisoin puolapuiden edessä vakavoitumassa. Ja kävi niinkin, että kun hiljenin, opettaja sanoi, että silmäni vielä nauravat. Vielä tälläkin iällä on luokkatovereita tavatessa koulua muistellessa monet makeat naurut löytynyt.

En kai minä aina nauranut, mutta tällaisia tapahtui. Kerran saksan tunnilla etupulpetissa sain ”hihityskohtauksen”. Opettaja tokaisi oikein tiuskaisemalla:

– Naura naura vain! Et sinä kuitenkaan koko elämääsi naura.

Se oli suurimpia totuuksia, joita minulle on sanottu. Ymmärsin kyllä opettajaa siinä tuntitilanteessa, ja opettajakin ymmärsi minua, kun hänen kanssaan juttelin. Kerroin, etten hänelle, enkä oikeastaan kehenkään henkilöön kohdistuen nauranut. Muuten vain.

Silloinhan se on todella vaikeaa, kun kovasti naurattaa, vaikka pitäisi olla hiljaa. Kuten silloin, kun meidän siskojen piti saada jalkansa loukannut nuorin sisko talutetuksi portaita toiseen kerrokseen. Emme halunneet äidin ja isän heräävän. Ei se loukkaantuminen naurattanut, vaan tilanne oli sellainen. Sitä vieläkin muistelemme.

Nytkin  nauru kuplii minussa, kun muistan poskieni tärinän muinoisena nuoruuden iltana. Olin ystäväni kanssa palaamassa eräältä mökiltä sunnuntai-iltana postiautolla. Olimme auringon kypsentämiä ja sopivasti väsyneitä. Meillä ei ollut istumapaikkaa, vaan seisoimme auton peräosassa monenlaisten säkkien ympäröimänä ja pitelimme kiinni kaiteesta. Auto pysähteli ja lähti, keikkui kapealla tiellä.

– Sulla posket tärisee, sanoi ystäväni.

Eipä muuta tarvittu, se laukaisi melkoisen naurun.

Vapauttavaan, voimia antavaan nauruun ei todella tarvita vitsinkertojaa eikä ketään koomikkoa tai hölmöilijää. Eikä tarvita nykytekniikkaakaan. Niin paljon kuulemme pilkallista, toisia loukkaavaa naurua. Parhaat naurut pulpahtavat ihan yllättäin, ennalta aavistamatta.

Mutta nauruun ja iloon tarvitaan toinen ihminen ja keskinäinen ymmärtäminen. Varsin harvoin nauru tyrskähtää yksin ollessa. Kannattaisi oikein ”järjestää” sellaisia kekkereitä ystävien kanssa, joissa siirrettäisiin arkipäivän ja tämän ajan paineet syrjään. Pientä hulluttelua vain ja leikkimieltä! Sellaisiin eläkekekkereihin sain vasta osallistua. Moni tallensi iloista mieltä vakavien asioiden vastapainoksi.

Kuuntelen joskus oikein ihaillen pikkutyttöjen iloista naurunkiherrystä ja supatuksia. Tyttöjen, koska itsekin olen ollut pikkutyttö. Entä pienen lapsen nauru? Sitä ei kukaan voi vastustaa. Pienen vauvan hymy ja ääneen nauru menee suoraan sydämeen asti. Vauva nauraa koko kasvoillaan, nauru on helmeilevää sirkutusta. Hän elää tätä hetkeä, ilman mitään huomisen paineita.

Naurumuistoja on kertynyt elämän varrella repullinen. Toivottavasti kertyy lisääkin. Ajattelen, että moni muukin kuin minä kaipaa ja tarvitsisi naurua – ja naurukaverin. Pikkutytön tai nuoren maailmaan ja päiviin ei voi enää palata. Eletyt päivät jättävät jälkensä, elämä asettaa rajoja. Olen joskus miettinyt, mitä haluaisin muistaa sitten, kun muistini takkuilee ja moni asia katoaa. Jospa joku kävisi silloin muistuttamassa myös hyvistä ja iloisista hetkistä -   ja vaikkapa nauramassa kanssani.

Vanhemmat

Uudemmat

Aili Pasanen

Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta.

Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni.

Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin.

Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com

Aili Pasanen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi