Maanantai 21.10.2019
"
Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi, olla sydämestäni sille kuuliainen. Ps. 119:34

Onko opetus muuttunut?

7.7.2014 06:41 | Aino Kanniainen
– Mummo. Sinä olet sanonut, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia.
 
Pojanpoikani lukee suviseurojen tiedotustilaisuudesta kertovaa lehtiartikkelia ja kääntyy puoleeni hymynkare huulillaan.
 
– Niin olen. Ja niin on.
 
Suviseurojen tiedotustilaisuuden puheenvuorot tukivat toinen toisiaan käsitellen uskonnonvapautta, naisen asemaa vanhoillislestadiolaisuudessa sekä kristillistä avioliittoa. Rukouksen mielellä ja siunauksen sanojen saattelemana sain lähteä pitämään puheenvuoroani naisen asemasta. Tunsin olevani monien esirukousten kannattelemana.
 
Myöhemmin kohtasin seurakentällä monia tuttuja, joiden kanssa keskustelu pitämästäni puheenvuorosta jatkui vielä. Syntyi syvällisiä keskusteluja, mitä tarkoittaa Jumalan sanaan pohjautuva henkilökohtainen usko elämän vaikeissakin kysymyksissä. Ja miten kaunis ilmaisu on sydämen usko.
 
Olin kuitenkin yllättynyt, miten eri tavoin samassa tiedotustilaisuudessa olleet toimittajat uutisoivat tahoillaan. Suurin osa lainasi puheenvuoroani lähes sanatarkasti. Hämmennyin ja jopa kauhistuin huomatessani myös uutisointia, jossa juuri lasten vastaanottamista käsittelevää kohtaa toimittaja oli kuvannut lausein, joita en ollut käyttänyt. Samalla puheestani oli jätetty  asiayhteyteen liittyviä oleellisen tärkeitä kohtia pois. Toimittajan tulkinta oli erilainen, mitä olin sanonut. Sävy oli muuttunut.
 
Sain vahvasti tuntea, mitä on olla  matkaystävien rakkauden kantamana. He olivat heti oivaltaneet uutisoinnin muokanneen puhettani. Kipuiluni asian suhteen ymmärrettiin myös.
 
Näitä miettiessäni mieleeni nousi kuva Mooses-lapsesta. Tuolloin kylmä tuuli puhalsi israelilaisiin  koteihin syntyviä lapsia kohti. Kuninkaan käsky oli surmata kaikki syntyvät poikalapset. Sama käsky kävi myös Jeesuksen syntymän aikaan.
 
Eikö kautta aikojen ole kyseenalaistettu uskosta nousevaa näköalaa elämän pyhyydestä ja Jumalasta elämän antajana? Eivätkö erityisesti tänä aikana katseet kohdistu kristillisyyteemme, joko nyt opetus muuttuu? Eikö vihdoinkin tule uusia tulkintoja?  Mielessäni vastasin: "Ei tule. Jumalan sana on muuttumaton. Siihen ei ole lupa lisätä tai ottaa siitä mitään pois".
 
Pojanpoikani palauttaa ajatukseni tähän hetkeen toteamalla:  "Mummo. Tuo riisipuuro oli muuten meidän pelastus." Ja sitten me lähdemme yhdessä seurakentälle. 

Aino Kanniainen

Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet: puoliso, seitsemän poikaa, yksi tytär sekä miniät, vävy ja lapsenlapset. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa, raivaamassa metsää tai uppoutuneena hyvään kirjaan. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa ihmisten raskaimmista vaiheista onnen ja kiitollisuuden hetkiin saakka. Näistä aineksista tulen ammentamaan kirjoitusteni aiheita, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.
Aino Kanniainen

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi