Syksyssä soi elämän hauraus

24.8.2018 06:22 | Aulikki Piirainen
Hautausmaan nurmikko ritisee keltaisena kuivuuttaan. Yllättävän monella haudalla kukat kuitenkin kukkivat rehevästi. Pellon takana Oulujärvi lepää rauhallisena. Auringon säteet siivilöityvät jo viistosti kuvakirkon takaa. Heinät huojuvat hauraan ruskeina tuulessa. Joiltakin pelloilta on vilja jo puitu. Viereisellä pellolla seistä tönöttää vielä okrankeltainen ohra. Keltaiset korret seisovat tanakasti rivissä kuin sotilaat kiemurtelevissa jonoissa. Kurrui-krro, kurr, kurrui-krro, kurr, kirr, kirr! Kurjen huuto! 

Yhtäkkiä mieleen valahtaa raskas surumielisyys: syksy. Miten jaksan taas viilenevän sään, kireät pakkaset, pimeät illat, sysimustat yöt. Ahdistaa, pala nousee kurkkuun. Onko helteisen kesän jälkeen vaikeampaa tyytyä kesän päättymiseen? Luulisi asian olevan juuri toisinpäin. Vai tekeekö vanheneminen sopeutumisen pimeään ja kylmään raskaammaksi? Onko se ikääntymisen tuomaa turvattomuutta? Nuorena syksy oli minulle mieleinen kypsymisen vuodenaika. Tai pidän vieläkin syksystä, mutta kun se ennustaa pimenevää! Pitää pakottaa mieli toiveikkaaksi: kevät ja valo tulevat taas. Toisaalta onhan talvessakin oma viehätyksensä.

Leikittelen joskus ajatuksella, että meillä olisi läpi vuoden lähes yhtä pitkä päivä ja yö kuten Etelä-Euroopassa. Entä jos pimeä tulisi aina seitsemän maissa illalla ja aurinko nousisi seitsemän aikoihin aamulla? Olisiko pimeys helpompi kestää? Matkaillessani Välimeren maissa auringonlasku merkitsee minulle yötä, jolloin on aika vetäytyä sisälle ja asettua nukkumaan. Siksi ilta tuntuukin pitkältä, kun ulkona on vielä lämmintä ja elämää.



Monesti ihmettelen, miksi Luoja on paiskannut meidät poloiset asumaan tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle keskelle hankia, pimeää ja kylmää, jossa eläminen vaatii tavattomasti energiaa. Mutta jos näin ei olisi, jäisikö kevään räjähtävä voima kokematta? Puuttuisi kesän yötön yö. En ole biologi, joten en tiedä, vaativatko jotkin luonnonilmiöt juuri tällaisen vuodenaikojen kierron. Olisiko pohjoisen asukkaan mielenlaatu erilainen, vähemmän raskasmielinen, jos voimakkaat vuodenaikojen vaihtelut puuttuisivat?

Kesän kuumimpien helteiden, kirkkaan taivaan ja lämpimien vesien melontaloman aikaan puhelimeeni tuli viesti: kotisiionimme keskeltä on perheenäiti kutsuttu vanhurskasten lepoon. Hetkessä ajatukset jumittuivat kiertämään kehää: Miksi niin nuoren piti kuolla, miten perhe jaksaa? Miksi pienten lasten äidin vuoro oli nyt, olisihan joutilaampiakin lähtijöitä ollut? Moni vanhus odottaa kutsua taivaan kotiin. Päivät ja yöt ovat kipua täynnä. Tai olisihan meitä monta perheetöntä, joita eivät jäisi pienet lapset ikävöimään, ajattelin. Hämmennyksen keskellä en ymmärrä muuta kuin rukoilla, että taivaan Isä osoittaisi erityistä rakkautta äidin ja vaimon menettäneille.

Mieli kapinoi. Mutta Jumalan aika on toinen kuin ihmisen. Vain Jumala tietää lähtöjärjestyksen. Jos se määräytyisi sen mukaan, kuka on tarpeellinen, masentaisi se mieltä. Toinen olisi tärkeämpi toista. On Jumalan viisautta, että näin ei ole. Uskon kautta ymmärrämme, että kun päivät ovat täynnä, niitä ei voi ihminen jatkaa. Lähtijän elämä oli täysi, ja Jumala oli hänet lähtemiseen valmistanut. Kuitenkin ajatus kuolemasta keskellä hehkuvaa kesää ja kukkivaa luontoa tuntui käsittämättömältä.



Jumala on asettanut ihmiselle elämän ja asumisen ajat ja rajat ja on lupa luottaa, että niin on hyvä. Luoja ilmoittaa itsensä luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Hän puhuttelee meitä, kun jonkun ystävän elämä päättyy varhain. Se pysäyttää meidät ajallisiin asioihin kiintyvät kysymään, mikä on elämän tarkoitus. Ajattelen, että vastaus on selvä. Jumala on luonut meidät iankaikkisuutta varten. Pitkäkin elämä on siihen verrattuna lyhyt.

Uskonsisaren muistolle laulettu Siionin laulu sanoittaa keskeisen: ”Ei enää laske päivä, yön varjot saavuta, ei ruumis kärsivänä aamua odota, vaan autuaina jaamme taivaista iloa, kohtaamme Kuninkaamme elämänvirralla. Jumalan luona kaikuu vain äänet kiitoksen, on jäänyt kaikki kaipuu ja aika maallinen.” Taivaassa ei ole enää yön pimeyttä eikä talven kylmyyttä.

Vanhemmat

Uudemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi