Keskiviikko 26.6.2019
"
Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 1 Joh. 4:16

Kytkin luistaa

28.9.2018 06:56 | Aulikki Piirainen
Trasselisepin mopo- ja autonrassuumuistoja lukiessani nousivat mieleeni monet nuoruuden reissut, joita tehtiin erinäisillä romuautoilla. Minun isäni nimittäin oli varsinainen remonttireiska tai pikemminkin autoaulis. Meillä ei ollut koskaan muita kuin romuautoja. Isä osti vanhoja autoja, jotka hän sitten kunnosti enemmän tai vähemmän ajokuntoisiksi.

Autot olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta Sitikoita. Ensimmäinen auto perheessämme oli nimittäin Pösö. Liekö isä vielä kuuskytluvulla kuullutkaan ylellisen kuuloista sanaa Citroen? Mutta sitten hänet hurmasi Sitikoiden letkeä liito hydraulisen jousituksen päällä ja yhteiselämä automerkin kanssa alkoi. 

Kieltämättä kyyti olikin huikeaa. Muistan tunteen, kun isä painoi kaasua ja selkä painui suloisesti pehmeään selkänojaan. Kuopat ylitettiin lentäen eikä kolmella renkaalla ajokaan mahdotonta ollut, jos yksi rengas sattui puhkeamaan. Maavaran nostomahdollisuudesta oli hyötyä marjametsässä ja tutkimusmatkoilla, kun liikuttiin jos jonkinlaisissa maastoissa.



Kouluajoilta muistan kuvion: isä kellarin autotallissa sitikan kimpussa. Aika useasti piti olla isän apuna autotallissa milloin kytkintä painamassa, milloin starttaamassa tai jotakin osaa kampeamassa paikoilleen. Kellari pakkasi olemaan sekaisin kampiakseleita, vetoniveliä, öljykanistereita, työkaluja ja sun muuta romua. Usein ilma oli sinisenä pakokaasusta. Arvaatte oikein, äiti ei tykännyt isän harrastuksesta yhtään. Minäkin näen vielä painajaisia öljyn läikittämistä kellarinportaista, bensatrasseleista ja maalinpärskeistä saunanlattialla.

Parhaimmillaan isän vielä eläessä Sitikoita oli tontillamme varmaan viisi kunnostusta vaativaa ja niin sanotut ajokuntoiset päälle. Nykyään talleissa on jäljellä kaksi Sitikkaa. Siellä ne lepäävät pölyn ja romun hautaamina etsimässä loppusijoituspaikkaansa. Ne kuuluvat veljelleni, jonka tontilla puolestaan on arviolta neljä ajokunnotonta sitikkaa.

Suviseurareissuun lähtö toistui saman kuvion mukaan. Moottori vinssin ja taljojen kanssa ylös ja uusi tilalle. Isä ja veli ahersivat myöhään yöhön auton kimpussa, mutta kuitenkin jouduimme kuin varkain karkaamaan matkaan. Isän mielestä autoa olisi vielä pitänyt rassata, mutta meillä lapsilla oli jo kiire lähteä matkaan. Isä roikkui viimeiseen asti auton rinnalla ja antoi ohjeita. Mutta matkaan päästiin, enkä muista, etteikö olisi takaisinkin tultu. 



Kun sain ajokortin, lähdimme usein tyttöporukalla seuramatkoille. Eräässä Sitikassa oli ongelmia kytkimen kanssa. Se pakkasi takertumaan. Liikkeellelähtö oli töksähtelevää. No, isä arveli, että jos kytkinlevyt voitelee naurisöljyllä, takertelu lakkaa. Niinhän siinä kävikin, mutta homma karkasi käsistä: kytkin alkoi luistamaan. Mutta niin vain kärryllä tehtiin jokin Kuusamon reissu. Ylämäissä oli hankalaa, mutta perille päästiin ja takaisinkin. Sen jälkeen olen hyvin ymmärtänyt tiellä edessä hidastelevia kuskeja. Heillä voi kytkin luistaa.

Tuossa samaisessa Sitikassa oli myös sellainen vika, ettei se tahtonut käynnistyä. Isä neuvoi keinon. Piti lyödä vasaran ja meisselin avulla tiettyä kohtaa moottorissa, ja se auttoi. Pitihän sitä Rovaniemen nuortenpäiväreissulla jonkin kerran konepeltiä aukoa, mutta siitä matka aina jatkui. Liekö ollut samalla reissulla, kun kojelauta alkoi käryämään, mutta oli varjelus matkassa: auto ei syttynyt tuleen.

Minulla on menossa nyt seitsemäs oma auto. Ette varmaan arvaa, mitä merkkiä? Oikein, ne ovat kaikki olleet Sitikoita! Mutta eivät kylläkään romusellaisia. Samoin siskoni kaikki autot ovat olleet samaa lajia. Että taitaa olla vahvasti periytyvää sorttia tuo sitikismi.

Mahtaako nykyajan nuorilla olla enää vastaavia seikkailuja? Sääli, jos ei ole. Niitä on nimittäin mukava muistella näin vanhempana, vaikka en vielä keinutuolissa palvelukodissa keinuttelekaan.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi