Perjantai 22.2.2019
"
Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Ps. 18:2

Syrjästäkatsoja

2.2.2019 06:52 | Aulikki Piirainen
Avaan julkaisumyyntikopin ikkunat. Väkeä saapuu rauhanyhdistyksen eteiseen. Kenkien töminää, katse kiertää aulaa, takin kiskomista päältä. Minulla on suojaisa koppi tarkkailla tulijoita. Jotkut seisovat odottaen, että puoliso saa asetettua takin naulakkoon. Pikkulapsia riisutaan haalareista. Toiset kävelevät määrätietoisesti seurasalin puolelle kohti tuttua istumapaikkaa. Tytöt parveilevat katsellen ulko-ovelle: joko porukka alkaa olla koossa ja valmiina marssimaan peräkanaa seurapenkkiin. Puheensorinaa, tervehdyksiä. Jotkut tervehtivät minuakin nyökäten, kun kulkevat myyntikopin luukun ohi naulakolle tai vessaan. Koen olevani syrjästäkatsoja luukkuni takana.

– Tulithan sinä, kuulen pienen pojan sanovan huojennusta ja iloa äänessään.

Mieleeni syöksyy kirpaiseva yksinäisyyden tunne. Niin, on tärkeää, että meillä on ystäviä, että jaksamme tulla seuroihin.

Muistan kipeänä kokemuksena omasta nuoruudestani, kuinka koin arkuutta lähteä seuroihin, jos ei ollut varmuutta, löydänkö sieltä seuraa. Pitkään kuljinkin isosiskoni mukana, perässä, niin ei tarvinnut pelätä yksin jäämistä. Ujostelin ihmisiä, tuntosarvet herkkinä aistin, kuulunko joukkoon. Olen luonteeltani introvertti ja joskus rauhanyhdistyksen toiminnan sosiaalisuus tuntuu vaikealta. Tuntuu, että en osaa olla rento ja seurallinen. Toisille se näyttää olevan luontaista.



Opiskeluaikoina Oulussa arkuus korostui, kun rauhanyhdistys oli suuri. Siksi kai hakeuduimmekin seurasaliin vakiopaikoille, että löysimme helpommin toisemme. Porukasta löytyi turvaa. Pelko oli sama kuin nuorempana, saanko olla tällainen kuin olen, kelpaanko, osaanko. En muista, osasinko silloin rukoilla ystävää, mutta onneksi niitä aina löytyi, niin ettei kovin monesti tarvinnut yksin lähteä seurojen jälkeen kämpille.

Myöhemmin ajattelin, että jos minulla olisi puoliso ja perhe, ei tarvitsisi miettiä kenen viereen istuisin seurapenkkiin. Minut kutsuttaisiin useammin kylään, eikä tarvitsisi kokea sitä kurjuutta, mitä hiljainen ja tyhjä koti seurojen jälkeen merkitsee. Vanhennuttuani tuo ei onneksi ole enää kipeä asia. Osaan olla yksinkin ja hiljaa.

Seurat päättyvät ja seuraan myyntikopin luukusta päinvastaista liikettä. Takkeja otetaan naulakoista, pipoja vedetään päähän. Nuoret keräytyvät ympyrään. Isät ja äidit juttelevat iloisesti keskenään, lapset hyörivät jaloissa. Aivan selvästi siinä sovitaan, mihin mennään kyläilemään. Minä en voi tehdä asian eteen mitään, koska seison lasivitriinin takana, eristyksissä muista.

Säädyllisen ajan päästä arvelen, että ostajia ei enää ilmesty ja suljen myyntikopin. Eteisestä ovat melkein kaikki jo häipyneet. Ilta on vielä nuori ja olisi mukava kokoontua vielä jonnekin. Kaipaan seuraa yksinäisessä myyntikopissa eristyksissä olon jälkeen. Joku ystäväni on vielä paikalla ja kyselen, onko kukaan kutsunut kylään. Kaikki kuulostavat kuitenkin olevan niin väsyneitä, että ovat päättäneet vetäytyä koteihinsa.



Nuoruudesta tuttu yksin jäämisen tunne syöksyy mieleeni: kotiinko yksin, pitkä ilta edessä, jääkaapin hurinaa kuunnellen? Päätän lähteä äitini luokse hoitokotiin. Siskoni on siellä myös käymässä ja saan jakaa hänen kanssaan illan riipaisevat kokemukset. Kohta veli laittaa viestiä, voisiko hän tulla vaimonsa kanssa kylään. Saan viettää elämäntäyteisen illan.

Vanhemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Toim. Anna Karjula

Elämänpolulla 18 – Usko ja mieli

Usko ja mieli avaa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä uskon näkökulmasta. Tekstit etsivät vaikeastakin tilanteesta tietä eteenpäin. Joskus paranemisen siemen on kylvetty pieneen hetkeen. Joskus sairauden kanssa on vain opeteltava elämään.

18 €

Väinö Havas

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja

Joulusta jouluun – Suomen kotien lukukirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Äänikirja on tehty vuonna 1997 julkaistun uudistetun painoksen pohjalta ja sisältää 43 alkuperäisteokseen kuulunutta kertomusta. Havaksen lämminhenkisissä ja kielellisesti rikkaissa kertomuksissa korostuu kodin, uskonnon ja vapaan isänmaan arvo.

20 €

Taina Pyysaari
Kuvittanut Liisa Seppänen

Pinja ja Paulus

Pinja ja Paulus ovat kaksoset, ja Iisa on heidän hyvä ystävänsä. Siionin keväästä tutut kaverukset keksivät monenlaista puuhaa sisällä ja ulkona. Kuvakirja on mukavaa luettavaa ja katseltavaa niin alle kouluikäisille lapsille kuin pikkukoululaisillekin.

18 €

Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka

JAKSANKO LUOTTAA? -ÄÄNIKIRJA

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?  
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.

20 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi