Tiistai 23.4.2019
"
Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Ap. t. 13:32-33

Syrjästäkatsoja

2.2.2019 06:52 | Aulikki Piirainen
Avaan julkaisumyyntikopin ikkunat. Väkeä saapuu rauhanyhdistyksen eteiseen. Kenkien töminää, katse kiertää aulaa, takin kiskomista päältä. Minulla on suojaisa koppi tarkkailla tulijoita. Jotkut seisovat odottaen, että puoliso saa asetettua takin naulakkoon. Pikkulapsia riisutaan haalareista. Toiset kävelevät määrätietoisesti seurasalin puolelle kohti tuttua istumapaikkaa. Tytöt parveilevat katsellen ulko-ovelle: joko porukka alkaa olla koossa ja valmiina marssimaan peräkanaa seurapenkkiin. Puheensorinaa, tervehdyksiä. Jotkut tervehtivät minuakin nyökäten, kun kulkevat myyntikopin luukun ohi naulakolle tai vessaan. Koen olevani syrjästäkatsoja luukkuni takana.

– Tulithan sinä, kuulen pienen pojan sanovan huojennusta ja iloa äänessään.

Mieleeni syöksyy kirpaiseva yksinäisyyden tunne. Niin, on tärkeää, että meillä on ystäviä, että jaksamme tulla seuroihin.

Muistan kipeänä kokemuksena omasta nuoruudestani, kuinka koin arkuutta lähteä seuroihin, jos ei ollut varmuutta, löydänkö sieltä seuraa. Pitkään kuljinkin isosiskoni mukana, perässä, niin ei tarvinnut pelätä yksin jäämistä. Ujostelin ihmisiä, tuntosarvet herkkinä aistin, kuulunko joukkoon. Olen luonteeltani introvertti ja joskus rauhanyhdistyksen toiminnan sosiaalisuus tuntuu vaikealta. Tuntuu, että en osaa olla rento ja seurallinen. Toisille se näyttää olevan luontaista.



Opiskeluaikoina Oulussa arkuus korostui, kun rauhanyhdistys oli suuri. Siksi kai hakeuduimmekin seurasaliin vakiopaikoille, että löysimme helpommin toisemme. Porukasta löytyi turvaa. Pelko oli sama kuin nuorempana, saanko olla tällainen kuin olen, kelpaanko, osaanko. En muista, osasinko silloin rukoilla ystävää, mutta onneksi niitä aina löytyi, niin ettei kovin monesti tarvinnut yksin lähteä seurojen jälkeen kämpille.

Myöhemmin ajattelin, että jos minulla olisi puoliso ja perhe, ei tarvitsisi miettiä kenen viereen istuisin seurapenkkiin. Minut kutsuttaisiin useammin kylään, eikä tarvitsisi kokea sitä kurjuutta, mitä hiljainen ja tyhjä koti seurojen jälkeen merkitsee. Vanhennuttuani tuo ei onneksi ole enää kipeä asia. Osaan olla yksinkin ja hiljaa.

Seurat päättyvät ja seuraan myyntikopin luukusta päinvastaista liikettä. Takkeja otetaan naulakoista, pipoja vedetään päähän. Nuoret keräytyvät ympyrään. Isät ja äidit juttelevat iloisesti keskenään, lapset hyörivät jaloissa. Aivan selvästi siinä sovitaan, mihin mennään kyläilemään. Minä en voi tehdä asian eteen mitään, koska seison lasivitriinin takana, eristyksissä muista.

Säädyllisen ajan päästä arvelen, että ostajia ei enää ilmesty ja suljen myyntikopin. Eteisestä ovat melkein kaikki jo häipyneet. Ilta on vielä nuori ja olisi mukava kokoontua vielä jonnekin. Kaipaan seuraa yksinäisessä myyntikopissa eristyksissä olon jälkeen. Joku ystäväni on vielä paikalla ja kyselen, onko kukaan kutsunut kylään. Kaikki kuulostavat kuitenkin olevan niin väsyneitä, että ovat päättäneet vetäytyä koteihinsa.



Nuoruudesta tuttu yksin jäämisen tunne syöksyy mieleeni: kotiinko yksin, pitkä ilta edessä, jääkaapin hurinaa kuunnellen? Päätän lähteä äitini luokse hoitokotiin. Siskoni on siellä myös käymässä ja saan jakaa hänen kanssaan illan riipaisevat kokemukset. Kohta veli laittaa viestiä, voisiko hän tulla vaimonsa kanssa kylään. Saan viettää elämäntäyteisen illan.

Vanhemmat

Uudemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Hanna Aho
Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari

Minne Taivaan Isä meni?

Kertomus lapsenuskosta ja ihmeellisestä varjeluksesta maailmassa, jossa ei uskota Jumalaan. Mukana on CD-äänikirja.

22 €

Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin

Pääsiäisajan virsiä, Siionin lauluja ja muuta pääsiäismusiikkia sisältävä äänite on jatkoa Joulu sävelin -äänitteen aloittamalle soitinmusiikin sarjalle. Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa käsittelevä osuus vie kuulijan keskelle Golgataa ja kristikunnan suurta surua. Äänitteen loppupuolella surumielisyys väistyy ja kuoleman voiton sanoma tuo lohtua ja iloa.

24 €

Toimittanut Hanna Kallunki

Hyvä että kerroit

Blogitekstejä elämästä, uskosta ja toivosta

Teksteissä avautuu ikkunoita Päivämiehen blogikirjoittajien arkeen ja ajatuksiin. Kirjoituksissa pohditaan niin keskeneräisyyttä ja katoavaisuutta kuin harrastuksen olemusta ja kasvatuksen haasteita. Kipu ja kaipaus, ilo ja toivo, elämän ihmettely saavat muotonsa sanoissa.

Toimittanut Olli Lohi

Avaa suusi, pääskysen poika

Lapin luonto oli Laestadiuksen ”yrttitarhaa”. Siellä hän viihtyi, ja siellä hän tunsi olevansa kotonaan. Hänestä kehittyi yksi aikansa parhaista Lapin kasviston tuntijoista. Laestadius maalasi saarnoissaan Lapin maisemaa ainutlaatuisella tavalla. Hän riisui teologialta kaavun ja asetti sen kasvotusten arkitodellisuuden kanssa.

20 €

Tapio Holma

Ettekö ole lukeneet? Sytykkeitä Raamatun tutkimiseen

Kirja nostaa esiin raamatunkohtia, joiden henkilökuvat tai tapahtumat antavat ajattelemisen aihetta. Monet henkilöistä ovat Raamatun suurten kertomusten sivuhahmoja, tavallisia ihmisiä, joiden kohdalle Jeesus pysähtyi, tai jotka Jumala valitsi työvälineikseen.
Pääosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin Päivämiehen Kapsäkki-liitteessä.

19 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi