Perjantai 15.11.2019
"
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee. Ps. 46:6

Jäädäkö vai eikö jäädä?

8.3.2019 06:25 | Aulikki Piirainen
Havahdun hereille. Kello on puoli kahdeksan. Aurinko paistaa, on kaunis aamu, kiireesti ylös sängystä. Heitän jalkani sivustavedettävän laidan yli, astun viileälle lattialle ja harppaan ottamaan päivän lehden postilaatikosta. Yön kosteus tuoksuu väkevälle. Liikenteen kumu kertoo siitä, että yhteiskunta toimii, ihmiset kiirehtivät töihinsä. Laitan kahvin tippumaan ja avaan lehden pöydälle. Minulla ei ole mihinkään kiire. Tai periaatteessa ei olisi kiire, mutta mihinpä minä malttamattomasta luonteestani pääsen.



On nautinnollista aloittaa päivä lehteä lukien. Mutta ai niin, eihän se onnistu! Ruskeanharmaa karvakasa ilmoittaa olemassaolostaan miukaisemalla ja hypähtämällä keveästi pöydälle. Otus venyttelee perusteellisesti ja ottaa itseoikeutetusti paikkansa levitetyn lehden päältä. Lue siinä sitten päivän uutisia rauhassa. Pikemminkin saa karvoja suustaan syljeksien ja tassua ja häntää nostellen kurkistella, josko jonkin kulman lehdestä saisi luettua. Kissa kehrää, ei sitä raaski pois häätää. Olisiko nyt kiireetön hetki rapsuttaa kissaa? Sitähän se odottaa.

Edellä kirjoitettu on kuvitelma juuri eläkkeelle jääneen heräämisestä ensimmäiseen oloneuvoksen aamuun. Onko se päivä kohdallani tämän vuoden elokuun ensimmäinen päivä?

Olen kaksi vuotta aprikoinut, jäädäkö eläkkeelle vai ei. Olen koettanut kuvitellut aamuja, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään, päiviä, joita ei määrää lukujärjestys ja jolloin koulun kello ei soi. On tuntunut ahdistavalta ajatella rytmitöntä päivää. Jos en löydäkään mielekästä puuhaa? Jos ajelehdin vain aamusta iltaan, päivästä toiseen, vuodet kuluvat, enkä saa mitään aikaan? Jos en löydä haasteita, aivoni tylsistyvät ja ajatus hidastuu? Näitä pohtiessani olen rukoillut Jumalaa osoittamaan, mikä on oikea ratkaisu, kun itse en tiedä.

Tähän asti on tuntunut hyvältä jatkaa työelämässä, mutta mitä pidemmälle kevät on kulunut, sitä varmemmin mieleni on muuttunut. Olen kokenut helpottavana ajatuksen, että enää ei tarvitse aloittaa uutta lukuvuotta, eikä pysyä koulumaailman muutoksessa mukana. Flipped learning, mok, arviointikeskustelu, ilmiöpohjainen oppiminen – mielenkiintoisia uusia tuulia, mutta mistä löytää aikaa perehtyä kaikkeen uuteen?

Toisaalta pelkään, että taannun ja putoan kehityksen kelkasta. Jään käyttämään iänikuisia appeja, enkä osaa päivittää tietokoneen ja puhelimen sovelluksia. Tosin olen jo aikoja sitten pudonnut kärryiltä nuorison käyttämästä kielestä (tai lähinnä lyhennyksistä, Ikt, thx jne). Siinäpähän saavat lisää naurun aihetta. Ja tuleehan minulla myös ikävä opettajainhuoneen vitsailua ja hienoja hetkiä oppilaiden kanssa. Monet innostavat koulutuksetkin jäävät.

Kun olen kertonut huolestani löytää mielekkyyttä eläkeläisen päivään, olen saanut hyviä neuvoja jo eläköityneiltä ystäviltäni. Ensinnäkin huoli on turha, sillä eläkeläisellä on aina kiire. Eräs arveli sen johtuvan siitä, että aamulla menee pari tuntia, kun miettii, mille alkaisi. Sitten onkin jo lounasaika ja kohtahan se päivä onkin jo illassa.

Toinen oli liittynyt eläkeläisjärjestöön, jonka kautta häntä oli pyydetty tukihenkilöksi esimerkiksi käyttämään vanhuksia lääkärissä ja opettamaan digitaitoja varttuneille. Jotkut ovat lähteneet mukaan luottamustoimiin. Moni opettaja saattaa ilmoittautua sijaiseksi kouluun. Eräs uusi mahdollisuus on rauhanyhdistysten resurssipankki, jonka kautta voi löytää vaikkapa mummotuspaikan perheeseen.  



Ihmisen elämä on kaari. Se alkaa syntymästä, nousee huippuunsa ja painuu lopulta vanhuuteen. On vääjäämätöntä, että voimat vähenevät, askel hidastuu, ruumis rapistuu, väsyttää. Silloin on huojentavaa hillitä vauhtia, pysähtyä, suoda ajatuksille vapautta. Luottaa siihen, että vanhuudessakin elämä on mielekästä. On enemmän aikaa meloa, retkeillä luonnossa ja lukea. Minun kohdalla myös opiskella, sitä en kai jätä.

Tosiasia on, että eläkeläisenä luonnollinen kuolema on lähempänä, ja se pelottaa. Mutta kun on riittävän väsynyt ja hauras, mielellään jättää vastuun nuoremmille. Ajatukset siirtyvät ajallisen elämän päättymiseen, tuonpuoleiseen ja lepoon Aabrahamin helmassa.

Otsikon kysymyksen vastaus selviää maaliskuun loppupuolella. Olen luvannut silloin ilmoittaa rehtorille, jäänkö vai enkö.

Vanhemmat

Uudemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi