Sunnuntai 25.8.2019
"
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty." Luuk. 19:41-42

Pääsiäinen sävelin – uutta CD:tä kuuntelemassa

22.3.2019 06:29 | Aulikki Piirainen
Istun nojatuoliin ja laitan CD-levyn soimaan. Ikkunasta avautuu metsämaisema, hentoinen lumisade, huojuvat nauhuksen varret, kinokset aidan päällä. Ei kovin pääsiäisen ajan maisema, mutta ensimmäisen kappaleen tulvahtaessa soimaan, olen hetkessä Rovaniemen hiljaisten päivien tunnelmissa vuosikymmeniä sitten.

Harvoin minulla on tunti aikaa tai kärsivällisyyttä istua kuuntelemalla kuuntelemaan musiikkia. Yleensä musiikki soi taustalla, kun siivoan, leivon tai teen muita kotitaloustöitä. Automatkat ovat myös hyvää aikaa musiikin kuuntelemiseen. Nyt on pakko pysähtyä, kun lupauduin arvioimaan uutta CD-julkaisua Kiiruhda katsomaan – Pääsiäinen sävelin.



Pääsiäisajan musiikki on minulle läheistä ja tärkeää. Olen kaivannut jo vuosia erityistä äänitettä kärsimysajan virsistä ja lauluista. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten matkalla Kuusamoon soitin autossa pääsiäisajan c-kasettia. Hiihtokeskuksen ihmisvilinä määränpäänä yritin päästä piinaviikon tunnelmaan. Kasetin sisältö oli turhan yksipuolinen, jos oikein muistan, pelkkää säestettyä laulua. Myöhemmin ilmestyi Opistosarjassa Jämsän opiston kuoron CD-levy Nyt elää Jeesuksemme. Sitä olen kuunnellut monena pääsiäisenä, joten uusi levy tuntuu tervetulleelta.

Ensimmäinen kappale, Oi rakkain Jeesukseni (VK 63), on juuri oikea aloitus levylle. Kuuntelen musiikkia ja tapailen samalla virren sanoja. Liikutun. Mieleni on herkkä, sillä sain juuri tiedon naapurissa asuvan miehen kuolemasta vain 53-vuotiaana. Kappaleen viulut, cembalo ja erityisesti sello hoitavat järkyttynyttä mieltäni. Musiikki välittää jotain olennaista piinaviikon tunnelmasta. Lopun nokkahuilusoolo tuo keveyttä kärsimyksen teemaan. Virsi tuo muistoja myös keväthangista, mökkeilystä ja kirkkaasta valosta. Ne kuuluvat oleellisesti pääsiäiseeni.

Toinen minua voimakkaasti puhutteleva virsi on Käykäämme nyt Jerusalemiin (VK 54). Sello- ja viulusoolot palauttavat mieleeni muistoja rauhanyhdistyksen ikkunoista tulvivasta huikeasta valosta.

Levyn keskivaiheilla on minulle tuntemattomampaa musiikkia. Joistakin kappaleista tunnistan virsien tai laulujen melodioita. Esimerkiksi aaria Bachin Kuoleman kahleet murtanut –kantaatista on erityisen virkistävää kuultavaa.

Levyllä on myös gregoriaaninen sävelmä Jumalan karitsa. Se on oleellinen osa jokaista ehtoollismessua. Mieleeni muistuu kiirastorstain messu teinivuosilta. Istun yksin kirkon parvella ja katselen, kun kirkkovieraat jonottavat ehtoollispöytään. Minä en ollut vielä käynyt rippikoulua, joten en voinut osallistua leivän ja viinin nauttimiseen. Kuitenkin laulettavat virret ja laulut sekä urkujen soitto herkistävät mieleni niin, että koen vahvasti ”Minun puolestani annettu, minun puolestani vuodatettu”.

Kappale on erityisen puhutteleva pelkästään sellolla ja uruilla soitettaessa. Yhdistelmä tavoittaa Jeesuksen veren ja ruumiin nauttimisen merkityksen. Kiirastorstain messun lopuksi alttari riisutaan kankaista ja esineistä ja verhotaan mustaan. Kynttilät sammutetaan, urut vaikenevat. Onko kirkossa muuta yhtä vaikuttavaa hetkeä?

Vastakkaisen tunnelmaan pääsen, kun virsi 88, Lensi maahan enkeli, helähtää, soimaan.

Henkäisen mielessäni:

– Aivan ihana! Riemullinen!

Nokkahuilu ilmaisee ylösnousemuksen iloa erityisen hyvin.



Levyn kuunteleminen on herkistävä kokemus. Kristuksen kärsimystä ja ylösnousemusta voi kokea musiikin voimin. Iloitsen eri soitinten äänistä. Sanoja ei tarvita. Ne soivat sävelissä mukana, nousevat muistista ja muistoista.

Kuuntele näyte.

Vanhemmat

Uudemmat

Aulikki Piirainen

Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe, jossa on kymmenen lasta, sekä muutama hyvä ystävä. Meillä asuu myös norjalainen metsäkissa, Peter.

Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon, metsiin ja vesiin. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana, kun en valmistele yläkoulun opinto-ohjaajan työhön liittyviä asioita, ulkoilen, opiskelen, ihmettelen.

Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Kyselen, mitä löytää vapautuvaa aikaa rikastamaan.

Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseen aulikki.piirainen(at)gmail.com

Aulikki Piirainen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi