Tiistai 25.9.2018
"
Herra sanoo: "Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa." Jes. 1:16

Toiveikkaita lausahduksia

17.3.2018 06:39 | Elja Maaninka
Huomenta. Tuo toivotus, joka usein lausutaan unihiekkaa silmistä varistellen, tuntuu valoisalta ja auringolta, vaikka ulkona sataisi vettä. Päivä on alussa, ja taas on tarkoitus kerätä itsensä sängyn pohjalta tämän päivän haasteita ja mahdollisuuksia etsimään. On mukavaa sanoa tuo lyhyt huomionosoitus, vaikka muuten aamuinen olo olisi hyvinkin puhumaton.

On ainakin yksi paikka, jossa tuo toivotus pienen lisäyksen kera tuo aamuuni vielä tärkeämmän merkityksen. Suviseuroissa olen monesti herännyt kuulutukseen, jossa uuden päivän tuloa tervehditään ilolla: ”Hyvää huomenta, Jumalan terve. Olemme saaneet herätä uuteen aamuun.”

Tuo meille monille tuttu lausahdus tuo itselleni pelkkänä mielikuvana tunteen turvallisuudesta, ruohosta, tuulesta, auringosta, sateesta ja toiveikkuudesta. Lisäksi lausahdus sisältää syvemmän sanoman siitä, miten jokainen aamu on meille annettu lahja, ja siksi siitä voi olla kiitollinen.

Jumalan terve. Jumalan rauhaan. Nämä itselleni tärkeimmät toivotukset sisältävät tapaamisen ja hyvästien sanat, jotka kuitenkin ovat paljon merkityksellisempiä kuin moi, hei tai heippa. Syvempi merkitys niihin nousee uskosta ja uskonyhteydestä. Jumalan terve viestii minulle iloa tapaamisesta ja matkaystävän näkemisestä, samasta uskosta ja sen tuomasta turvasta. Jumalan rauhaan taas merkitsee minulle sitä, että jätän uskovaisen ystävän Jumalan huomaan ja rukoillen luotan siihen, että Jumala armossaan siunaa hänen matkaansa, ja pitää hänestä huolta. Voin luottaa, että näemme vielä, jos Jumala niin on hyväksi nähnyt.

Onnea ja Taivaan Isän siunausta. Kuinka paljon tuo lause sisältääkään. Onnea, onnellisuutta, ja Taivaallisen Isämme siunausta toivottaessa tuntuu kuin sanojen mukana niiden kohteelle siirtyisi vähän enemmän kuin vain lausutut sanat. Taivaan Isä kuulostaa minusta juuri oikealta tavalta puhua Jumalasta. Sen soinnissa on lämpö ja hyväntahtoisuus.

Hyvää yötä. Päivän päätteeksi lausuttu toivotus sisältää mielestäni koko päivän tapahtumien taakse jättämisen ja hyväksymisen. Erityisesti pidän tavasta, jota meillä kotona käytetään: ”Hyvää yötä ja Jumalan rauhaan.” Päivä päätetään siihen, että lasketaan oma arkisuuden varustus, ja heittäydytään Jumalan siunauksen syliin yölevolle. On turvallista ajatella, että yön jälkeen tulee taas aamu, jos Jumala niin suo.

Minulle toivotukset ovat sanan varsinaisessa merkityksessä tulevaisuuteen suuntaavia ja toiveikkaita lausahduksia. Ne sisältävät luottamusta tulevaisuuteen, toivoon ja näiden antajaan, Jumalaan.

Taivaan värit istahtavat kivelle viereeni.
Kaunista kieltä ne puhuvat.
Alkaen aamun vaaleudesta
ne kuvaavat eteeni koko kauniin päiväni kirjon.
Illan saapuen ne lohduttaen kertovat:
– Aamukin tulee uudestaan, jos jaksat
sä hetkisen odottaa.

Vanhemmat

Uudemmat

Elja Maaninka

Jokainen on hyvä jossain, mutta minä osaan kaikkea ja en mitään. Olen kiinnostunut kaikesta ja en mistään erityisesti. Vääräleuan kaverini sanoin olen juuri siksi oikealla alalla opiskellessani luokanopettajaksi.

Etsin elämästä kaunista, löydän sen silloin tällöin, ja kadotan sen ajoittain niinkuin muutkin ihmiset, luulisin. Kirjoitan kaikesta mitä ajattelen ja pyrin sanoittamaan tuntojani jotakuinkin järkevässä muodossa.

Palautetta toivon osoitteeseen: elja.maaninka@hotmail.com

Elja Maaninka

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi