Sunnuntai 23.9.2018
"
Jeesus vastasi fariseuksille ja lainopettajille: "Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne." Mark. 7:9

”Mä poikaani kannan…”

18.6.2018 06:52 | Erkki Alasaarela
Ranuan kansanopiston pihalla pieni kesäpukuinen lumikko uhmasi minua hampaat irvessä. Minun piti perääntyä, jottei se olisi kiivennyt ylös housunlahjetta. Syynä oli pieni pentu, jota emo oli kantamassa turvallisempaan paikkaan. Huomasin sen edessäni, kun kumarruin. Hyvä, etten ollut astunut sen päälle. Poikanen oli karvaton, ja sen silmät olivat vielä ummessa. Emo suojeli sitä oman henkensä uhalla.

Linnunpoikasten turvallisuutta lisää lentämään oppiminen. Lentokyvyn edistämiseen linnuilla on monenlaisia keinoja. Alla olevasta kuvasta näkyy eräs keino. Lapintiira ei annakaan ruokaa suoraan poikasen suuhun vaan jää räpyttelemään puolen metrin korkeudelle. Poikanen joutuu siivillään pyrähtämään ylös, että saa herkkupalan emonsa suusta.



Lapsena opin ajattelemaan, että varikset ovat pesärosvoja. Ne syövät muiden lintujen poikasia ja munia. Siksi linnut syöksyvät varisten kimppuun, kun ne tulevat omalle reviirille. Minä en pitänyt variksista, mutta suhteeni muuttui, kun pääsin lähelle varista.

Kohtaaminen tapahtui, kun olin pikkupoika. Aidantolpalla istui vanha varis siipiänsä roikottaen. Otin kepin ja lähdin kävelemään sitä kohti. Varis katsoi minua, mutta ei tehnyt elettäkään paetaksensa. Pääsin niin lähelle, että olisin voinut koskea varikseen. Se katsoi minua silmiin. Sen katseessa oli luottamusta ja vähän nuhdetta. Keppi putosi kädestäni, ja ajatukseni variksista muuttuivat.

Koulussa luimme Lauri Pohjanpään runon variksista, ja se jäi pysyvästi mieleen. Runon nimi on Maailman meno. Siinä kerrotaan, kuinka varisemo kantaa selässään poikastaan kohti lahden vastarantaa. Emo valittaa väsymystään ja käy poikasensa kanssa seuraavan keskustelun:

"Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sä mua, kuin minä nyt sua?”
”En”, vastaa poika, ”sun jäädä annan”.
”Ketä kannat sä sitten?”
”Mä poikaani kannan.”

Pikkupoikana kuvittelin, että isot linnut kantavat muuttomatkalla poikasiaan selässä. Vedessä joutsen saattaa koota koko poikaskatraansa selkäänsä, mutta lentäessään se ei kanna poikasiaan. Uudessa raamatunkäännöksessä sanotaan kotkasta ja sen poikasista, että ”se kantaa niitä siivillään”. Vanhassa käännöksessä tämä on kuvattu oikein: ”Niinkuin kotka kiihoittaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa” (5. Moos. 32:11).

Vertauskuvan pohjana Vanhan testamentin profeetalla oli varmaan näkymä Siinain vuorelta. Siellä on paljon kotkia. Ne pesivät jyrkillä vuorenrinteillä, korkealla. Kun kotkaemo toteaa, että poikasen tulisi jo oppia lentämään, se saattaa nokallaan pudottaa poikasensa alas pesästä. Emo kuitenkin syöksyy poikasensa perään ja ottaa tämän pehmeästi vastaan selällänsä, jos poikanen ei saakaan ilmaa siipiensä alle. Tästä Raamattuun kirjoitettu vertaus on turvallista tekstiä siitä, kuinka Luoja antaa koettelemuksia, mutta pitää huolen omaisuuskansastaan ja jokaisesta ihmisestä.

Olin nuori isä, kun ajoimme talvella hydrokopterilla sulaan ja muutaman sekunnin ajan jännitimme, painuuko keula jään alle ja sukellammeko meren syvyyteen. Omassa mielessäni kulkivat pienten lasteni kuvat nuorimmasta vanhimpaan. Sama toistui monta vuotta myöhemmin, kun jouduimme ottamaan lentokoneessa pakkolaskuasennon kentälle laskeutuessamme. Näistä selvisin, mutta ne jättivät pysyvän muistijäljen.

Omat lapset ovat ensimmäinen asia elämässäni. Työelämässä joku sanoi, että kiikkustuolissa on sitten mukava muistella kaikkea, mitä on saanut elämässä aikaan. Nyt minulla on kiikkustuolissa istumisen aika, mutta mielessä eivät ole työelämän aikaansaannokset. Ajattelen kaikkea hyvää, mitä elämä tarjoaa tässäkin vaiheessa. Ennen kaikkea mielessäni ovat omat rakkaat lapseni, jotka ovat jo muuttaneet kotoa, eri puolille maata. Heitä minä kannan – rukouksen siivin.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Erkki Alasaarela

Pikkupoikana kuljin luonnossa kiikari kaulalla ja perhoshaavi kädessä. Harrastus johti elämäntehtävään ympäristöalalla. Työ ja perheenisän tehtävä veivät ajan niin, että harrastukset jäivät taka-alalle. Nyt kotini on tyhjentynyt ja opettelen uutta vaihetta elämässäni. Työni yliopistolla on edennyt ”vastuuttomaan ja vallattomaan” emeritus-vaiheeseen. Kuljen jälleen luonnossa. Kiikari ja haavi ovat vaihtuneet kameraan. Tarinat ja valokuvat luonnosta ovat varmaan ensisijaista sisältöä blogeissani. Kirjoituksistani toivon palautteita osoitteeseen

eralasaarela@gmail.com

Erkki Alasaarela

Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala

Heidän kanssaan kulje, kertomuksia nuorille

Kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin. 

17 €


Toim. Hanna Aho ja Jouni Hintikka
 

Jaksanko luottaa? Ajankohtaista 2018

Jaksanko luottaa Jumalaan silloinkin, kun kaikki ympärilläni muuttuu ja oma elämä on kriisissä?
Vuosikirjassa 2018 käsitellään ajankohtaisia asioita uskon ja luottamuksen näkökulmasta.  

23 €

Liisa Louhisalmi

AATOKSEN SAIRAALAREISSU

Helppolukuinen lastenkirja, joka tutustuttaa lasta sairaalamaailmaan.

17 €

Toim. Eero Kukko ja Juha Paukkeri

ALKUSOITOT, SIIONIN LAULUT

Nuottikirja, joka sisältää alkusoiton jokaiseen Siionin lauluun. Alkusoittoja on 35 eri säveltäjältä. Kirja sopii kaikille seuroissa, kodeissa ja seurakuntatyössä näitä lauluja soittaville.

30 €

Toim. Ari-Pekka Palola

Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti

Kirja antaa tietoa vanhoillislestadiolaisen opetuksesta ja avaa sitä, mihin uskosta nousevat opinkäsitykset pohjautuvat. Artikkeleissa avataan myös käsitteiden merkityksiä. 

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi